lauantai 29. maaliskuuta 2014

Terveellinen ruokavalio tulee kalliiksi?

Monesti kuulee sanottavan, että "ei minulla ole varaa syödä terveellistä ruokaa". Ja ihan puppua sanon minä! Olen nyt 2 kk noudattanut melko tarkasti omaa ruokavaliotani, josta oli juttua aiemmin täällä. Meidän perheen ruokalasku on pienentynyt varmaan puoleen siitä, mitä oli ennen!! Myös poisheitettävän ruuan määrä on vähentynyt ihan hirvittävästi. Uskon kyllä, että jos on kyseessä suurperhe, niin tämä minun matematiikkani ei välttämättä siihen sovellu. Mutta ainakin pienessä perheessä tämä ruokavalio on tullut huomattavasti halvemmaksi.

Viikon kauppareissulla mukaan tarttuu nykyisin yleensä maitoa, rahkaa, raejuustoa, viilejä lapsille, kananmunia, kasviksia ja hedelmiä, jauhelihaa tai kanaa ja kaurahiutaleita. Vaikka ostaisi vähän parempaa jauhelihaa kaupan tiskiltä, niin ruokakori on suht edullinen. Riisipaketista riittää yhdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle aika pitkäksi aikaa syömistä. Ennen tein isomman satsin kerralla ns. perusruokia, kuten makaronilaatikkoa, keittoa tai kinkkukiusausta. Siitä meni aina melkein puolet roskiin, kun kukaan ei kuitenkaan syönyt samaa ruokaa kolmea päivää pidempään. Silloin tällöin (aika usein) tuli myös tehtyä tex mex-ruokaa, joka sekin tuli aika kalliiksi.

Uskallan siis väittää, että terveellinen ja oikein koostettu ruokavalio tulee jopa edullisemmaksi kuin sellainen mössöruokavalio. Ruokaa kuluu paljon vähemmän, kun se on laadukasta ja ravinteikasta. Ei tule ostettua/syötyä myöskään mitään ylimääräistä, koska ei tee mieli. Tulee myös syötyä harvemmin ravintolassa tai pikaruokapaikoissa, joka muuten sekin on aika kallista. Ja oletteko kiinnittäneet huomiota, kuinka kalliiksi tulee ostella suklaata, irttareita, leipää, valmisruokia, jätskiä jne.??? Ne ne vasta hintaa tekee sille ostoskorille!!

Päivän tärkein ateria eli aamupala: Kaurapuuroa, ripaus kanelia, raejuustoa, 1tl maapähkinävoita ja 1 tl kylmäpuristettua kookosöljyä. Loraus maitoa sekaan. Ihan parhautta! 
P.S. Juoksin tänään aurinkoisessa ilmassa 4 km! Jaksoin juosta koko matkan ja on niin voittajafiilis. En ole ikinä ennen juossut yhteen putkeen tuollaista matkaa ja vieläpä nauttinut siitä. Jos musta voi tulla juoksija, niin sitten voi ihan kenestä vaan.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Gluteenittomat perunarieskat

Jos haluaa tehdä nopeasti ja helposti gluteenitonta leipää, joka maistuu kaikille, niin kannattaa kokeilla tätä ohjetta!

Gluteenittomat perunarieskat
Alkuperäinen ohje löytyy Gluteenitonta leivontaa-blogista täältä. Itse hiukan muokkasin ohjetta ja laitan tähän nyt sen muokatun version. Maistoin itsekin yhden rieskan juuri uunista tulleena ja oli kyllä hyvää!

Perunarieskat
2,5 dl vettä
1 dl perunasosejauhe (tarkista gluteenittomuus!)
1 kananmuna
0,5 tl suolaa
1 rkl voita tai öljyä
1 dl tattarijauhoja
0,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 dl voimakasta vähärasvaista juustoraastetta
1 dl raejuustoa

Kiehauta vesi ja lisää sekoittaen perunasose ja voi/öljy. Anna muussin jäähtyä hetki. (Voi käyttää myös ihan oikeaa perunamuussia, n. 2,5dl) Lisää kananmuna ja muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Nostele pellille pieniä taikinanokareita ja levitä lusikan avulla sopivan kokoisiksi. Annoksesta tulee n. 8-9 rieskaa. Pistele haarukalla ennen uuniin laittoa! Paista 250 asteessa n. 8 minuuttia tai kunnes ovat kauniin värisiä.

Omia lisäyksiä oli nuo juustot. Sopivat mielestäni tähän ohjeeseen hyvin, mutta ne voi jättää poiskin, jos ei halua niitä käyttää. Varmasti on hyvää ilmankin! Minulla on ilmeisesti joku pakkomielle tunkea joka paikkaan raejuustoa ja niin sitä eksyi tähänkin reseptiin. :)



torstai 27. maaliskuuta 2014

Uusi juoksuasu!

Eilen pidin ihan totaalisen lepopäivän. En käynyt lenkillä enkä tehnyt muutenkaan juuri mitään! Pienen flunssapotilaan kanssa nyhjättiin sohvalla katselemassa lastenohjelmia. Teki kyllä hyvää olla ihan rauhassa. Nyt on taas virtaa enemmän! Pitäisi muistaa, että lepokin on tärkeä osa kehittymistä. Jotenkin vaan päässään kuvittelee, että mitä useammin treenaa, niin sitä tehokkaammin syntyy tuloksia. :)

Jokainen itseään kunnioittava juoksuharrastuksen aloittaja hankkii tietenkin ennen harrastuksen aloittamista kunnon juoksuasun! Olen aina hiukan naureskellut sille, että hankitaan viimisen päälle hienot vaatteet ja sitten käydään siellä salilla kuukauden ajan, kunnes kyllästytään. Huomasin kuitenkin, että on melko ikävää juosta kankeissa tuulihousuissa tai jossain huonosti istuvissa collegeissa, joten hankin juoksutrikoot ja kevyemmän takin lenkkejä varten. Tänä keväänä on kyllä tarjolla niin ihania värejä, että ne jo pakottaa liikeelle. Ja tulipa mieleen, että jos ei joku nyt huomaa mua tuolla lenkkeillessä niin jo on kumma!!
Sinänsä tuo huomionherättävyys ei ole hyvä juttu, koska mä mieluusti pitäisin hiukan matalampaa profiilia vielä toistaiseksi noilla lenkeilläni. On kyllä semmoista puuskutusta ja naama punaisena menoa, että siinä mielessä tuo "pro" juoksuvaatetus saattaa antaa väärän kuvan.

Tässä vielä kuva uusista lenkkareista.

Uskon kyllä nyt, että kunnon varusteet antaa uutta puhtia harrastukseen kuin harrastukseen. On siellä salillakin tylsä vääntää sellaisissa housuissa, joita saa koko ajan nostella ja jotka kinnaa joka liikkeessä vastaan. Eli ehkä ei ole pelkästään turhamaisuutta satsata kunnollisiin vaatteisiin heti alussa. Ei ainakaan into lopahda hankalien vaatteiden vuoksi!

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Proteiinibrowniet

Proteiinibrowniet
Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että aivan paras välipala on rahka marjojen kera. Mutta välillä on mukava maistella jotain muutakin lipeämättä silti ruokavaliosta. Brownien ideahan on, että ne jäävät hiukan kosteiksi keskeltä ja mielestäni tämä toteutui hyvin. Hiukan vähemmänkin aikaa olisi niitä voinut uunissa pitää, jolloin lopputulos olisi vieläkin mehevämpi. Näissä ei ole laisinkaan vehnäjauhoja eikä sokeria, joten sopii myös kevyempään ruokavalioon! Ohjeen sovelsin muutamasta englanninkielisestä blogista löytyneestä ohjeesta.

Nykyään monissa blogeissa on ohjeita "proteiinileivonnaisiin". Idea siis niissä on, että ainakin osa jauhoista korvataan proteiinijauheilla. Pakko sanoa, että vaikka ihan herkullisia leivonnaisia näistä tulee, niin kyllä varmastikin juhliin leipoisin ihan "aitoa tavaraa". :)

Proteiinibrowniet
1 dl vaniljan makuista proteiinijauhetta
1 dl suklaan makuista proteiinijauhetta
1 dl kaurahiutaleita
2 rkl raakakaakaota tai tavallista sokeroimatonta leivontakaakaota
1 tl leivinjauhetta
2 munan valkuaista
2 kananmunaa
3 rkl kookosmaitoa
1/2 dl kylmäpuristettua kookosöljyä (sulata nesteeksi)
(makeutusta oman maun mukaan, esim. steviaa, hunajaa tms.)
(sokeritonta suklaata)
(pähkinöitä)

Sekoita kuivat aineet keskenään ja vatkaa sekaan loput aineet niin, että seos on tasaista. Laita voideltuun leipävuokaan ja paista 175 asteessa n. 20 min. Anna jäähtyä hyvin ennen kumoamista.

Laitoin sulkuihin aineet, joita oli käytetty alkuperäisissä ohjeissa. Itse en noita käyttänyt, koska mielestäni taikinassa oli tarpeeksi makeutta jo noista proteiinijauheista ja sokeritonta suklaata eikä pähkinöitä keittiöstäni löytynyt. Kannattaa maistaa taikinaa ja lisätä jotain makeutusta, jos siltä tuntuu.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Ruokavalio

Painonhallinnassa ruokavaliolla on isoin rooli. Liikunta tukee sitä, mutta kaikki lähtee kuitenkin oikeanlaisesta syömisestä. Olen oikea tyyppiesimerkki ihmisestä, joka aiemmin sortui helposti korvailemaan aterioita napostelulla ja herkuilla. Ihmettelin, että en edes syö juuri mitään ja silti paino ei putoa. Siinä se ongelma taitaa monella ollakin. Ei syödä riittävästi kunnon ruokaa ja kroppa ei toimi kunnolla.

Ruokavaliossa pitää olla proteiinia, hiilihydraatteja ja rasvoja. Jos jotain näistä jätetään kokonaan pois tai minimiin, niin ollaan mielestäni vaarallisilla vesillä. Olen itsekin joskus ollut vähähiilihydraattisella ruokavaliolla, mutta pidemmän päälle sen noudattaminen voi olla hankalaa. Tämä siis vain minun mielipiteeni. Säännöllinen ruokarytmi on myös todella tärkeä asia. Itse huomaan, että jos päivällä on ruokailuväli venynyt, niin illalla tekee mieli syödä jatkuvasti. Vaikka siis ei olisi isommin nälkä, niin on vaan syötävä kiltisti myös välipalat!
Näyttää ruualle!
Itse pyrin noudattamaan omaa ruokavaliotani aika tarkasti arkena. Viikonloppuisin voi sitten vähän rennommin syödä ja herkutellakin kohtuudella (ei tarkoita, että vedetään kaksin käsin pizzaa ja sipsejä ja suklaata :)) En kuitenkaan ota stressiä, jos joskus viikolla tulee syötyä esim. ravintolassa tai kylässä jotain muuta. Ei se homma siihen kaadu. Sen jälkeen palataan taas ruotuun!

Tässä siis minun ruokavalioni pääpiirteittäin:

Aamupala n. klo 6-7: 40g kaurahiutaleita (kuivapaino) puuroksi keitettynä ja sekaan n. 1 dl raejuustoa ja sokeritonta mehukeittoa tai marjoja. 1 tl kylmäpuristettua kookosöljyä joko puuron seassa tai kahvin kanssa. Menee se alas sellaisenaankin!

(Välipala klo 9-10): Jos aamupalan on syönyt tosi aikaisin, niin välipalaksi omena tai banaani.

Lounas klo 11-12: 100g lihaa/kalaa/kanaa (esim. vähärasvainen naudanpaistijauheliha tai kanan fileeleike tai tonnikalaa) 1 dl riisiä (mitta keitettynä) ja kasviksia reilusti. Sekaan (tai paistamiseen) 1 rkl oliiviöljyä. Ruokajuomaksi vesi.

Välipala n. klo 14: 1/2 purkkia maustamatonta maitorahkaa (voi syödä kokonaisenkin, mutta olen aika pienikokoinen ja lisäilen rahkan sekaan muutakin, niin usein syön vaan puolikkaan) Sekaan esim. puolikas muussattu banaani/marjoja/sokeritonta mehukeittoa/ananasta/heraproteiinijauhetta. Kahvin tai teen kanssa loraus maitoa ja kylmäpuristettua kookosöljyä.

Päivällinen klo 17: 120g lihaa/kalaa/kanaa, 1 dl riisiä tai 1 peruna, kasviksia. Ruokajuomana vesi.

Iltapala n. klo 20: sama kuin välipala TAI munakas kolmesta valkuaisesta TAI n. 1dl raejuustoa ja puoli purkkia tonnikalaa. Pieni kourallinen pähkinöitä, esim. cashew.

Päivän aikana tulisi juoda ainakin 2 litraa vettä. Isompi ihminen voi juoda 3 litraa. Ruokia tehdessä kannattaa käyttää mielikuvitusta! Aineksista saa esim. keittoja, lihapullia, uuniruokia, salaatteja jne. Ei tarvitse joka päivä syödä riisiä ja tonnikalaa pakasterasiasta! :) Mausteita kannattaa myös käyttää runsaasti. Leipää ei tässä ruokavaliossa ole ollenkaan! Siihenkin tottuu. Jos on kovasti syönyt aiemmin leipää, ei kannata yrittää sitä kerrasta jättää pois. Vaan vähentää aluksi määrää ja parantaa laatua. Suosittelen ruokien tekemistä etukäteen jääkaappiin rasioihin. Ainakin aluksi näin on helpointa ja ne ruuat tulee syötyä silloin ajallaan. Välipalarahka kulkee mukana vaikka käsilaukussa ja vielä jos sekaan laittaa jäisiä marjoja, niin säilyy pidempäänkin ilman kylmälaukkua. Kannattaa siis hankkia paljon pieniä, tiiviskantisia rasioita!



maanantai 24. maaliskuuta 2014

Tortilloja!

Viikonloppu oli melko lailla tapahtumarikas, niin hyvässä kuin pahassa. Sunnuntai-aamuna sain taas muistutuksen siitä, miten pienestä elämä on kiinni. Onneksi tässä tapauksessa kaikki päättyi hyvin, mutta läheltä piti-tilanne kyllä järkytti ja laittoi asioita tärkeysjärjestykseen. Olen taas astetta kiitollisempi, että läheisilläni on kaikki hyvin.

Hieman kevyempään aiheeseen. Nimenomaan siis tortilloihin, jotka sopivat myös kevyttä linjaa noudattaville! Tämän ohjeen löysin myös aiemmin mainostamastani The Good Morning-blogista. Jauhoina käytin tosin tattarijauhoja, joten tämä ohje on myös gluteeniton. Ohjeesta tulee siis tasan yksi tortillalettu, joten kannattaa kerralla tietenkin tehdä isompi annos, jos syöjiä on enemmän.

Tortillapohja
1 muna
1 rkl maitorahkaa
1 rkl tattarijauhoja
(suolaa)

Kaikki ainekset sekoitetaan hyvin keskenään ja paistetaan pannulla molemmin puolin. Kannattaa hiukan levittää lastalla taikinaa paistovaiheessa, koska se on aika paksua ja tortillapohja jää muuten liian paksuksi. Nimim. kokemusta on! On myös järkevää antaa pohjan paistua kunnolla ensin toiselta puolelta, jolloin kääntäminen onnistuu huomattavasti paremmin.

Itse laitoin täytteeksi tonnikalaa, tomaattia, salaattia ja tietenkin maailman parasta dippikastiketta, jonka ohje löytyy täältä. Tortillan sisään voisi hyvin kääräistä jauhelihaa tai kanaa, salaattia, avocadoa, tomaattia, sipulia ja vaikkapa paprikaa. Omat täytteet valitsin sillä perusteella, että muuta ei kaapista löytynyt! Hyvää oli näinkin.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Se kuuluisa flow

No eihän sitä juoksuflowta vieläkään tuntunut. Rehellisyyden nimissä, kyllä tämänpäiväinen puolen tunnin hölkkä oli kaikkea muuta kuin nautinnollista. Auttaa kuitenkin jaksamaan, kun tietää, että on sen puoli tuntia muutaman kerran aiemminkin jaksanut jo juosta yhteen putkeen. Niin ei se kunto ainakaan nyt surkeammaksi ole voinut muuttua!

Lueskelin tänään joitain artikkeleita juoksemisen aloittamisesta. Kaikissa korostettiin, ettei kannata alussa miettiä matkaa tai vauhtia, vaan nimenomaisesti juosta tietty aika. Luulen, että olen hölkötellyt sellaista vauhtia, että sauvakävelijätkin vetäisivät lenkillään ohi minusta! Ja sitten se sääntö, että "pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta". Niin hiljaa ei taida ees voida juosta, että pystyisin juttelemaan jonkun kanssa samalla. Tai ainakaan puuskuttamatta. No, ehkä sekin vielä joskus on mahdollista! Sitä ennen harjoittelen ihan vaan yksikseni, niin ei tarvii höpistä samaan aikaan.

Lenkin jälkeen näytin varmaan yhtä raadolta kuin meidän vanha kissa.

Perjantaiherkkuja!