maanantai 16. helmikuuta 2015

Mehulingon testausta

Perheessämme on viimeiset kolme viikkoa nuhailtu oikein tosissaan. Ensin oli poika kuumeessa viikon ja sen perään antibioottikuuri. Seuraavaksi iski silmätulehdus, jonka seurauksena taas vierailtiin lääkärissä. Sitten oli tytön vuoro sairastua ja jälleen lääkäriin kipeän korvan takia. Antibiootteja seuraavalle. Kun se saatiin kuriin, niin silmätulehdus tuli tytöllekin. Itse olen ollut myös flunssassa, mutta onneksi suht lievässä. Jännitin kovasti, että ääni katoaa täysin, mutta onneksi kesti työpäivien ajan. Illat koitin olla puhumatta. Joka tapauksessa aikaa on ollut esim. katsella telkkaria! Sattumalta katsoin australialaisen dokumentin Fat sick and nearly dead.  Se kertoi miehestä, joka sairasti kaikkea mahdollista ja parantui juomalla tuoremehuja. Ei siis sellaisia kaupan purkkimehuja, vaan itsetehtyjä vihannesmehuja.

Amerikassa "juicing" on suosittua. Mehuja juodaan eri vaivoihin ja niiden uskotaan estävän ja parantavan sairauksia. Asiaan paneutuneiden mukaan mehustamalla vihannesten ja hedelmien ravintoaineet imeytyvät tehokkaammin kuin syömällä kokonaisia kasviksia. Vihannesten kuitu jää pois, mutta ravinteet säilyvät mehussa. Näin ollen herkkävatsaisillekin sopii esim. kaalin ja porkkanan mehu, vaikka raakana rouskuteltuna niistä aiheutuisi vatsavaivoja. Mehujen parantava vaikutus siis perustuu ajatukseen, että ravintomme on nykyisin varsin ravinneköyhää ja kasviksia syödään aivan liian vähän. Mehuja juomalla saa huiman määrän vitamiineja, hivenaineita, antioksidantteja ja ties mitä tärkeitä juttuja. :) Käy ihan järkeen, vaikka hieman skeptisesti suhtaudun siihen, että mehuja juomalla voisi sairauksia parantaa.

Tieteellisiä tutkimuksia ei tietääkseni ole olemassa siitä, että mehusta ravinteet imeytyisivät paremmin kuin syömällä kasvikset kokonaisina. Mutta toisaalta, tein juuri äsken itselleni mehun, jossa oli kaksi porkkanaa, yksi punajuuri, yksi appelsiini, yksi omena ja puolikas lime. Olisinko syönyt tuollaisen määrän kasviksia yhdeltä seisomalta? Tuskin. Tai ainakin niistä olisi tullut maha kipeäksi. Kääntöpuolena tälle on tietysti se, että mehuissa on paljon energiaa ja sokeria, varsinkin, jos mehustaa pelkkiä makeita hedelmiä. Näin ollen sanoisin, että tässäkin asiassa kohtuus on kova juttu.

Olen nyt parin viikon aikana testaillut erilaisia vihannes- ja hedelmämehuja. Hankin itselleni Braunin mehulingon, joka oli kohtuuhintainen ja ainakin vaikuttaa hintansa väärtiltä. On melko hiljainen ja helppo puhdistaa. Lapsillekin olen saanut tällä konstilla ujutettua kasviksia, joihin he eivät muuten koskisi. :)

Lähes kaikki tähän saakka testatut kombinaatiot ovat olleet ihanan makuisia. Pääasiassa olen itselleni tehnyt mehua punajuuresta, porkkanasta, omenasta, appelsiinista ja fenkolista. Päärynääkin kokeilin, mutta siitä tuli makuuni liian makeaa. Ainoa aivan hirveän makuinen mehu tuli tomaatista, kurkusta ja selleristä. Join sen silti, mutta en tee toista kertaa, vaikka se varmasti olisi tosi terveellistä! Joku raja.

Vielä en ole huomannut mitään huimia terveysvaikutuksia kehossani, mutta olo on pirteämpi. Tosin se voi johtua myös valon lisääntymisestä ja päivien pidentymisestä. Ehkä myös iho on kauniimman värinen ja se varmasti johtuu porkkanasta. Jatkan kokeiluja ja raportoin mahdollisista tuloksista myöhemmin. Millekään mehupaastolle en ajatellut alkaa, mutta koitan päivittäin itselleni jonkin aamushotin tai välipalajuoman lingota.

Nyt on lähdettävä ulos nauttimaan ihanasta auringosta, jota meille hiihtolomalaisille nyt tarjoillaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti