torstai 20. maaliskuuta 2014

Gluteenittomat karjalanpiirakat

Eivät siis kuulu mun ruokavalioon, mutta kyllä näitä tuli maistettua itsekin ja olivat hyviä! Olen kärsinyt koko aikuisikäni epämääräisistä vatsavaivoista. Ihan oman diagnosoinnin perusteella olen huomannut, että leipä, varsinkin ruisleipä, on vatsani pahin vihollinen. Yleensä en syö siis ollenkaan leipää, joten gluteenittoman ruokavalion noudattaminen ainakin kotioloissa on suht helppoa. Keliakiaa minulla ei ole todettu, joten pilkun tarkasti en aio jatkossakaan gluteenia välttää. Vatsaoireet ovat kuitenkin helpottuneet tämän ruokavalion myötä ja ihan kuin olisi jotenkin energisempi olokin! Kuvittelenkohan vaan?

Leipomisesta tykkään kovasti ja on tullut tilaisuus valmistaa näistä gluteenittomia leipomuksia eräälle ihmiselle, joten sormet oikein syyhyää päästä kokeilemaan kaikkea uutta ja jännää! Löysin kivan blogin, jossa on paljon gluteenittomia leivontaohjeita. Gluteenitonta leivontaa siis täällä enemmänkin.
Ohje vaihekuvineen löytyy tuolta aiemmasta linkistä! Helppoja olivat tehdä ja hyvälle maistuivat.



Gluteenittomat karjalanpiirakat
2 dl kylmää vettä
½ tl suolaa
2 tl psylliumia
3 - 3½ dl tattarijauhoa (Virtasalmen viljatuotteen tai Keskisen myllyn)

Täytteeksi jäähtynyttä riisipuuroa, johon sekoitettu tarvittaessa 1 raaka kananmuna (sopiva puuromäärä tulee, kun 2dl keittämätöntä riisiä keitetään puuroksi pussin ohjeen mukaan)
Sulatettua voita piirakoiden voiteluun

Sekoita veteen suola ja psyllium, anna psylliumin turvota hetki. Sekoita joukkoon tattarijauhoja pienissä erissä koko ajan sekoittaen (alussa käsivispilällä on hyvä hajottaa jauhopaakut). Valmis taikina irtoaa kulhon reunoilta ja on suht napakkaa (mutta ei kuitenkaan aivan kivikovaa)
 Pyöritä taikinasta pöydällä tanko ja jaa tanko 15-20 samankokoiseen palaan. Laita taikinapalat kannen alle, jotta ne eivät kuivu. Kaulitse yksi taikinapala kerrallaan piirakankuoreksi, täytä ja rypytä. Huolehdi, että taikinapalan alla on hieman jauhoa ennen kuin kaulitset. Paista piirakat 250 asteessa noin 15-20 minuuttia ja voitele piirakat heti uunista ottamisen jälkeen voisulalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti