Motivaatiota!

Viime päivinä on ollut helteistä huolimatta syksyn tuntua ilmassa. Vuosi vuodelta kesän loppuminen tuntuu haikeammalta. Miten paljon sitä odottaa ja sitten se menee niin nopeasti ohi! Vielä voi kuitenkin nauttia ihanan lämpimistä aamuista ja syödä aamupalan ulkona. Nyt on otettava kaikki irti kesän (luultavasti) viimeisistä hellepäivistä. Toivottavasti lämpöisiä ilmoja jatkuu pitkälle syksyyn!

Lämmin aamu ja aamupalaa ulkona. Parhautta!

Syksyn lähestyessä on syytä miettiä motivaatioasioita. :) Keväällä ja kesällä ei hurjasti vaadita intoa lähteä lenkille. Valo ja lämpö houkuttaa lähtemään pois sohvan nurkasta ihan ilman suuria ponnisteluja. Mutta entäs syksy ja talvi?? Tihkusaateessa, koleassa säässä ja pimeydessä sohva ja telkkari houkuttaa huomattavasti paljon enemmän kuin kuntoilu. Riittäisikö motivaatioksi se, että liikunnasta tulee yksinkertaisesti niin hyvä fiilis? Se auttaa jaksamaan ja nostaa itsetuntoa. Pakko myöntää, että itselle nuo syyt eivät taida marraskuun pimeinä iltoina riittää. Silloin olisi hyvä, kun olisi joku joka tulisi vähän potkimaan persuuksille ja veisi vaikka väkisin sinne lenkille!

Toisaalta liikunnasta on kerennyt tulemaan jo niin iso osa elämää, että vaikea olisi kuvitella itseään illasta toiseen sohvalla makoilemaan. Eikä saavutettuja tuloksia halua kadottaa!

Syksy saapuu, vaikka kuinka toivoisi kesän jatkuvan. Ei auta!

Olen nyt muutaman kerran käynyt pitkästä aikaa kuntosalilla. Liikunnan vaihtelevuus motivoi myös. Kevät ja kesä meni oikeastaan pelkästään juoksemaan opettelussa ja muu liikunta jäi vähälle. Kahvakuulailua toki olen ohessa harrastanut ja syksyn tullen toivottavasti taas pääsen ohjatuille kahvakuulatunneille. Kahvakuulan avulla saa tehtyä tosi kokonaisvaltaisen treenin ja huomaan, että erityisesti keskivartalon lihakset ovat sen myötä kehittyneet huimasti. En ole juurikaan tehnyt pelkkiä vatsalihasliikkeitä, mutta silti ne lihakset ainakin jotenkin on näkyvissä. :)

Kuntosalilla taas pystyy kohdistetummin kehittämään tiettyjä kohtia kropassa. Oma heikko kohta on selkeästi ylävartalon lihakset ja erityisesti olkapäät. Aivan onnettoman pienillä painoilla sain itseni todella kipeäksi! No, tästä ei voi muuta kuin kehittyä. Onneksi on hyvä personal trainer, joka kertoo, mitä pitää tehdä. ;)

Kun tekee välillä muuta, niin juoksukin tuntuu taas mukavammalta. Sama taitaa olla elämässä muutenkin. Jos aina vaan pyörii samoissa ympyröissä eikä koskaan astu ulos omalta mukavuusalueeltaan, niin tylsäksi käy. Ei tapahdu kehitystä. On mahdollisuus, että voi käydä ikävästi ja satuttaa itseään, mutta jos ei koskaan ota riskejä, niin ei voi myöskään saavuttaa mitään.

Laitan taas kerran biisin tähän loppuun. Juha Tapio on lemppariartistini. En voi muuta kuin ihmetellä näitä sanoituksia! Melkein joka biisistä voi löytää itsensä. Miten yksinkertaisesti ja kauniisti hän saa kiteytettyä muutamaan lauseeseen ne ajatukset, joita itsekin on pyöritellyt päässään. Tässä yksi niistä kappaleista: Kuinka paljon.

Kahvakuulailua ja hölmöjä selfieitä

Eilen oli viikon kivoin arkipäivä, koska silloin on aina kahvakuulatunti! Sellainen ohjattu ryhmä siis. En ole ollut mikään ryhmäliikkuja, mutta tästä tykkään kovasti. Kahvakuulailu on mukavan monipuolinen laji, koska treenaa samaan aikaan voimaa, liikkuvuutta ja harjoittaa myös esim. tasapainoa. Aivan loistavaa koko kropan treeniä siis! Ryhmässä liikkuessa on se hyvä puoli, että tulee tehtyä täydellä intensiteetillä liikkeet. Jos teen saman treenin kotona, niin aika äkkiä annan periksi, kun vähän alkaa tuntumaan. Toki kyllä treenaan kahvakuulalla kotonakin ja yritän pinnistellä loppuun saakka sarjat sielläkin. Ryhmän paine saa kyllä ylittämään itsensä. Ei kehtaa jäädä makaamaan lattialle, vaikka mieli kuinka tekisi.

Olen pääosan ajasta yksin kahden lapsen kanssa, joten lenkille ei aina voi lähteä silloin kuin haluaisi. Paitsi että voi, koska mulla on juoksumatto! Ei siis tekosyitä. Sisällä juostessa tulee ihan hirveän kuuma. Missään trikoissa ei voi edes kuvitella hölköttelevänsä, joten kaivoin kaapissa vähän kevyempää vaatetusta ylle. Oon aina miettinyt, mikä pointti on ottaa itsestä kuvia, siis niitä "saliselfieitä". Mutta nyt mä hokasin, että kun ottaa itsestä kuvia, niin niistähän sen kehityksen näkee paremmin kuin mistään muusta. Ei siis kyse olekaan pelkästä itserakkaudesta, vai onko? Joka tapauksessa, otin kuvan mun ylimageessa juoksuasussa. Kuuma tuli kyllä näinkin.

Kuvaan eksyi näköjään myös yksi kissa. Siis tuo vasemmanpuoleinen. ;)

En ois kyllä muutama vuosi takaperin julkaissut kokovartalokuvia itsestäni. Ei se kroppa mikään täydellinen ole edelleenkään, mutta kyllä siitä on oppinut jo hiukan tykkäämään. Laitetaan kuukauden päästä uusi, niin näkee onko mitään muutoksia tapahtunut! :)