Kärsimysviikon viettoa teemaan sopivalla tavalla

Viime postauksesta on kulunut tovi, koska elämä on joskus melko kiireistä. Kiireen keskellä pitäisi kuitenkin muistaa huolehtia kropastaan, ettei käy näin:

Laihat ovat eväät olleet viime päivinä. Yli viikon kestänyt yläselkäjumitus, päänsärky ja näiden seurauksena pahoinvointi saivat lääkkeitä (ja lääkäreitä) viimeiseen saakka välttelevän naisen antautumaan. Ravinnon ollessa lähinnä kipulääkkeitä ja pääsiäisherkkuja, ei ole tehnyt mieli liikahtaa sohvalta minnekään. Sen huomaa välittömästi olotilassa. Motivaatio liikkumiseen on ollut aika lailla vähissä, kun joka paikkaan särkee ja olo on surkea. Mikähän siinä on, että silloin myös kaapissa olevat suklaat ja lakut vetävät magneetin lailla puoleensa? No eipä sillä, muun ruokahalun ollessa tasoa nolla, paino on laskenut herkutteluista huolimatta.

Tänään otin itseäni niskasta kiinni. Oikeastaan jo aika paljon teki tänään mieli lenkille. Juoksemaan! Ei se juoksu mitenkään hirmu mukavalta tuntunut enää loppumatkasta, mutta juoksin silti. Mutta se voittajafiilis perillä! Se on jotain, mikä saa kerta toisensa jälkeen vetämään lenkkarit jalkaan. Kunnon hikilenkki, lämmin suihku ja sen jälkeen villasukat ja rennot vaatteet päälle. Parhautta!

Tein toissa viikolla löytöjä Luhdan outletista. Ostin tuulitakin (lasten kokoa) hintaan 19.90, bikinit 2 euroa ja kivan collegepaidan 15,00.

Kivaa uutta kevääksi ja kesäksi. Ja ehkä ensi talveksi? ;) Pientä matkakuumetta taitaa olla.



Olen ollut kahden vaiheilla Pullukka Runille ilmoittautumisen suhteen. Hieman pelottaa polven kestävyys. Tänä vuonna lyhyempi reitti on 10 km. Tapahtuma oli viime vuonna niin mukava, että mieli kyllä tekisi osallistua. Täytyy kuulostella tuon oikean polven kestävyyttä juoksun suhteen. Joka tapauksessa syksyllä on tarkoitus osallistua Lopella järjestettävälle Poronpolulle. Matkana kuulemma 24 km. Valittavana tuolla on 5 km, 13 km, 18 km, 24 km ja 30 km reitit. Päätös reitistä tehtiin puolestani ja minä hullu suostuin sen kummempia miettimättä! No, jos toiset juoksee maratonin, niin kai minäkin nyt yhden 24 km selvitän.

Vaikka tämä viikko on mennyt hiukan alavireisesti kipuilujen takia, on hyvä fiilis! On tavoitteita, haaveita ja kaikenlaista muutakin uutta elämässä.


Ja loppuun hyvän mielen biisi yhdeltä mun suosikkiartistilta. :)

Musiikin vaikutus treeniin (ja elämään)

Tiedättekö tunteen, kun juoksulenkillä korvanapeista alkaa soimaan jokin tuskaisen ärsyttävä biisi eikä millään viitsisi kesken lenkin kaivaa kännykkää esiin, jotta saisi vaihdettua sen? Joka askeleella odottaa, että biisi loppuisi. Menee ihan fiilis. Itse juoksusoittolistani yleensä teen, mutta välillä mukaan saattaa eksyä sellainen "no kokeillaan nyt tota"-kappale. Kerran kävi niin, että se kappale oli peräti 10 minuutin mittainen. Puolessa välissä oli pakko vaihtaa. Olen myös testannut Spotifyssa muiden tekemiä "juoksumusaa"-soittolistoja ja todennut, että jatkossakin teen listani ihan itse. Taidan olla hiukan kranttu, mutta mikä tahansa menevä biisi ei minun mielestäni sovi juoksumusiikiksi.

Juoksumusiikin pitää olla sellaista, että siitä tulee vahva olo. Ei mitään hempeilymusiikkia. Siinä saa olla myös ripaus kiukkua mukana. Hyvät sanat pitää tietenkin olla. Jos sanoitus alkaa ärsyttää, hyvä melodia ei pelasta biisiä. Keväällä ja kesällä ei voi kuunnella samaa musiikkia (edes juostessa) kuin syksyllä ja talvella. Myös oma tunnetila tai elämäntilanne ohjaavat musiikkivalintojani. Juoksusoittolistallani on usein musiikkia, jota en muuten välttämättä kuuntele. Harvoin kuuntelen lenkkeillessä lempiartistejani. Hyvä treenimusiikki antaa lisävoimia silloin, kun tekisi mieli jo luovuttaa.

By the way, juostessa on kuunneltava musiikkia ihan jo sen vuoksi, että silloin ei kuule omaa puuskuttamistaan. Sitä meinaan ei ole kiva kuunnella!

Itse harvemmin ajattelen jonkin biisin olevan hyvä ja toisen huono. Mieluummin luokittelen kappaleet sen mukaan, mitä tunteita ne herättävät vai herättävätkö mitään. Tietty musiikkityyli saattaa myös nostaa pintaan epämiellyttävän tunteen tai muiston.

Sanoitukset ovat minulle todella tärkeitä ja kuuntelen ne aina tarkkaan. Aika usein myös etsin kappaleen sanat netistä ja vasta luettuani ne pystyn päättämään, pidänkö sittenkään biisistä. Viime viikolla kuuntelin paljon kotimaista musiikkia ja monen kappaleen kohdalla pysähdyin miettimään, että "miten tää voi olla just kuin mun elämästä". On se vaan ihmeellistä, miten lauluntekijät osaakin tehdä juuri MINUN elämästäni niin paljon biisejä! Vasta hetken ihmettelyn jälkeen tajusin kääntää asian toisin päin. Se, mitä minun elämässäni tapahtuu ja mitä tunteita olen lähiaikoina läpikäynyt, ei olekaan kauhean ainutlaatuista. Aika moni muukin on kokenut elämässään ihan samoja juttuja ja tietyt elämäntilanteet tai tapahtumat ovat herättäneet samoja tunteita kuin minulla. Moni ihminen painii samojen ongelmien kanssa. Oikeastaan aika helpottava ajatus.

Joku voi pitää ärsyttävänä, kun linkitän blogiteksteihin usein jonkin biisin. Linkitän silti. Ei ole pakko lukea tai ainakaan kuunnella, jos ärsyttää. Tämän biisin sanoitus on kuitenkin niin osuva, monellakin tapaa. ;) Laulussa kerrotaan siitä, miten ihminen on luonut itselleen suojamuurin eikä pysty antamaan itsestään kuin puolikkaan. Suojaa itseään juuri siltä, mitä eniten kaipaa: rakkaudelta. PMMP - Kiitos.

Niin, että kiitos vaan!

Talvijuoksun haasteet

En tiedä, voiko vielä edes puhua talvijuoksusta, kun lämpötila on nollassa eikä luntakaan ole. Minulle olosuhteet ovat silti jo aika extremeä! Toisaalta uudet haasteet innostavat jatkamaan. Huomasin tänään, että kylmässä juostessa tai oikeastaan juoksun jälkeen, on aivan erilainen fiilis kuin normilämpötilassa tehdyn lenkin jälkeen. Juoksu kulki oikein mukavasti. Mutta sitten ne haasteet.

Nenä vuotaa. Eikä ihan vaan pikkuisen, vaan siinä määrin, että muutaman kilsan lenkillä pari nenäliinaa eivät riittäneet alkuunkaan. Kun nenästä vuotaa vettä koko ajan, on vaikea hengittää muuta kuin suun kautta. Ja kun ilma on kylmä, pitäisi hengittää nenän kautta, että ilma ehtisi lämmetä matkalla keuhkoihin. Onkos teillä muilla samanlaista nenänvuoto-ongelmaa kylmällä kelillä?

Ostin Lidlistä juoksutakin talveksi. En kyllä tiedä, kuinka kylmällä kelillä sitä voi käyttää, kun nytkin tuntui alkumatkasta aika jäätävältä. Jostain olen kuullut, että talvella pitääkin lenkin alussa vähän paleltaa. Silloin on kuulemma sopivasti päällä. En ole ihan varma, onko tuosta neuvosta minulle hirveästi hyötyä, kun palelen talvella vaikka pilkkihaalareissa.

Talvijuoksuasu. Juoksutoppahousut ja juoksutoppatakki. Ja aina mun peiliselfieihin tunkee joku kissa taustalle. :)

En tiedä, kuinka pitkään aion ulkona jatkaa juoksuja. Niin kovan luokan harrastaja en ole, että hankkisin nastalenkkarit. Eli jos/kun lunta ja jäätä tulee, niin ulkojuoksu jää tauolle. Ulkona on kuitenkin niin paljon kivempaa juosta kuin juoksumatolla, että mahdollisimman pitkään teen ulkolenkkejä.

Juoksulenkit ovat pitkään tuntuneet hiukan pakkopullalta. Tänään pitkästä aikaa tunsin suurta innostusta ja sitä itsensä voittamisen fiilistä, mikä keväällä oli ekoilla lenkeillä. On vaan aika huippua, että jaksaa juosta enemmän kuin 100 metriä. :)

Lenkin jälkeen tehtiin lasten kanssa hedelmäsalaattia. Harmaan talvisään keskellä pitää tehdä iloisen värisiä ruokia!

Poikani mielestä nämä ovat "pommiomenoita". Myös granaattiomenana tunnetaan.

Onnellisuuden salaisuus ja muita ratkaistuja arvoituksia

On ollut vähän liikaa aikaa ajatella ja lukea hyviä kirjoja viime päivinä. Tietäähän sen, mitä siitä seuraa. No hirvittävän fiksuja oivalluksia tietenkin! Olen ratkaissut sellaisia elämän pikku pulmia, kuten "miten olla onnellinen" ja "mistä ihmissuhdeongelmat johtuvat". Ainut heikkous näissä oivalluksissa on, että ne ovat yhtä helposti siirrettävissä käytäntöön kuin lastenkasvatusoppaan neuvot. 

Olinkohan hitusen onnellisempi Bryant Parkissa istuskellessani?

Kun jotain asiaa alan mielessäni selvittämään, käy helposti sillä tavalla, että sisäinen höpöttäjäni ei lopeta höpöttämistä ollenkaan. Se selostaa pitkälle yli puolenyön ja jatkaa heti aamulla siitä, mihin jäätiin. Jonkun asian oivaltaminen on huisin hienoa, mutta aivotkin kaipaavat välillä lepoa.

Hetken levähdystauon elämän isoimpien kysymysten ratkomiseen otin lähtemällä juoksulenkille. En ole kovin pitkiä matkoja hetkeen juossut. On ollut motivaatio sen suhteen hukassa ja oikea polvi on myös ikävästi vihoitellut kävelylenkkien päätteeksi. Juostessa se ei kipeydy, mutta pidempien kävelylenkkien jälkeen kyllä. Pitää vissiin jatkossa juosta joka paikkaan! En ole tuon polven takia uskaltanut kuitenkaan juosta kerralla kuin parin-kolmen kilsan lenkkejä. On sekin silti parempi kuin ei mitään! Mieli lepää edes sen pienen hetken.

Olin kyllä taatusti onnellisempi syödessäni näitä Central Parkissa.

Haluatteko, että kerron onnellisuuden salaisuuden? Ei se mitään, kerron silti. Olenhan varsinainen ekspertti tällä alueella. Onnellisuuden tuntemisen esteenä on halu hallita kaikkea ympärillämme tapahtuvaa. Voin syyttää loputtomasti muiden ihmisten toimintaa omista tunnereaktioistani, mutta vastuu tunteistani on yksin minulla. Jos mietin jatkuvasti, kuinka ihmisten "pitäisi" tai "täytyy" käyttäytyä minua kohtaan, ovat onnen hetket aika ohikiitäviä ja helposti särkyviä. Vaikka kaikki hetken aikaa toimisivat juuri niin kuin minä haluan, niin hetken päästä joku luultavasti tekee taas jotain, mikä rikkoo illuusion. Onnellisuus ei näin ollen voi olla kiinni toisista tai itsen ulkopuolisista asioista. Jos onnellisuus ei ole riippuvainen muista, niin ainoa este onnellisuuden tuntemiselle on oma mieli. Mieli, joka syyttää, häpeää, tuomitsee ja siirtää vastuuta muille. Se saa minut uskomaan, että en tässä tilanteessa ja juuri nyt voi olla onnellinen, koska joku kohteli minua väärin tai koska en saanut hakemaani työpaikkaa jne. Hetkittäin tajuan, että se mokoma valehtelee minulle päin naamaa! Minun tämänhetkinen onneni ei ole kiinni siitä, miten joku vuosia sitten toimi. En voi jäädä oman mieleni vangiksi. Kirjoitin itselleni muistutukseksi tämän ajatuksen:

 

Minun ulkopuolella

ei ole mitään tai ketään,

joka voisi onnellistaa minut.

eikä mitään tai ketään,

joka voisi estää minua

olemasta onnellinen.

Minussa ei ole mitään, mitä minun pitäisi salata 

ansaitakseni rakkautta.

Minä olen täydellisen rakastava ja rakastettava!

Vesisateessa juoksua, nakkikeittoa ja bling blingiä

Nyt tuli kyllä sellainen otsikko tälle tekstille, että ihan itseäkin pisti hymyilyttämään. Tokihan on hyvä omille jutuilleen pikkuisen hymyillä siltä varalta, että ketään muuta ei ne hymyilytä.

Viikko on vierähtänyt vauhdilla ja paljon on kaikenlaista siihen mahtunut. Kävin työhaastattelussakin eilen. Säät ei oikeen ole olleet houkuttelevat lenkkeilyyn, mutta pari pakotettua lenkkiä olen sentään tälläkin viikolla tehnyt. Tiedetään, se on aika vähän. Pimeät illat, vesisade ja koleus ei vaan kertakaikkiaan houkuta lähtemään tonne pihalle! Mutta kun vetää puoliväkisin itsensä kanssa kamppaillen lenkkivaatteet päälle, niin kyllähän se mukavaa on. Tänään mietin sitä fiilistä, mikä juoksusta tulee. Millä tavalla sitä voisi kuvata? Mulle tuli mieleen sellainen kuvailu, että juostessa tuntee olevansa enemmän elossa! Kuulostipa dramaattiselta. En osaa sitä sen tarkemmin selittää, mutta tunne on hieno.

En viitsi kuvaa enää tästä suurentaa...Kuvassa siis mun uudet(kaapissa puoli vuotta syksyä odottaneet) juoksuhousut. Tuulen pitävät ja takana avaimille kätevä tasku, jota tässä siis yritin kuvata.

Syömisten suhteen on viime aikoina ollut aika perusmeininkiä. Riisiä, tonnikalaa, jauhelihaa tai kanaa. Tai kaurapuuroa, jos ei muu maistu. Viikolla kuitenkin päätin oikein ryhdistäytyä ja tehdä pitkästä aikaa jotain muuta, "tavallista" arkiruokaa koko perheelle. Tyttären päätöksellä tein ison satsin nakkikeittoa. Kuinka ollakaan seuraavana päivänä tyttö tulee koulusta maristen, että koulussakin oli just tänään nakkikeittoa! En ole puoleen vuoteen kyseistä ruokaa tehnyt ja kun teen, niin tietenkin sitä juuri silloin on myös koulussa ruokana. Ei ole eka kerta, kun näin on käynyt. Olisi hyvä aina etukäteen tarkistaa se koulujen ja päiväkotien ruokalista.

Ihanat olohousut!

On kyykättykin vähän.

On mun elämä kyllä aika jännittävää tällä hetkellä. Koskaan ei illalla tiedä, mitä seuraavana päivänä tapahtuu! Tai no kyllä nyt tietysti vähän voi arvailla, mutta siis ylipäätään. Kaikenlaisia muutoksia on ilmassa. Kun elämä on vähän joka suunnalla "auki", niin kummasti kaipaa sitä tavallista ja tylsää arkea. Kaipa sitäkin taas kerkee jossain vaiheessa elämään ihan kyllästymiseen saakka. Jospa sitä myös silloin osaa arvostaa enemmän.

Perjantain kunniaksi laitoin uudet kolmen euron bling bling-korvikset korviin. Olipas niistä vaikea ottaa kuvaa. :)

Tahdonvoimaa!

Eilen oli lenkkeilymotivaation osalta ehkä nihkein päivä puoleen vuoteen! Olin päivällä päättänyt, että tänään käyn juoksemassa lenkin, vaikka mikä olisi. Pikkuhiljaa alkaa taas laiskuus hiipimään iltojen pimetessä ja nyt mitataan sitä kuuluisaa tahdonvoimaa. Ihan ensimmäinen virhe oli se, että en käynyt juoksemassa päivällä, vaikka mulla olisi ollut siihen mahdollisuus. Iltapäivällä alkoi sataa ja ajatuksissa kieltämättä käväisi peruuttaa hölkkäilyaikeet kehnon säätilan vuoksi. Vaan mullahan on juoksumatto, joten sää ei ole kovin hyvä tekosyy jäädä sohvalle makoilemaan! Toinen paha virhe tapahtui siinä, että menin ottamaan päiväunet. Nukuin yli tunnin ja kun heräsin, niin aika vähän houkutti ajatus juoksemisesta.

Sen verran on kuitenkin nähtävästi pysyvää muutosta elämäntavoissa tapahtunut viimeisen vuoden aikana, että enpäs jäänytkään peiton alle makoilemaan! Ja vähänkös olen ylpeä itsestäni! :)

Pakko oli hiukan psyykata itseään. Aionko oikeasti heti luovuttaa? Kaiken tämän hyvästä olosta hehkuttamisen jälkeenkö olen valmis kaivautumaan sohvannurkkaan ja antamaan periksi? Haluanko takaisin siihen samaan vanhaan olomuotoon? No en todellakaan!! Eilen siis tein juoksumattolenkin ja treenailin myös yläkroppaa. On kyllä aika upea fiilis, kun huomaa itsekin jotain muutoksia kropassaan. Eilen ihailin treenin jälkeen hauiksiani. No eihän mun kädet vielä mitkään hurjan lihaksikkaat ole eikä se ole tavoitekaan, mutta on niissä kai jotain muotoa nähtävissä.

Treenin jälkeiset pullistelut.

Syksy näyttäisi etenevän nyt vauhdilla. Vielä muutama päivä sitten oli kesäiset lämpötilat ja lapset touhusi pihalla t-paidoissa. Tänään meillä satoi hiukan räntää! Vaikka luonto alkaa pikkuhiljaa painumaan talviunille, niin paljon on silti vielä kaikkea kaunista, kun ympärilleen vilkuilee lenkkipolulla.

Teksti, johon en keksinyt otsikkoa

Viime päivinä ei ole tapahtunut mitään mullistavaa liikunnan saralla. Samaa kuin ennenkin. Juoksemassa kävin eilen viimeksi ja jotenkin nihkeästi kulki taas vaihteeksi. On myönnettävä, että luontaisesti en juoksija ole. Se ei silti ole tekosyy olla juoksematta. Paljon luontevampaa liikuntaa minulle on salilla käyminen ja siinä huomaan helposti kehitystä. Voisi tietysti ajatella, että ei minua ole luotu juoksijaksi, joten turha yrittää edes. Mutta toisaalta, olen aika monessa muussakin asiassa ihan vaikka vaan periaatteesta eri mieltä! Vastustan siis sitä, että en muka pystyisi juoksemaan ja kehittymään siinäkin lajissa. Kyllä pystyn!

Eilen lenkkipolun varrelta bongattu auringonkukka.

Lenkkimaisemia

Ensi viikolla tähän aikaan olenkin ihan toisenlaisissa maisemissa. Joutuu miettimään, lähteäkö Central Parkiin lenkille vai menisikö Taiji-tunnille Manhattanin Bryant Parkiin. Pikkuisen alkaa vatsanpohjassa olemaan perhosia. :) Mukavaa päästä hetkeksi pois tutuista ympyröistä, vaikka tänne jääkin muutama ikävöitävä. Blogi hiljenee siis hetkeksi, mutta reissun jälkeen kirjoitan taas uudella innolla ja muutamaa kokemusta rikkaampana!

Motivaatiota!

Viime päivinä on ollut helteistä huolimatta syksyn tuntua ilmassa. Vuosi vuodelta kesän loppuminen tuntuu haikeammalta. Miten paljon sitä odottaa ja sitten se menee niin nopeasti ohi! Vielä voi kuitenkin nauttia ihanan lämpimistä aamuista ja syödä aamupalan ulkona. Nyt on otettava kaikki irti kesän (luultavasti) viimeisistä hellepäivistä. Toivottavasti lämpöisiä ilmoja jatkuu pitkälle syksyyn!

Lämmin aamu ja aamupalaa ulkona. Parhautta!

Syksyn lähestyessä on syytä miettiä motivaatioasioita. :) Keväällä ja kesällä ei hurjasti vaadita intoa lähteä lenkille. Valo ja lämpö houkuttaa lähtemään pois sohvan nurkasta ihan ilman suuria ponnisteluja. Mutta entäs syksy ja talvi?? Tihkusaateessa, koleassa säässä ja pimeydessä sohva ja telkkari houkuttaa huomattavasti paljon enemmän kuin kuntoilu. Riittäisikö motivaatioksi se, että liikunnasta tulee yksinkertaisesti niin hyvä fiilis? Se auttaa jaksamaan ja nostaa itsetuntoa. Pakko myöntää, että itselle nuo syyt eivät taida marraskuun pimeinä iltoina riittää. Silloin olisi hyvä, kun olisi joku joka tulisi vähän potkimaan persuuksille ja veisi vaikka väkisin sinne lenkille!

Toisaalta liikunnasta on kerennyt tulemaan jo niin iso osa elämää, että vaikea olisi kuvitella itseään illasta toiseen sohvalla makoilemaan. Eikä saavutettuja tuloksia halua kadottaa!

Syksy saapuu, vaikka kuinka toivoisi kesän jatkuvan. Ei auta!

Olen nyt muutaman kerran käynyt pitkästä aikaa kuntosalilla. Liikunnan vaihtelevuus motivoi myös. Kevät ja kesä meni oikeastaan pelkästään juoksemaan opettelussa ja muu liikunta jäi vähälle. Kahvakuulailua toki olen ohessa harrastanut ja syksyn tullen toivottavasti taas pääsen ohjatuille kahvakuulatunneille. Kahvakuulan avulla saa tehtyä tosi kokonaisvaltaisen treenin ja huomaan, että erityisesti keskivartalon lihakset ovat sen myötä kehittyneet huimasti. En ole juurikaan tehnyt pelkkiä vatsalihasliikkeitä, mutta silti ne lihakset ainakin jotenkin on näkyvissä. :)

Kuntosalilla taas pystyy kohdistetummin kehittämään tiettyjä kohtia kropassa. Oma heikko kohta on selkeästi ylävartalon lihakset ja erityisesti olkapäät. Aivan onnettoman pienillä painoilla sain itseni todella kipeäksi! No, tästä ei voi muuta kuin kehittyä. Onneksi on hyvä personal trainer, joka kertoo, mitä pitää tehdä. ;)

Kun tekee välillä muuta, niin juoksukin tuntuu taas mukavammalta. Sama taitaa olla elämässä muutenkin. Jos aina vaan pyörii samoissa ympyröissä eikä koskaan astu ulos omalta mukavuusalueeltaan, niin tylsäksi käy. Ei tapahdu kehitystä. On mahdollisuus, että voi käydä ikävästi ja satuttaa itseään, mutta jos ei koskaan ota riskejä, niin ei voi myöskään saavuttaa mitään.

Laitan taas kerran biisin tähän loppuun. Juha Tapio on lemppariartistini. En voi muuta kuin ihmetellä näitä sanoituksia! Melkein joka biisistä voi löytää itsensä. Miten yksinkertaisesti ja kauniisti hän saa kiteytettyä muutamaan lauseeseen ne ajatukset, joita itsekin on pyöritellyt päässään. Tässä yksi niistä kappaleista: Kuinka paljon.

Eniten ärsyttää kaikki!

Tänään on ollut kohtalaisen huono päivä. Heräsin liian aikaisin enkä saanut enää unta, joten päätin nousta keittelemään aamupuuroa. Siihen meni liikaa suolaa. Jos päivän tärkein ateria, aamupuuro, menee pilalle, niin päivä on varmasti pilalla! Näinhän siinä kävi. Alakertaan kömpi pian kaksi todella vihaista viimeisen lomapäivän viettäjää.

Kun sain nuo kärttyiset lomailijat ulkoistettua pihaleikkeihin, päätin ottaa härkää sarvista ja suunnitella ensi syksyn opintoja. Eiköhän vaan kaatunut koko weboodi, josta kursseja olisi päässyt valikoimaan. Ei siis sekään mennyt ihan putkeen. Pojalle sain sentään varattua neuvola-ajan, tosin melkein 3 kk myöhässä. Muisti se on huonokin muisti.

Koko päivän on jotenkin tökkinyt kaikki. Lapset ovat tapelleet, kissa kaatoi vesiastian metsästäessään kärpästä, kauppareissulla lapset jättivät autoon kaiken mukana olleen omaisuutensa samalla, kun minä yritin kantaa ostokset ja kirjaston kirjat sisälle, ja kun pyysin ystävällisesti tuomaan omat tavarat sisään, niin ne toki putosivat eteiseen. Joskus tuntuu, että yksi käsipari lisää voisi olla paikallaan. Tai lisähermot.

Kaiken on kruunannut päänsärky, joka ei lähtenyt edes särkylääkkeillä. Päätin lähteä tekemään pienen juoksulenkin, vaikka mikä olisi. "Mikä" tarkoittaa tässä kohtaa lämpötilaa, joka on kohonnut +30 asteeseen. Lenkki kulki silti oikein mukavasti eikä olo tuntunut mitenkään hurjan tukalalta. Tankkasin aika paljon vettä/laimeaa mehua ennen lenkkiä, joten alkumatkasta se vähän alkoi vellomaan vatsassa, mutta hetken päästä helpotti. Juostessa tulee hiki joka tapauksessa, joten ei oikeastaan ole väliä, onko lämpötila hellelukemissa vai ei. Eri asia toki, jos pidempiä matkoja juoksisi.

Lenkkiselfie

On se vaan ihmeellistä, miten juoksulenkki vaikuttaa positiivisesti mielialaan. Kotiin päästyä ei enää harmittanut yhtään niin paljon! Vähän jopa irtosi hymy kameralle.

Näätkö kuvassa kissan? Siis ihan oikeesti.

Huomenna alkaakin lapsilla koulu. Toinen aloittaa eskarin ja toinen menee jo tokalle luokalle. Mun pienet.

Laitan vielä loppuun biisin, joka koskettaa. Alkuperäisversio on Johanna Kurkelan, mutta tämän esittää Jonnu. Vaikka Johanna Kurkela on yksi suosikkini suomalaisista naisartisteista, niin tämä versio on minusta vieläkin kauniimpi. Riko minut.

Elämän iloja ja myös niitä varjopuolia

Mittari näyttää +30 varjossa. Miten ihanaa!!! Voiko ihminen enempää nauttia olostaan? Ei juurikaan. Tätä lisää. Suomessa joutuu palelemaan 11 kk vuodesta, niin jos edes yhden kuukauden olisi mulle siedettävä keli eli suomalaisittain "tukala helle". Ei kai ole liikaa pyydetty?

Juoksukin on pitkästä aikaa tuntunut aika mukavalle. Olen lähtenyt lenkille illalla kahdeksan jälkeen, jolloin lämpötila on ollut sopiva. Kun aurinko ei enää pahemmin porota, niin ilmasto on tuntunut hyvin miellyttävälle. Voi, kun tätä jatkuisi koko vuoden! Olen tainnut syntyä väärään maahan. Liian kauas päiväntasaajasta.

Viime lenkeillä en ole käyttänyt laisinkaan Sportstrackeria. Se luo paineen juosta tiettyä vauhtia ja kilpailla itsensä kanssa. Joka kerralla tekee mieli juosta hieman kovempaa. Jos treenaa tavoitteellisesti, niin sehän on tietysti hyvä juttu. Itse huomasin kuitenkin, että lenkeistä meinasi kadota ilo ja ne olivat enemmän suorittamista ja tietyn vauhdin ja kilometrimäärän saavuttamista. Mun tavoite on nauttia siitä, mitä teen, joten ainakin toistaiseksi juoksen ilman mittareita oman fiiliksen mukaan. Ja mikä on juostessa, kun saa ihailla matkalla näitä maisemia:

Viime päivinä olen pohtinut ja jutellut siitä, että tunnen olevani henkisesti aika väsynyt. En masentunut enkä surullinen, vaan väsynyt. Elämänilo ja -halu on palannut ja odotan innolla tulevaisuutta. Nautin myös siitä, mitä on nyt. Olen aina ollut pärjääjä. Ihminen, joka ei pyydä apua, vaan mieluummin yrittää selviytyä itsekseen tilanteessa kuin tilanteessa. Vuodessa on tapahtunut paljon. Talon myynti, muutto, ero, yksinhuoltaja-arki kahden lapsen kanssa, opiskelu...aika monta todella stressaavaa tekijää. Tähän kohtaan sopisi loistavasti jo aiemmin Pullukka Runin yhteydessä julkaisemani kuva:

Välillä on tunne, että voi kun joku ajattelisi ja tekisi päätökset mun puolesta. Itse voisin sitten vaan tehdä asiat ohjeiden mukaan eikä tarvitsisi itse miettiä mitään. Vaan kun olisi pakko suunnitella opintoja tulevalle vuodelle, sumplia arjen aikataulut lasten koulujen, harrastusten ja tietysti omien menojen mukaan ja miettiä ehkä hiukan muutenkin tulevaisuutta. Stressaa pelkkä ajatus siitä, kuinka paljon on "pitäisi tehdä"-juttuja tekemättä. Olisi edes pelkästään työn, perheen ja vapaa-ajan yhdistäminen, mutta kun mun elämässä on tällä hetkellä liikkuvia palasia hiukan enemmän. 

Kaiken väsymyksen keskellä on kuitenkin tunne, että elämä kantaa. Eikä tarvitse jaksaa yksin.

Lepoa ja rentoutumista

Viime lauantaisen Pullukka Runin jälkeen olen pitänyt liikuntavapaata viikkoa. Päätin olla ihan kokonaisen viikon tekemättä mitään rankempaa. Heti maanantaina kiusaus tarttua kahvakuulaan kävi ylivoimaiseksi ja vähän jouduin yläkroppaa treenaamaan sen kanssa. Sen jälkeen onnistuin mainiosti ottamaan muutaman päivän ihan vaan rennosti sohvalla löhöillen, aurinkoa ottaen ja parhaasta seurasta nauttien. Näissä maisemissa kelpasi köllötellä auringossa.

Tänään teki mieli jo juoksulenkille. No, ei nyt ihan kokonaista viikkoa tullut lepoa, mutta melkein kuitenkin. Kokeilin ensimmäistä kertaa kompressiosäärystimiä, joiden tarkoitus on käsittääkseni parantaa verenkiertoa ja tehostaa treeniä. Täytyy myöntää, että askel tuntui jollain tavalla kevyemmältä säärystimet jalassa. Ainakin ne näyttää hienoilta! :)

Eiks oo hienot!?

Lenkille lähdössä. 

Ei juoksu kyllä kulkenut mitenkään loisteliaasti, mutta ei nyt pahaltakaan tuntunut. Voi olla energiat hiukan vähissä, kun ei oikein ole ruoka viime päivinä maistunut. Paino on tipahtanut alle viidenkympin ja se ei ole tavoite! Mun lihakset haihtuu!! Mietinkin tänään itseäni peilaillessa, että viimeistään syksyn tullen olisi kiva panostaa enemmän lihastreeniin. Nyt kun ylimääräistä silavaa ei kropassa isommin ole, niin olisi suht helppoa muokata sitä haluamaansa suuntaan. Tai näin olettaisin. Pitää vaan muistaa syödä tarpeeksi.

Ensi viikolla tiedossa lisää rentoutumista, lämmintä säätä ja kylpylässä pulikointia. Mun uusi elämä on aika mukavaa! Olen onnellinen.

Pullukka Run 2014 takana, ens vuonna uudestaan!

No niin! Hengissä selvittiin myös tästä kokemuksesta!

Vierumäen Urheiluopistolla oltiin kaverin kanssa hyvissä ajoin lauantaina. Ilmoittautumisen jälkeen päätimme vähän käydä katsomassa reittiä ennakkoon. Mentiinkin koko lenkki kertaalleen ennen varsinaista juoksua. Uskon, että siitä oli hyötyä ainakin henkisesti. Oli helpompi tsempata, kun tiesi suurinpiirtein missä kohtaa lenkkiä mennään. Toisaalta, päivä oli niin kuuma, että nestettä olisi voinut tankata ennen juoksua paljon reilummin. Join kyllä mielestäni paljon, mutta en näköjään tarpeeksi.

Juoksu kulki alussa oikein kivasti, mutta puolivälissä matkaa alkoi tuntumaan olo tosi heikolta. Odotin huoltopistettä aika epätoivoisesti. Kun sai hiukan juotua ja heitettyä vettä niskaan, niin jaksoi taas jonkin matkaa. Aika sippaus tuli tuon helteen ja liian vähäisen juomisen vuoksi. Tämä ajatus kävi kyllä mielessä:

Mutta jaksoin sittenkin. Yhden pitkän ylämäen jouduin kävelemään, pakko myöntää. Maalissa oli huippufiilis, vaikka olo oli tosi hutera. Ei mun normilenkit ole ikinä näin rankoilta tuntuneet, mutta enpä ole näin kuumalla ilmalla edes juossut. Taisipa tulla jonkinlainen auringonpistoskin, kun maha oli juoksun jälkeen kipeä oikeastaan koko illan ja myös päätä alkoi särkeä ihan hirvittävästi. Join vettä/mehua/mehukeittoa/palautusjuomaa, mutta mikään ei tuntunut tulevan läpi. Jäin vaan miettimään, että kuinka hirvittävän paljon olisi pitänyt ennen juoksua juoda??

Olen ennenkin arvostanut suuresti puolikkaan juoksijoita, täysmaratonista puhumattakaan, mutta tämän jälkeen arvostan vielä enemmän! Juoksin sentään vain 6,5 km enkä olisi kilometriäkään pidempää matkaa tuossa säässä tällä kunnolla juossut. Miten ihailtavan kevyesti tuntui askel rullaavan joillain vielä 21 kilometrin jälkeen maalisuoralla!

Vaikka ei nyt ihan putkeen mennyt oma juoksu, niin oli silti hienoa osallistua ja kyllä ensi vuonna aion ottaa uusiksi.

Juoksun jälkeen kelpasi viettää rentouttava ilta ja ihana aurinkoinen päivä mökillä! Nyt hiukan lepoa liikunnasta muutaman päivän ajan. Elämä tuntuu nyt aika kivalta ja oikealta. Tähän loppuun tekisi mieli vielä siteerata Juha Tapion biisiä, joka kiteyttää aika hyvin viime päivien tuntemukset: "Paremmat päivät alkaneet on!" Ja menköön nyt vielä Cheekitkin samaan hehkutukseen: olo on "kiitollinen, siunattu, onnellinen". :)

Pullukka Run lähestyy!

Ja olo on kaikkea muuta kuin juoksemisen kannalta hyvä. Viime viikolla jouduin käymään silmätulehduksen vuoksi lääkärissä ja sen jälkeen iski flunssa. Eli nyt koitetaan lepäillä ja laittaa kädet ristiin, että viikon päästä olisi juoksukunnossa. En ole aikoihin juossut edes täyttä viittä kilometriä, joten ihan rutiinilla toi lenkki ei tule menemään. Mutta onneksi kyseessä on kuitenkin tapahtuma, jossa ei niin hampaat irvessä tarvitse juosta. :)

Mikä tuoksu! Kesä!

Olen muutenkin viime päivinä kelaillut mielessäni juoksuharrastusta. Tulen sitä toki jatkamaan, mutta mitään maratoonaria minusta tuskin koskaan tulee. Keväällä vielä pohdin, josko ensi vuonna osallistuisi puolimaratonille, mutta olen nyt hieman kyllä hautaamassa ajatuksen. Syynä se, että en pidä kovin mielekkäänä puuhana juosta yli tunnin lenkkejä. Puolesta tunnista tuntiin on ihan kiva aika juosta eli 5-10 km voisi olla sellainen sopiva matka mulle, mitä jatkossakin hölköttelisin. Harrastan liikuntaa kuitenkin ihan oman hyvinvointini, niin henkisen kuin fyysisen, vuoksi. Olen aika kärsimätön ihminen ja teen asiat mieluusti nopeasti ja tehokkaasti. Sama pätee liikuntaankin. Pitkät lenkit ei siis ole mun pala kakkua. Toisekseen, lonkka on alkanut vihoitella jo näistäkin juoksulenkeistä, joten rauhassa on nyt edettävä.

Ehdottomasti kuitenkin haluan ylläpitää saavutettua kuntoa ja nautin siitä, että jaksan juosta noinkin pitkiä matkoja. Viime kesänä olisin nauranut, jos joku olisi sanonut, että juoksen 6-7 km lenkkejä ensi kesänä. En niin ikinä olisi uskonut itsestäni.

Viime viikolla telkkarissa juteltiin "polkujuoksusta". Jäin kuuntelemaan ja innostuin asiasta. Ideana siis yksinkertaisesti on juosta maastossa, polkuja pitkin, eikä tiellä. Vähän niin kuin suunnistusta, mutta ilman rastien etsimistä. Mikä sinänsä sopii mulle, koska en ikinä niitä ollut kovin hyvä löytämään. :) Nautin myös tosi paljon luonnossa liikkumisesta. Siellä mieli todella lepää. Mukavana juttuna pidän myös sitä, että vaikeakulkuisissa paikoissa ei tietenkään vauhdilla ole kovin suurta väliä. Lisäksi epätasainen alusta ja korkeuserot kehittävät esim. tasapainoa ja keskivartalon lihaksia ihan eri tavalla kuin tiellä juokseminen. Tää vaikutti heti mun jutulta!

Välillä pitää ottaa ihan rennosti ja nauttia kesäherkuista

Mun piti vielä kirjoittaa liikunnan vaikutuksesta itsetuntoon, mutta tuli jo niin pitkä teksti, että jääköön ensi kertaan. Jäin pohtimaan tuota asiaa, kun minulta kysyttiin, miten jätetyksi tuleminen vaikutti itsetuntoon. Seuraavassa päivityksessä aiheesta siis lisää, mutta laitetaan siihen sopiva biisi jo nyt kuitenkin.

Urheilija ei tervettä päivää näe!

Tänään oli aikomus vetäistä kunnon lenkki, vähintään 5 km mukavalla vauhdilla. Eipä tullut lenkistä oikein mitään, kun heti lähtiessä tuntui ilkeää kipua takareidessä. Juhannusaattona käytiin lasten kanssa pelaamassa jalkapalloa ja ilmeisesti siinä on lihas revähtänyt. Piti näyttää lapsille, kuinka palloa potkaistaan! Tulipa näytettyä. En kyllä siinä tilanteessa huomannut, että olisi lihas päässyt revähtämään, mutta en oikein muutakaan aiheuttajaa vammalle keksi. Jatkoin kuitenkin juosten lenkkiä ja ajattelin, että kyllä se siitä turtuu, kun lihakset lämpenee. Ei turtunut, vaan kahden kilometrin kohdalla siihen alkoi pistämään ihan tosissaan. Ei auttanut kuin nöyrtyä ja jatkaa kotiin kävellen. Kävellessä ei onneksi tuntunut mitään ja yritin vielä kertaalleen vähän hölkätä, mutta ei siitä mitään tullut. Nyt siis lepoa pari päivää ja katsellaan sitten, mitä koivelle pitäisi tehdä! Harmillista, kun lähestyy kovaa vauhtia Pullukka Run ja olisi kiva päästä nyt juoksemaan kunnollisia lenkkejä. Toisaalta, onneksi se on vaan 6,5 km, joten kai sellaisen matkan juoksee vaikka jalka paketissa.

Laitan muutaman kuvan juhannusviikolta. Kyllä on kylmää ja sen näkee vaatetuksesta. Harvemmin kesälomakuvissa poseerataan pipo päässä ja toppatakki päällä. Harkitsen muuttoa Espanjaan.

On kesä silti kaunis ja valoisa, vaikka kylmää onkin. Tuntuu vaan tosi kurjalta ja epäreilulta, kun Suomessa on muutenkin 10 kk vuodessa niin kylmä, että on pakko verhoutua pitkiin housuihin ja villapaitoihin, niin sitten vielä se ainoa 2 kk, jolloin periaatteessa pitäisi voida pukeutua kesämekkoihin, on myös niin kylmää, että pitää kuitenkin pukeutua toppavaatteisiin. Tulipas ylipitkä lause, mutta asian siitä ehkä ymmärtää. Eipä ole ihme, että me suomalaiset ollaan aika synkkää kansaa.

Ja kun päästiin tuohon synkkyyteen, niin laitetaan vielä yksi aika synkkä, mutta toisaalta lohdullinen biisi. Tuure Kilpeläisen Lohtu. Jäin miettimään biisin sanoja taas ehkä liiankin syvällisesti ja päädyin ajattelemaan, että periaatteessa biisi kyllä kertoo enemmänkin lohduttomuudesta kuin aidosta lohdutuksesta. On siinä kuitenkin pieni toivon kipinä!

Harder, Better, Faster, Stronger

Parilla viime lenkillä oon kiinnittänyt erityisesti huomiota vauhtiin. Olen päässyt jo alle 7 min/km vauhtiin. Se on kyllä sanottava, että en mä sillä vauhdilla juostessa kenenkään kanssa pysty juttelemaan, joten "nopeat" lenkit on hyvä tehdä ihan vaan yksikseen. Ja musiikit korvissa, niin ei tarvitse itse kuunnella omaa puuskutusta. Mietin tuota vauhtihommaa tässä yhtenä päivänä. Kahdeksanvuotiaan tyttäreni suusta kuulee päivittäin vähintään 10 kertaa sanan "epäreilua". Voisin tässä kohtaa siteerata häntä: On tosi epäreilua olla näin lyhyt ja lyhyillä jaloilla varustettu ihminen. Siinä, missä joku juoksee pitkin gasellin askelin, niin minä saan ottaa samalla matkalla varmasti tuplamäärän askelia. Onkohan joku tutkinut tätä asiaa?? Luultavasti. :)

Kesävaateselfie. En ois ikinä uskonut ostavani ja käyttäväni legginsejä. Enkä osaa edelleenkään ottaa selfieitä.

Viime päivät ovat olleet yhtä juhlaa. Kesän alkuun mahtuu molempien lasten synttärit ja aika monen muun läheisen synttäreitä. En siis voi kehuskella noudattaneeni kovin pilkun tarkasti ruokavaliotani. Mutta ei nyt kuitenkaan ihan ole päässyt mopo karkaamaan käsistä. Kaikesta ei pidä kieltäytyä, mutta ei myöskään ihan pistää hommaa läskiksi. Jos syö kebabit ranskalaisilla ja kilon irttareita jälkkäriksi, niin olo ei taatusti ole kovin hyvä!!

Nyt vähän leipälajiani eli saarnaa: Kävin tiukan keskustelun terveellisestä elämästä ja siitä, onko se kuinka kannattavaa vai ihan turhaa. Siis onko aivan turhaa kieltäytyä "kaikesta hyvästä, kivasta ja hauskasta", kun voi kuitenkin sairastua vakavasti, vaikka kuinka olisi elänyt terveellisesti. Itse en henkilökohtaisesti voi ymmärtää pätkääkään esim. tupakointia. Onko enää typerämpää juttua kuin maksaa tolkuttomasti siitä, että saa tuutata elimistöönsä jotain, mistä ei ole pienintäkään hyötyä, mutta sen sijaan moninkertaistaa erilaisten sairauksien riskin??? Voin kertoa, että mä ainakin löydän sille rahalle aika monta fiksumpaa käyttötapaa.

Tästä päästiin siihen, että elämä on tylsää, jos kaikesta pitää kieltäytyä. Ei mun elämä ainakaan. Elämä on aika tylsää mun mielestä silloin, jos ainoa ilo on joidenkin ylimääräisten ja vaarallisten aineiden käyttö. Tähän voi myös hyvin lukea sokerin ylenpalttisen käytön. En koe joutuvani kieltäytymään mistään. Voin hyvin nyt ja vaikka kävisi niin, että jäisin ulos lähtiessäni auton alle ja kuolisin, niin en silti harmittelisi, että en vetänyt posket lommolla röökiä ja mussuttanut Jumbon patonkeja, kun ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä elää terveellisesti. Kyllä, vaikka kuinka elää hyvin ja nätisti, niin vakava sairaus voi tulla tai voi joutua onnettomuuteen. Elämänlaatu on silti paljon parempaa sillä, joka syö hyvin ja  liikkuu ja käyttää rahansa johonkin muuhun kuin ns. "nautintoaineisiin".

En paasaa enempää. Jokainen on itse vastuussa itsestään ja tekee omat päätöksensä. Jos haluaa elää pizzalla ja hampurilaisilla, on turha valittaa siitä, että olo on huono ja perseeseen muodostuu läskiä.

Loppuun vielä viikon biisi, vaikkei olekaan tiistai. Tulee ihan mieleen nuoruus.

Jaksaa, jaksaa vai jaksaako?

Viime päivinä on ollut aika negatiivinen fiilis oman juoksukehityksen suhteen, vaikka itseasiassa viimeisin lenkki oli pisin koskaan juoksemani ja vauhtikin oli hiukan kovempi kuin aiemmin. Silti viime lenkeillä juostessa on ollut todella väsynyt olo eikä oikein sellaista nautintoa ole tuntunut. Ehkä osasyynä sekin, että kahdella viime lenkillä on ollut joko todella kylmä tai sitten on satanut kaatamalla.

Huomatkaa loppukiri! :)

 Pitäisi varmasti olla tosi iloinen, että parissa kuukaudessa on kehittynyt alle puolen kilsan juoksijasta kuuden kilometrin juoksijaksi. Silti tuntuu, että vieläkin viimeinen kilsa on tosi väkisin juoksemista. Jalat on ihan puhki ja juoksuasento selkeästi huononee. Miksi? Mihin ne voimat loppuvat niin yhtäkkiä? Toisaalta, ei kai voi olettaa, että nollatasolta noustaan muutamassa kuukaudessa maratoonariksi.

Viime päivinä myös vatsa on reistaillut. Olen vähän vaivihkaa lisäillyt päivittäiseen ruokavaliooni kauran lisäksi muitakin kotimaisia viljoja, koska niillä saa helposti hiukan nostettua energiamäärää hiilareiden muodossa. Näköjään ei kannata. Jostain muusta on nyt ne kalorit saatava ja jätettävä ruisleivät muiden syötäväksi. Minä herkuttelen jatkossakin vaan tällä:

Mantelimaitoon keitetty kaurapuuro, maapähkinävoita, kookosöljyä, raakakaakaota. Ja tietysti raejuustoa. Tästä ei herkku voi paremmaksi muuttua. Oikeaa lohturuokaa!

Jos nyt pitäisi lähteä autiolle saarelle, niin äkkiseltään tulisi mieleen ottaa mukaan kattila ja kaurahiutaleita. Ja kristallisuolaa. Niillähän pärjäisi jo pitkälle. Oikeasti, jos valintana on yllä oleva kaurapuuroannos ja tai annos jäätelöä, niin valitsisin puuron.

Jotta ei jää sellainen kuva, että syön vain kaurapuuroa, niin laitetaan nyt vielä kuva mun nyhtökanasalaatista. Olipas hyvää! Tältä näyttää oikea ruoka:

Vaateongelmia

Testailin vähän kesävaatteita, vaikka parina viime päivänä niillä ei paljoa tekoa ole ollutkaan. Aika hurjaa, kun lämpötila laskee yhden vuorokauden aikana hellelukemista alle kymmeneen asteeseen. Oli aika rapsakka keli tehdä eilen lenkki. En tiedä johtuiko kylmästä säästä vai siitepölystä, mutta nenä vuosi koko lenkin ajan ihan kamalasti! Muuten 5 km meni aika kevyen oloisesti ja voimia jäikin vielä. Huomenna ajattelin kokeilla vähän pidempää matkaa. Meniskö 7 km??

Siihen ongelmaan. On tietysti ihan positiivinen ongelma, että vaatteet ei ole jääneet pieniksi vaan suuriksi. Silti aika ikävää, että monet lempivaatteet ovat kyllä auttamatta käyttökelvottomia ja kaapissa on ehkä viisi vaatekappaletta, jotka ovat sopivia. Mitä mä puen päälleni ensi kesänä?? Näitä mä viime kesänä käytin!

Toinen samaan asiaan liittyvä ongelma on urheiluvaatteiden koot! Olen parin viikon sisällä käynyt varmaan viidessä eri urheiluliikkeessä ja yrityksenä on ollut ostaa mm. t-paitoja ja toppeja juoksua varten. Kuinka on mahdollista, että joka paikassa koot ovat jotain 38-44 väliltä?? Oma koko olisi 34 ja sellaista kokoa näyttäisi olevan mahdoton löytää mistään. Mietin vaan, että kuinka moni 44 kokoa käyttävä harrastaa juoksua? En siis halua arvostella ketään koon perusteella ja mielestäni monet isot naiset ovat todella näyttäviä ja upeita. Mutta se harmittaa, että pienille naisille on näköjään hurjan vaikea löytää mitään sopivaa. Kyllä muita vaatteita löytyy myös pienessä koossa, mutta ei urheiluvaatteita?!

Löysin vahingossa uudelleen bändin, jota olin joskus nuoruudessa kuunnellut ja tykännyt kovasti. Keane - Everybody's Changing.

Flunssan parantelua

Viime viikon lopulla iski se, mitä oon hiukan koko kevään pelännyt. Flunssa nimittäin. Juuri kun kehuin, että viiden kilsan lenkki alkaa jo tuntumaan ihan peruslenkiltä, niin sitten tulee nuha ja pakollinen tauko juoksemisesta. Onneksi tuntui menevän tosi helpolla ohi tällä kertaa. Muutamana päivänä oli nenä tukossa ja sai niistellä, mutta douppasin itseäni kylmäpuristetulla kookosöljyllä ja d-vitamiinilla sen verran ahkerasti, että selvisin vähällä. Olen monesti huomannut, että tuo yhdistelmä auttaa, kun olo alkaa tuntua flunssaiselta. Teen sekaan kookosöljyä lusikallinen ja d-vitamiinia vähän reilummin, niin usein flunssa ei edes tule.

Viikon tauko tuli kuitenkin juoksulenkkeihin. Eilen sitten ensimmäistä kertaa nuhailun jälkeen lähdin juoksemaan. Onneksi oli lenkkiseuralainen, joka tsemppasi ja jutteli mukavia, muuten olisi saattanut jäädä aika lyhyeksi mun juoksu. Ensimmäiset kolme kilsaa meni tosi kevyen ja mukavan tuntuisesti. Mentiinkin vähän kovempaa kuin aiemmin oon juossut, mutta tuntui kulkevan niin kivasti. Sitten yhtäkkiä voimat hiipui ihan totaalisesti. Oli aika kuuma keli ja edellisenä yönä mulla oli jo krampannut jalka, enkä siltikään ollut aamulla juonut tarpeeksi! Hölmö minä. Jos olisin ollut yksin, olisin ensimmäistä kertaa kyllä jättänyt kesken koko lenkin ja kävellyt. Mutta onneksi en ollut yksin, niin loppuun saakka juoksin. Paitsi viimisessä ylämäessä oli pakko lopettaa, kun alkoi ihan tosissaan pyörryttämään ja silmissä mustumaan. Eikä meinannut millään hengitys tasaantua. Muutaman vesi/mehulasillisen jälkeen olo oli kuitenkin taas tosi hyvä. Iltapäivän aikana join koko ajan vettä ja välillä mehuakin, vaikka en yleensä mehuja kyllä juo. Siltikään ei tarvinnut käydä edes vessassa moneen tuntiin! Hiukan oli siis nesteytys heikoissa kantimissa. Tästä taas opittiin jotain.

Viisi kilometriä tuli kuitenkin juostua ja vieläpä aika hyvään keskivauhtiin. :) PPP sääntö (pitää pystyä puhumaan) ei kyllä loppumatkasta mun kohdalla pätenyt. Ei kyllä yhtään irronnut small talkia viimiseen kahteen kilsaan. Kuuntelin kyllä sujuvasti.

Talviturkki todistetusti heitetty.

Taas perjantai!

Viikko on mennyt tosi nopeasti! Eilen tein kivassa seurassa vitosen lenkin. Jalat on kyllä nyt jokseenkin tukkoisen oloiset, mutta ihan mukavalle hölkkä tuntui. Ennen lenkkiä sain hieronnan kipeytyneille jaloilleni ja erityisesti pohkeet oli ihan järkyttävän kipeät! Ja nyt tänään ei sellaista lihasta kropassa taida olla, joka ei olisi kipeä. Vauhti oli lenkillä pikkuisen yli 7min/km luokkaa. Eikä kyllä tällä hetkellä enempää irtoa. Tällä viikolla olen siis tehnyt 6 km ja 5 km lenkit. Sunnuntaina teen vielä viikon kolmannen vitosen. Nyt parin päivän tauko lenkeistä. Kahvakuulaa olen heilutellut lenkkien välipäivinä. Jos nyt ainakin tämän päivän pitäisi ihan totaalisena lepopäivänä eikä tekisi mitään kävelyä kummempaa. :)

Ruokavalion kanssa on edelleen hakemista. Paino on vieläkin laskusuunnassa, mutta vauhti on nyt hidastunut, joten ehkä nyt alan olemaan mun kropalle ominaisessa painossa. Kuitenkin syön reilusti, joten tuskin ihan kuihtumaan pääsee, vaikka kuinka juoksisi!  Tällä viikolla olen syönyt aika huoletta ohi normaalin ruokavalioni, mutta vaaka näyttää silti sellaista lukemaa, etten pääsisi enää verenluovutukseen!

Tällaisia herkkuja on mulle kokkailtu. Täytettyjä paprikoita. Maistuis varmaan sullekin? :)

Ensi viikoksi on luvattu hellettä! Aika kiva juttu. Johan tässä on kesää keretty odottamaan. Huhtikuussa oli mukavia lämpötiloja, mutta toukokuu on kyllä tähän saakka ollut viileä. Kiva päästä lenkkeilemään kevyemmässä vaatetuksessa. Odotan myös sitä, että koivu lakkaa kukkimasta. Jospa tuo luvattu lämpöaalto tekisi tehtävänsä! Siitepöly ei niinkään vaikuta lenkin aikana, paitsi siten, että kurkkua kuivaa. Lenkin jälkeen tuntuu kuitenkin ikävälle keuhkoissa ja silmiä kirvelee.

Kun aloitin juoksulenkit, ensimmäisenä tavoitteena oli oppia nauttimaan niistä. Muutama ensimmäinen lenkki oli kaikkea muuta kuin nautintoa. Itsensä sai pakottaa lähtemään ja intoa piti yllä lähinnä itsensä voittamisen tunne. Nyt hölköttely tuntuu jo tosi mukavalle ja viisi kilsaa tuntuu sopivalta peruslenkiltä. Tavoitteita täytyy kuitenkin olla ja yksi tavoite on nyt lisätä vähän vauhtia juoksuun.

Kun nyt pääsin alkuun näiden itketysbiisien linkittämisessä, niin laitan vielä viikonlopun kunniaksi Ellie Gouldingin esittämänä biisin Your Song. Tuttu kappale, mutta en ollut kuullut tätä versiota ennen kuin yksi tärkeä ihminen tämän mulle soitti. Ihana!

6 km!! Ihana viikonloppu.

Nyt on ollut sellainen viikonloppu, että vähemmästäkin menee pää pyörälle! Torstaina ajelin Hämeenlinnaan kauheassa lumi/räntä/vesisateessa. Onneksi iltaan mennessä sade lakkasi ja päästiin käymään lenkillä upeissa Ahveniston maisemissa. Olipas siellä paljon korkeuseroja verrattuna mun tavallisiin lenkkeihin. Mutta parhaassa seurassa ei ylämäetkään tuntuneet ihan mahdottomilta! En edes tajunnut laittaa Sportstrackeria päälle, mutta kuulemma n. 4 kilsaa oli tuo lenkki. Seuraavana päivänä käytiin vielä Aulangon näköalatornissa. Sieltä siis tämä kuva.

Mitkä maisemat!

Tänään sain ihanan äitienpäiväyllätyksen aamulla. Lapset tulivat "herättämään" mua ja olivat tehneet ihan itse aamupalankin. En kyllä muista tämmöistä viikonloppua hetkeen. En ole tehnyt kolmeen päivään itse aamiaista!! Oon ollut vähän prinsessana. :) No, onneksi huomenna paluu arkeen, ettei pääse tottumaan liian hyvään.

Rahkaa, mehukeittoa ja Pommacia! Parhaat lahjat oli halaukset molemmilta rakkailta.

Tänään lähdin juoksemaan kauheessa kaatosateessa, mutta aika pian alkoi aurinko paistaa. Olin pukenut vähän liikaa päälle, kun lämpötila nousikin yllättäen monella asteella. Tuntui silti tosi mukavalle heti alusta lähtien. Päätin juosta vähän pidemmän lenkin, kun kulki niin kivasti. Viimeinen kilometri oli kuitenkin aika vaikea. Voimat alkoi loppumaan. Tuli siinä hölkötellessä mieleen, että aika kaukaiselta tavoitteelta tuntuu vielä tuo puolimaraton!! Mutta jos kuitenkin ensi vuonna?! Mun tutuista ainaskin 4 taisi eilen tuon HCR:n vetäistä. Yksi heistä oli koko joukon 20. Aikamoinen suoritus! Jos tuon puolikkaan ensi vuonna juoksen, niin tuskin mitään aikatavoitetta laitan itselleni. Kunhan nyt jotenkin maaliin pääsisi. Katsellaan nyt rauhassa kuitenkin, miten kunto tästä kehittyy.

Viikonloppu on ollut todella tunteikas. Lauantaina olin paikallisen voimisteluseuran kevätnäytöksessä, jossa oma tyttökin esiintyi. Yhdessä esityksessä soi biisi, joka jäi vaivaamaan ihan hirmuisesti! Yritin saada päähäni, kuka sen on alunperin esittänyt, mutta en muistanut kuin pari sanaa ja nekin muistin vielä ihan väärin. Pitkällisen etsinnän tuloksena kuitenkin löysin oikean kappaleen. Tämä ei nyt ole mikään juoksubiisi, mutta kolahtaa kyllä aika syvälle. Jos ei laulu itsessään saa kyyneleitä valumaan, niin video ainakin saa. Mun kohdalla toimii. "I need someone to rely on".