keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Taivaallinen munakoiso-tomaattipasta

Parhaat ideat syntyvät yleensä vahingossa. Niin tälläkin kertaa. Olin himoinnut jo pitkään tomaattikeittoa ja päätin kolean päivän kunniaksi viime viikolla sitä itselleni tehdä. Samana iltana telkkarissa Mikael Hytönen kokkaili munakoisotahnaa eli baba ghanoushia ja minulle tuli pakottava tarve testata sitäkin reseptiä. Päästään siis siihen, että seuraavana päivänä jääkaapissani nökötti pari pientä pakasterasiaa, joista kummastakaan ei enää olisi yksinään ollut edes yhden ihmisen nälän taltuttajaksi. Hetken asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen, että näiden kahden jämäruuan liitto voisi toimia ja sehän toimi! Tuloksena oli oikeaa jumalten ruokaa. Täydellinen pastakastike.

Munakoisoa, tomaattia ja basilikaa. Tällä yhdistelmällä ei voi mennä pieleen!
Kuvittelin jo kehittäneeni täysin uuden ja mullistavan pastakastikereseptin, mutta pikainen vilkaisu googleen osoitti innostukseni ennenaikaiseksi. Joku muukin on älynnyt yhdistää tomaattia ja munakoisoa pastansa kastikkeeksi. Ei se mitään. Tässä silti minun varsin kokeilemisen arvoinen reseptini:

Munakoiso-tomaattipasta

1 munakoiso
1 iso terttutomaatti
1 prk säilyketomaatteja
1 sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
1 rkl maustamatonta tuorejuustoa
nippu (kourallinen) tuoretta basilikaa
hunajaa
mustapippuria, cayennepippuria ja suolaa (juustokuminaa voi Baba ghanoushin hengessä hiukan ripsaista, mutta en laittanut paljon, kun basilika on sen verran voimakkaan makuinen.)

Laita uuni 200 asteeseen ja halkaise munakoiso ja tomaatti kahtia. Paahda uunissa n. 30-40 minuuttia, kunnes munakoiso on täysin pehmeä. Sillä aikaa kuullota sipuli ja valkosipuli oliiviöljyssä. Ei tarvitse pilkkoa pieneksi. Lisää joukkoon säilyketomaatit ja osa basilikasta. Mausta ja maista! Pieni loraus hunajaa taittaa tomaatin happamuutta. Anna kastikkeen kiehua kasaan sen aikaa, kun munakoiso ja tomaatti kypsyvät uunissa. Lisää kastikkeeseen lopuksi tuorejuusto, munakoisojen sisus (lusikalla lähtee hyvin irti kuoresta) paahdettu tomaatti ja loput basilikasta. Surauta sauvasekoittimella tasaiseksi, mutta älä liian sileäksi. Saa jäädä hiukan suutuntumaa! Keitä kaveriksi haluamaasi pastaa. Vaikka tämä ruoka on taivaallista, niin muista kohtuus annoskoossa. :)

Kasvikset menossa uuniin...    

ja tulossa uunista.

Valmis ruoka menossa suuhun.
Tämä kastike ei yhtään loukkaannu yön yli jääkaapissa lojumisesta, vaan päin vastoin paranee makujen tasaantuessa. Uskallan väittää, että paatuneinkin lihansyöjä syö tätä kasvisruokaa ihan mielellään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti