perjantai 16. toukokuuta 2014

Taas perjantai!

Viikko on mennyt tosi nopeasti! Eilen tein kivassa seurassa vitosen lenkin. Jalat on kyllä nyt jokseenkin tukkoisen oloiset, mutta ihan mukavalle hölkkä tuntui. Ennen lenkkiä sain hieronnan kipeytyneille jaloilleni ja erityisesti pohkeet oli ihan järkyttävän kipeät! Ja nyt tänään ei sellaista lihasta kropassa taida olla, joka ei olisi kipeä. Vauhti oli lenkillä pikkuisen yli 7min/km luokkaa. Eikä kyllä tällä hetkellä enempää irtoa. Tällä viikolla olen siis tehnyt 6 km ja 5 km lenkit. Sunnuntaina teen vielä viikon kolmannen vitosen. Nyt parin päivän tauko lenkeistä. Kahvakuulaa olen heilutellut lenkkien välipäivinä. Jos nyt ainakin tämän päivän pitäisi ihan totaalisena lepopäivänä eikä tekisi mitään kävelyä kummempaa. :)

Ruokavalion kanssa on edelleen hakemista. Paino on vieläkin laskusuunnassa, mutta vauhti on nyt hidastunut, joten ehkä nyt alan olemaan mun kropalle ominaisessa painossa. Kuitenkin syön reilusti, joten tuskin ihan kuihtumaan pääsee, vaikka kuinka juoksisi!  Tällä viikolla olen syönyt aika huoletta ohi normaalin ruokavalioni, mutta vaaka näyttää silti sellaista lukemaa, etten pääsisi enää verenluovutukseen!
Tällaisia herkkuja on mulle kokkailtu. Täytettyjä paprikoita. Maistuis varmaan sullekin? :)
Ensi viikoksi on luvattu hellettä! Aika kiva juttu. Johan tässä on kesää keretty odottamaan. Huhtikuussa oli mukavia lämpötiloja, mutta toukokuu on kyllä tähän saakka ollut viileä. Kiva päästä lenkkeilemään kevyemmässä vaatetuksessa. Odotan myös sitä, että koivu lakkaa kukkimasta. Jospa tuo luvattu lämpöaalto tekisi tehtävänsä! Siitepöly ei niinkään vaikuta lenkin aikana, paitsi siten, että kurkkua kuivaa. Lenkin jälkeen tuntuu kuitenkin ikävälle keuhkoissa ja silmiä kirvelee.

Kun aloitin juoksulenkit, ensimmäisenä tavoitteena oli oppia nauttimaan niistä. Muutama ensimmäinen lenkki oli kaikkea muuta kuin nautintoa. Itsensä sai pakottaa lähtemään ja intoa piti yllä lähinnä itsensä voittamisen tunne. Nyt hölköttely tuntuu jo tosi mukavalle ja viisi kilsaa tuntuu sopivalta peruslenkiltä. Tavoitteita täytyy kuitenkin olla ja yksi tavoite on nyt lisätä vähän vauhtia juoksuun.

Kun nyt pääsin alkuun näiden itketysbiisien linkittämisessä, niin laitan vielä viikonlopun kunniaksi Ellie Gouldingin esittämänä biisin Your Song. Tuttu kappale, mutta en ollut kuullut tätä versiota ennen kuin yksi tärkeä ihminen tämän mulle soitti. Ihana!



3 kommenttia:

  1. Siitä se juoksuhulluus lähtee :) ei kannatakkaan pilata juoksuiloa liian kovalla vauhdilla,mulla meni pitkä aika kehittyä tähän pisteeseen,että km/vauhti alittaa 6min.Iso osa sitä on ollut sen tueksi rakennettu saliohjelma ja fustra. Sun treenimäärällä sun energiantarve on isi,joten painon putoaminen on merkki vajeesta. Suosittelisin InBody-mittausta. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä! Täytyykin katella tuota InBody-mittausta jostain. :)

    VastaaPoista