Kärsimysviikon viettoa teemaan sopivalla tavalla

Viime postauksesta on kulunut tovi, koska elämä on joskus melko kiireistä. Kiireen keskellä pitäisi kuitenkin muistaa huolehtia kropastaan, ettei käy näin:

Laihat ovat eväät olleet viime päivinä. Yli viikon kestänyt yläselkäjumitus, päänsärky ja näiden seurauksena pahoinvointi saivat lääkkeitä (ja lääkäreitä) viimeiseen saakka välttelevän naisen antautumaan. Ravinnon ollessa lähinnä kipulääkkeitä ja pääsiäisherkkuja, ei ole tehnyt mieli liikahtaa sohvalta minnekään. Sen huomaa välittömästi olotilassa. Motivaatio liikkumiseen on ollut aika lailla vähissä, kun joka paikkaan särkee ja olo on surkea. Mikähän siinä on, että silloin myös kaapissa olevat suklaat ja lakut vetävät magneetin lailla puoleensa? No eipä sillä, muun ruokahalun ollessa tasoa nolla, paino on laskenut herkutteluista huolimatta.

Tänään otin itseäni niskasta kiinni. Oikeastaan jo aika paljon teki tänään mieli lenkille. Juoksemaan! Ei se juoksu mitenkään hirmu mukavalta tuntunut enää loppumatkasta, mutta juoksin silti. Mutta se voittajafiilis perillä! Se on jotain, mikä saa kerta toisensa jälkeen vetämään lenkkarit jalkaan. Kunnon hikilenkki, lämmin suihku ja sen jälkeen villasukat ja rennot vaatteet päälle. Parhautta!

Tein toissa viikolla löytöjä Luhdan outletista. Ostin tuulitakin (lasten kokoa) hintaan 19.90, bikinit 2 euroa ja kivan collegepaidan 15,00.

Kivaa uutta kevääksi ja kesäksi. Ja ehkä ensi talveksi? ;) Pientä matkakuumetta taitaa olla.



Olen ollut kahden vaiheilla Pullukka Runille ilmoittautumisen suhteen. Hieman pelottaa polven kestävyys. Tänä vuonna lyhyempi reitti on 10 km. Tapahtuma oli viime vuonna niin mukava, että mieli kyllä tekisi osallistua. Täytyy kuulostella tuon oikean polven kestävyyttä juoksun suhteen. Joka tapauksessa syksyllä on tarkoitus osallistua Lopella järjestettävälle Poronpolulle. Matkana kuulemma 24 km. Valittavana tuolla on 5 km, 13 km, 18 km, 24 km ja 30 km reitit. Päätös reitistä tehtiin puolestani ja minä hullu suostuin sen kummempia miettimättä! No, jos toiset juoksee maratonin, niin kai minäkin nyt yhden 24 km selvitän.

Vaikka tämä viikko on mennyt hiukan alavireisesti kipuilujen takia, on hyvä fiilis! On tavoitteita, haaveita ja kaikenlaista muutakin uutta elämässä.


Ja loppuun hyvän mielen biisi yhdeltä mun suosikkiartistilta. :)

Kun ei sovi muottiin

Vielä muutama vuosi sitten vaateostoksilla käynnin jälkeen tuli tunne, että viikkoon ei tarvitse syödä muuta kuin salaattia. Nyt kun kävin vaateostoksilla, marssin kaupasta suoraan ostamaan ruuaksi pizzan ja jälkkäriksi suklaata! Koon 34 hame pyörii päällä eikä pienempiä kokoja ole tarjolla (ainakaan tämän paikkakunnan kaupoissa). Voi sekin ärsyttää aika paljon. Melkein joka vaatekaupassa on nykyisin "Great girls"-osasto, mikä sinänsä on hienoa. Mutta pitääkö pienikokoisten ostaa vaatteensa lasten/nuortenvaateosastolta?? Yritin eilen tehdä tilausta Lindexistä, Kappahlista, Ellokselta ja Halensilta. Jäi yrityksen asteelle, koska en millään sovi siihen muottiin, johon naisen pitäisi sopia. Joku voi ajatella, että hölmöä valittaa tämmöisestä asiasta, mutta ei paljoa hymyilytä, kun kaupasta ei oikeasti löydy yhtäkään sopivaa vaatekappaletta.

Joskus on ihan kivaa pukeutua vasemmanpuoleisten kuvien tavalla. Rehellisyyden nimissä oikenpuolimmainen kuva vastaa paremmin mun todellisuutta. :)

Vaikka koon 34 hame pyöri päällä, ostin sen silti. Pizzan syönnin jälkeen se oli jo paljon parempi.

Pikkuisen houkuttaisi vetää aiheesta tyylikäs aasinsilta siihen, että elämässä ei aina muutenkaan sovi muiden ihmisten (ja itsensä) asettamaan muottiin. Aivan liikaa energiaa kuluu siihen, että yritetään täyttää tietyt normit ja kriteerit ja miellyttää muita. Mitä muut ajattelee ja toiminko niin kuin minun toivotaan toimivan? Aika harvojen elämä menee kuitenkaan ihan käsikirjoituksen mukaan. Tulee kriisejä, joiden tiimellyksessä joutuu toteamaan, ettei kaunista ulkokuorta pysty pitämään yllä. Kun ei vaan voi hallita toisten elämää eikä oikein edes omaansa, niin on parempi olla rehellisesti sitä, mitä on. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta siihen pyritään. Kovaan rehellisyyteen itseä ja muita kohtaan.

 

Talvijuoksun haasteet

En tiedä, voiko vielä edes puhua talvijuoksusta, kun lämpötila on nollassa eikä luntakaan ole. Minulle olosuhteet ovat silti jo aika extremeä! Toisaalta uudet haasteet innostavat jatkamaan. Huomasin tänään, että kylmässä juostessa tai oikeastaan juoksun jälkeen, on aivan erilainen fiilis kuin normilämpötilassa tehdyn lenkin jälkeen. Juoksu kulki oikein mukavasti. Mutta sitten ne haasteet.

Nenä vuotaa. Eikä ihan vaan pikkuisen, vaan siinä määrin, että muutaman kilsan lenkillä pari nenäliinaa eivät riittäneet alkuunkaan. Kun nenästä vuotaa vettä koko ajan, on vaikea hengittää muuta kuin suun kautta. Ja kun ilma on kylmä, pitäisi hengittää nenän kautta, että ilma ehtisi lämmetä matkalla keuhkoihin. Onkos teillä muilla samanlaista nenänvuoto-ongelmaa kylmällä kelillä?

Ostin Lidlistä juoksutakin talveksi. En kyllä tiedä, kuinka kylmällä kelillä sitä voi käyttää, kun nytkin tuntui alkumatkasta aika jäätävältä. Jostain olen kuullut, että talvella pitääkin lenkin alussa vähän paleltaa. Silloin on kuulemma sopivasti päällä. En ole ihan varma, onko tuosta neuvosta minulle hirveästi hyötyä, kun palelen talvella vaikka pilkkihaalareissa.

Talvijuoksuasu. Juoksutoppahousut ja juoksutoppatakki. Ja aina mun peiliselfieihin tunkee joku kissa taustalle. :)

En tiedä, kuinka pitkään aion ulkona jatkaa juoksuja. Niin kovan luokan harrastaja en ole, että hankkisin nastalenkkarit. Eli jos/kun lunta ja jäätä tulee, niin ulkojuoksu jää tauolle. Ulkona on kuitenkin niin paljon kivempaa juosta kuin juoksumatolla, että mahdollisimman pitkään teen ulkolenkkejä.

Juoksulenkit ovat pitkään tuntuneet hiukan pakkopullalta. Tänään pitkästä aikaa tunsin suurta innostusta ja sitä itsensä voittamisen fiilistä, mikä keväällä oli ekoilla lenkeillä. On vaan aika huippua, että jaksaa juosta enemmän kuin 100 metriä. :)

Lenkin jälkeen tehtiin lasten kanssa hedelmäsalaattia. Harmaan talvisään keskellä pitää tehdä iloisen värisiä ruokia!

Poikani mielestä nämä ovat "pommiomenoita". Myös granaattiomenana tunnetaan.

Vesisateessa juoksua, nakkikeittoa ja bling blingiä

Nyt tuli kyllä sellainen otsikko tälle tekstille, että ihan itseäkin pisti hymyilyttämään. Tokihan on hyvä omille jutuilleen pikkuisen hymyillä siltä varalta, että ketään muuta ei ne hymyilytä.

Viikko on vierähtänyt vauhdilla ja paljon on kaikenlaista siihen mahtunut. Kävin työhaastattelussakin eilen. Säät ei oikeen ole olleet houkuttelevat lenkkeilyyn, mutta pari pakotettua lenkkiä olen sentään tälläkin viikolla tehnyt. Tiedetään, se on aika vähän. Pimeät illat, vesisade ja koleus ei vaan kertakaikkiaan houkuta lähtemään tonne pihalle! Mutta kun vetää puoliväkisin itsensä kanssa kamppaillen lenkkivaatteet päälle, niin kyllähän se mukavaa on. Tänään mietin sitä fiilistä, mikä juoksusta tulee. Millä tavalla sitä voisi kuvata? Mulle tuli mieleen sellainen kuvailu, että juostessa tuntee olevansa enemmän elossa! Kuulostipa dramaattiselta. En osaa sitä sen tarkemmin selittää, mutta tunne on hieno.

En viitsi kuvaa enää tästä suurentaa...Kuvassa siis mun uudet(kaapissa puoli vuotta syksyä odottaneet) juoksuhousut. Tuulen pitävät ja takana avaimille kätevä tasku, jota tässä siis yritin kuvata.

Syömisten suhteen on viime aikoina ollut aika perusmeininkiä. Riisiä, tonnikalaa, jauhelihaa tai kanaa. Tai kaurapuuroa, jos ei muu maistu. Viikolla kuitenkin päätin oikein ryhdistäytyä ja tehdä pitkästä aikaa jotain muuta, "tavallista" arkiruokaa koko perheelle. Tyttären päätöksellä tein ison satsin nakkikeittoa. Kuinka ollakaan seuraavana päivänä tyttö tulee koulusta maristen, että koulussakin oli just tänään nakkikeittoa! En ole puoleen vuoteen kyseistä ruokaa tehnyt ja kun teen, niin tietenkin sitä juuri silloin on myös koulussa ruokana. Ei ole eka kerta, kun näin on käynyt. Olisi hyvä aina etukäteen tarkistaa se koulujen ja päiväkotien ruokalista.

Ihanat olohousut!

On kyykättykin vähän.

On mun elämä kyllä aika jännittävää tällä hetkellä. Koskaan ei illalla tiedä, mitä seuraavana päivänä tapahtuu! Tai no kyllä nyt tietysti vähän voi arvailla, mutta siis ylipäätään. Kaikenlaisia muutoksia on ilmassa. Kun elämä on vähän joka suunnalla "auki", niin kummasti kaipaa sitä tavallista ja tylsää arkea. Kaipa sitäkin taas kerkee jossain vaiheessa elämään ihan kyllästymiseen saakka. Jospa sitä myös silloin osaa arvostaa enemmän.

Perjantain kunniaksi laitoin uudet kolmen euron bling bling-korvikset korviin. Olipas niistä vaikea ottaa kuvaa. :)

Maailman noloin äiti tässä hei!

Muistan itse miettineeni joskus alle parikymppisenä, että on tosi noloa, kun hieman varttuneemmat naiset pukeutuvat "muka nuorekkaasti". Silloin päätin, että minä kyllä vanhenen arvokkaasti ja pukeudun ikäiselleni sopiviin vaatteisiin. En tiedä, mitä tarkalleen ottaen silloin ajattelin tuon tarkoittavan.

Olen katsellut valokuvia, joissa olen juuri tullut äidiksi. Kuvissa olen 23-vuotias, mutta pukeuduin kuin mummo! Näytin paljon ikäistäni vanhemmalta. Oma tyyli alkoi pikkuhiljaa löytymään vasta lähempänä kolmeakymmentä ikävuotta. Varmaan osansa myös sillä, että kilojen karistamisen myötä tunsin vastaavani ulkoisesti sisäistä minääni. Siis sitä, millaiseksi olin aina tuntenut itseni.

Pidän rennosta pukeutumistyylistä. Usein se tarkoittaa farkkuja, t-paitaa ja tennareita. Tai tätä:

En tuntisi oloani mukavaksi jakkupuvussa. Sellainen pukeutumistyyli ei kuvastaisi yhtään sitä, millaisena itseni näen. Eri asia tietenkin, jos töiden vuoksi on pukeuduttava tietyllä tavalla. Pidän myös juhlista ja pukeuduin mielelläni nättiin mekkoon ja laitan jalkaan ehkä jotkut näistä:

Nyt päästäänkin siihen, että kuulunko nyt itse niihin kolmekymppisiin, joita lukioikäisenä arvostelin? New Yorkissa minua ja ystävääni kyydinnyt taksikuski ei uskonut meitä "näin vanhoiksi". Ja että vielä kahden lapsen äiti! No, nuo kommentit kuulostivat tietenkin vaan mukavilta kohteliaisuuksilta. Mutta tänään sain 8-vuotiaalta tyttäreltäni palautetta pukeutumisestani. "Oliksä tolleen pukeutuneena Helsingissä?!". Vastasin olleeni. Tyttö pyöritteli silmiään ja tuhahti: "Toi farkkutakki ei sovi oikeen sun ikäsille." Johtuisko siitä, että tyttärelläni on samanlainen...Olkoonkin sitten tosi noloa, mutta aion jatkossakin pukeutua sellaisiin vaatteisiin, joissa tunnen olevani oma itseni.

Mitä ulkoinen olemus meistä viestittää muille? Voiko pukeutumisesta, hiustyylistä tai koruista päätellä jotain ihmisestä? Näytänkö ulospäin siltä, mikä olen? Olen saanut kuulla pariinkin otteeseen, että "et näytä yhtään teologilta!". Miltä teologit näyttää? Onko olemassa joku standardi, miltä tietyn ammattiryhmän tai asian edustajan pitää näyttää? Ehkä on. Koen tärkeäksi näyttää siltä, että kuka tahansa uskaltaa tulla juttelemaan kanssani. Jos joudun itse esim. kysymään neuvoa joltain vieraalta, niin valikoin joukosta sen, joka näyttää helpoimmin lähestyttävältä. Toivottavasti näytän siis itsekin sellaiselta!

Syksy ja uudet haasteet ovat täällä. Liikunnan saralla pimenevät illat ovat minulle se suurin koetinkivi motivaation kannalta. Nyt on se aika, jolloin punnitaan, kuinka kestävällä pohjalla tämä mun uusi elämä on! Jostain luin juuri hyvän vinkin. Kun ei yhtään huvittaisi lähteä lenkille, niin pukee ensin urheiluvaatteet päälle ja päättää vasta sitten, lähteekö vaiko ei! Aivan loistava ohje! Olen itse huomannut, että jo lenkki/salivaatteiden päällepukemisesta tulee fiilis, että nyt tehdään eikä meinata.

Tää maailman noloin äiti lähtee nyt nolaamaan yhden eskarilaisen.

Lepoa ja rentoutumista

Viime lauantaisen Pullukka Runin jälkeen olen pitänyt liikuntavapaata viikkoa. Päätin olla ihan kokonaisen viikon tekemättä mitään rankempaa. Heti maanantaina kiusaus tarttua kahvakuulaan kävi ylivoimaiseksi ja vähän jouduin yläkroppaa treenaamaan sen kanssa. Sen jälkeen onnistuin mainiosti ottamaan muutaman päivän ihan vaan rennosti sohvalla löhöillen, aurinkoa ottaen ja parhaasta seurasta nauttien. Näissä maisemissa kelpasi köllötellä auringossa.

Tänään teki mieli jo juoksulenkille. No, ei nyt ihan kokonaista viikkoa tullut lepoa, mutta melkein kuitenkin. Kokeilin ensimmäistä kertaa kompressiosäärystimiä, joiden tarkoitus on käsittääkseni parantaa verenkiertoa ja tehostaa treeniä. Täytyy myöntää, että askel tuntui jollain tavalla kevyemmältä säärystimet jalassa. Ainakin ne näyttää hienoilta! :)

Eiks oo hienot!?

Lenkille lähdössä. 

Ei juoksu kyllä kulkenut mitenkään loisteliaasti, mutta ei nyt pahaltakaan tuntunut. Voi olla energiat hiukan vähissä, kun ei oikein ole ruoka viime päivinä maistunut. Paino on tipahtanut alle viidenkympin ja se ei ole tavoite! Mun lihakset haihtuu!! Mietinkin tänään itseäni peilaillessa, että viimeistään syksyn tullen olisi kiva panostaa enemmän lihastreeniin. Nyt kun ylimääräistä silavaa ei kropassa isommin ole, niin olisi suht helppoa muokata sitä haluamaansa suuntaan. Tai näin olettaisin. Pitää vaan muistaa syödä tarpeeksi.

Ensi viikolla tiedossa lisää rentoutumista, lämmintä säätä ja kylpylässä pulikointia. Mun uusi elämä on aika mukavaa! Olen onnellinen.

Harder, Better, Faster, Stronger

Parilla viime lenkillä oon kiinnittänyt erityisesti huomiota vauhtiin. Olen päässyt jo alle 7 min/km vauhtiin. Se on kyllä sanottava, että en mä sillä vauhdilla juostessa kenenkään kanssa pysty juttelemaan, joten "nopeat" lenkit on hyvä tehdä ihan vaan yksikseen. Ja musiikit korvissa, niin ei tarvitse itse kuunnella omaa puuskutusta. Mietin tuota vauhtihommaa tässä yhtenä päivänä. Kahdeksanvuotiaan tyttäreni suusta kuulee päivittäin vähintään 10 kertaa sanan "epäreilua". Voisin tässä kohtaa siteerata häntä: On tosi epäreilua olla näin lyhyt ja lyhyillä jaloilla varustettu ihminen. Siinä, missä joku juoksee pitkin gasellin askelin, niin minä saan ottaa samalla matkalla varmasti tuplamäärän askelia. Onkohan joku tutkinut tätä asiaa?? Luultavasti. :)

Kesävaateselfie. En ois ikinä uskonut ostavani ja käyttäväni legginsejä. Enkä osaa edelleenkään ottaa selfieitä.

Viime päivät ovat olleet yhtä juhlaa. Kesän alkuun mahtuu molempien lasten synttärit ja aika monen muun läheisen synttäreitä. En siis voi kehuskella noudattaneeni kovin pilkun tarkasti ruokavaliotani. Mutta ei nyt kuitenkaan ihan ole päässyt mopo karkaamaan käsistä. Kaikesta ei pidä kieltäytyä, mutta ei myöskään ihan pistää hommaa läskiksi. Jos syö kebabit ranskalaisilla ja kilon irttareita jälkkäriksi, niin olo ei taatusti ole kovin hyvä!!

Nyt vähän leipälajiani eli saarnaa: Kävin tiukan keskustelun terveellisestä elämästä ja siitä, onko se kuinka kannattavaa vai ihan turhaa. Siis onko aivan turhaa kieltäytyä "kaikesta hyvästä, kivasta ja hauskasta", kun voi kuitenkin sairastua vakavasti, vaikka kuinka olisi elänyt terveellisesti. Itse en henkilökohtaisesti voi ymmärtää pätkääkään esim. tupakointia. Onko enää typerämpää juttua kuin maksaa tolkuttomasti siitä, että saa tuutata elimistöönsä jotain, mistä ei ole pienintäkään hyötyä, mutta sen sijaan moninkertaistaa erilaisten sairauksien riskin??? Voin kertoa, että mä ainakin löydän sille rahalle aika monta fiksumpaa käyttötapaa.

Tästä päästiin siihen, että elämä on tylsää, jos kaikesta pitää kieltäytyä. Ei mun elämä ainakaan. Elämä on aika tylsää mun mielestä silloin, jos ainoa ilo on joidenkin ylimääräisten ja vaarallisten aineiden käyttö. Tähän voi myös hyvin lukea sokerin ylenpalttisen käytön. En koe joutuvani kieltäytymään mistään. Voin hyvin nyt ja vaikka kävisi niin, että jäisin ulos lähtiessäni auton alle ja kuolisin, niin en silti harmittelisi, että en vetänyt posket lommolla röökiä ja mussuttanut Jumbon patonkeja, kun ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä elää terveellisesti. Kyllä, vaikka kuinka elää hyvin ja nätisti, niin vakava sairaus voi tulla tai voi joutua onnettomuuteen. Elämänlaatu on silti paljon parempaa sillä, joka syö hyvin ja  liikkuu ja käyttää rahansa johonkin muuhun kuin ns. "nautintoaineisiin".

En paasaa enempää. Jokainen on itse vastuussa itsestään ja tekee omat päätöksensä. Jos haluaa elää pizzalla ja hampurilaisilla, on turha valittaa siitä, että olo on huono ja perseeseen muodostuu läskiä.

Loppuun vielä viikon biisi, vaikkei olekaan tiistai. Tulee ihan mieleen nuoruus.

Vaateongelmia

Testailin vähän kesävaatteita, vaikka parina viime päivänä niillä ei paljoa tekoa ole ollutkaan. Aika hurjaa, kun lämpötila laskee yhden vuorokauden aikana hellelukemista alle kymmeneen asteeseen. Oli aika rapsakka keli tehdä eilen lenkki. En tiedä johtuiko kylmästä säästä vai siitepölystä, mutta nenä vuosi koko lenkin ajan ihan kamalasti! Muuten 5 km meni aika kevyen oloisesti ja voimia jäikin vielä. Huomenna ajattelin kokeilla vähän pidempää matkaa. Meniskö 7 km??

Siihen ongelmaan. On tietysti ihan positiivinen ongelma, että vaatteet ei ole jääneet pieniksi vaan suuriksi. Silti aika ikävää, että monet lempivaatteet ovat kyllä auttamatta käyttökelvottomia ja kaapissa on ehkä viisi vaatekappaletta, jotka ovat sopivia. Mitä mä puen päälleni ensi kesänä?? Näitä mä viime kesänä käytin!

Toinen samaan asiaan liittyvä ongelma on urheiluvaatteiden koot! Olen parin viikon sisällä käynyt varmaan viidessä eri urheiluliikkeessä ja yrityksenä on ollut ostaa mm. t-paitoja ja toppeja juoksua varten. Kuinka on mahdollista, että joka paikassa koot ovat jotain 38-44 väliltä?? Oma koko olisi 34 ja sellaista kokoa näyttäisi olevan mahdoton löytää mistään. Mietin vaan, että kuinka moni 44 kokoa käyttävä harrastaa juoksua? En siis halua arvostella ketään koon perusteella ja mielestäni monet isot naiset ovat todella näyttäviä ja upeita. Mutta se harmittaa, että pienille naisille on näköjään hurjan vaikea löytää mitään sopivaa. Kyllä muita vaatteita löytyy myös pienessä koossa, mutta ei urheiluvaatteita?!

Löysin vahingossa uudelleen bändin, jota olin joskus nuoruudessa kuunnellut ja tykännyt kovasti. Keane - Everybody's Changing.

Koivuallergisen hurja lenkki

Muutaman viime päivän on ollut tosi tukkoinen olo, kiitos koivun siitepölyn. Pelkkä ulkona oleskelu aiheuttaa hengenahdistusta, yskää ja silmien kutinaa. Eikä asiaa helpota liian myöhään aloitettu allergian lääkitseminen. Ehkä se jossain vaiheessa helpottaa. Viimeistään juhannuksena..

Joka tapauksessa päätin ottaa riskin ja käydä kokeilemassa juoksemista. Kyllähän juoksu ihan hyvin kulki, mutta kotiin päästyä oli pakko kaivaa hengitettävät astmalääkkeet esille. Mur! Harmittaa kamalasti tämmöinen takapakki. 17.5. aion joka tapauksessa osallistua Mimmien vitonen-juoksutapahtumaan. 

Vaikka nyt vähän koivu varjostaa juoksuintoa, ostin viime viikolla uusia juoksuvaatteita. Pitkillä housuilla alkoi olla vähän turhan hikistä juosta, niin ostin vähän lyhyemmät. Pätkälle nääkin tosin oli aika pitkät. :)

Socin juoksuhousut

Mukavissa juoksuvaatteissa on kiva juosta. Housut ei putoa jalasta eikä kinnaa mistään! Ehdottomasti tärkein juttu juostessa on ainakin minulle kunnolliset urheiluliivit. Itse käytän Triumphin Triaction-liivejä, jotka antaa hyvän tuen joka suuntaan, vaikka rintavarustusta olisi vähän keskimääräistä enemmän. Yleensä vetäsen niiden päälle vielä sellaisen pään läpi vedettävän topin, joka viimeistään pitää paketin kasassa! :)

Kattokaa, miten valtava haba mulla on! No ei se kyllä kuvassa näytä niin isolle kuin luonnossa.. ;)

Pakko oli pullistella peilin edessä. Se on kuulkaa niin, että mitä enemmän treenaa, sitä enemmän tykkää itsestään! Kuitenkin aika nöyrällä tavalla.

Vielä kunnon tsemppausbiisi Jonne Aaronin versiona: "Tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä". Nii, ettäs tiedätte! :)

Uusi juoksuasu!

Eilen pidin ihan totaalisen lepopäivän. En käynyt lenkillä enkä tehnyt muutenkaan juuri mitään! Pienen flunssapotilaan kanssa nyhjättiin sohvalla katselemassa lastenohjelmia. Teki kyllä hyvää olla ihan rauhassa. Nyt on taas virtaa enemmän! Pitäisi muistaa, että lepokin on tärkeä osa kehittymistä. Jotenkin vaan päässään kuvittelee, että mitä useammin treenaa, niin sitä tehokkaammin syntyy tuloksia. :)

Jokainen itseään kunnioittava juoksuharrastuksen aloittaja hankkii tietenkin ennen harrastuksen aloittamista kunnon juoksuasun! Olen aina hiukan naureskellut sille, että hankitaan viimisen päälle hienot vaatteet ja sitten käydään siellä salilla kuukauden ajan, kunnes kyllästytään. Huomasin kuitenkin, että on melko ikävää juosta kankeissa tuulihousuissa tai jossain huonosti istuvissa collegeissa, joten hankin juoksutrikoot ja kevyemmän takin lenkkejä varten. Tänä keväänä on kyllä tarjolla niin ihania värejä, että ne jo pakottaa liikeelle. Ja tulipa mieleen, että jos ei joku nyt huomaa mua tuolla lenkkeillessä niin jo on kumma!!

Sinänsä tuo huomionherättävyys ei ole hyvä juttu, koska mä mieluusti pitäisin hiukan matalampaa profiilia vielä toistaiseksi noilla lenkeilläni. On kyllä semmoista puuskutusta ja naama punaisena menoa, että siinä mielessä tuo "pro" juoksuvaatetus saattaa antaa väärän kuvan.

Tässä vielä kuva uusista lenkkareista.

Uskon kyllä nyt, että kunnon varusteet antaa uutta puhtia harrastukseen kuin harrastukseen. On siellä salillakin tylsä vääntää sellaisissa housuissa, joita saa koko ajan nostella ja jotka kinnaa joka liikkeessä vastaan. Eli ehkä ei ole pelkästään turhamaisuutta satsata kunnollisiin vaatteisiin heti alussa. Ei ainakaan into lopahda hankalien vaatteiden vuoksi!