sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Pullukka Run 2014 takana, ens vuonna uudestaan!

No niin! Hengissä selvittiin myös tästä kokemuksesta!

Vierumäen Urheiluopistolla oltiin kaverin kanssa hyvissä ajoin lauantaina. Ilmoittautumisen jälkeen päätimme vähän käydä katsomassa reittiä ennakkoon. Mentiinkin koko lenkki kertaalleen ennen varsinaista juoksua. Uskon, että siitä oli hyötyä ainakin henkisesti. Oli helpompi tsempata, kun tiesi suurinpiirtein missä kohtaa lenkkiä mennään. Toisaalta, päivä oli niin kuuma, että nestettä olisi voinut tankata ennen juoksua paljon reilummin. Join kyllä mielestäni paljon, mutta en näköjään tarpeeksi.

Juoksu kulki alussa oikein kivasti, mutta puolivälissä matkaa alkoi tuntumaan olo tosi heikolta. Odotin huoltopistettä aika epätoivoisesti. Kun sai hiukan juotua ja heitettyä vettä niskaan, niin jaksoi taas jonkin matkaa. Aika sippaus tuli tuon helteen ja liian vähäisen juomisen vuoksi. Tämä ajatus kävi kyllä mielessä:
Mutta jaksoin sittenkin. Yhden pitkän ylämäen jouduin kävelemään, pakko myöntää. Maalissa oli huippufiilis, vaikka olo oli tosi hutera. Ei mun normilenkit ole ikinä näin rankoilta tuntuneet, mutta enpä ole näin kuumalla ilmalla edes juossut. Taisipa tulla jonkinlainen auringonpistoskin, kun maha oli juoksun jälkeen kipeä oikeastaan koko illan ja myös päätä alkoi särkeä ihan hirvittävästi. Join vettä/mehua/mehukeittoa/palautusjuomaa, mutta mikään ei tuntunut tulevan läpi. Jäin vaan miettimään, että kuinka hirvittävän paljon olisi pitänyt ennen juoksua juoda??

Olen ennenkin arvostanut suuresti puolikkaan juoksijoita, täysmaratonista puhumattakaan, mutta tämän jälkeen arvostan vielä enemmän! Juoksin sentään vain 6,5 km enkä olisi kilometriäkään pidempää matkaa tuossa säässä tällä kunnolla juossut. Miten ihailtavan kevyesti tuntui askel rullaavan joillain vielä 21 kilometrin jälkeen maalisuoralla!

Vaikka ei nyt ihan putkeen mennyt oma juoksu, niin oli silti hienoa osallistua ja kyllä ensi vuonna aion ottaa uusiksi.


Juoksun jälkeen kelpasi viettää rentouttava ilta ja ihana aurinkoinen päivä mökillä! Nyt hiukan lepoa liikunnasta muutaman päivän ajan. Elämä tuntuu nyt aika kivalta ja oikealta. Tähän loppuun tekisi mieli vielä siteerata Juha Tapion biisiä, joka kiteyttää aika hyvin viime päivien tuntemukset: "Paremmat päivät alkaneet on!" Ja menköön nyt vielä Cheekitkin samaan hehkutukseen: olo on "kiitollinen, siunattu, onnellinen". :)

4 kommenttia:

  1. Ja kiitokset Anskulle, kun lähdit mukaan ja onnea vielä kerran upeasta suorituksesta!

    VastaaPoista
  2. Hyvin juostu ja hyvä, että sinnittelit loppuun asti :) Ei se välttämättä se nestevajauskaan ollut se pääsyyllinen huteraan oloosi, vaan ehkä energiakin alkoi loppumaan ja hikoilit kaikki suolasi. Kuumalla kuluu molempia enemmän nesteen lisäksi. Ens kesänä sitten puolikkaalle ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Aika energiaton olo tosiaan oli, mutta sisulla mentiin. :D Jää nähtäväksi kumman lenkin ensi kerralla vetäisen. :)

    VastaaPoista