sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kappas, Kaija Koo teki biisin mun elämästä. :D

Kesäloma, lasten synttärit, muiden perheiden lomasuunnitelmat...asioita, jotka saavat oman mielialan matalaksi. Perhe ei ole enää se sama perhe, vaan siihen kuuluu enää neljän sijasta kolme henkilöä. En enää sure eroa itseni vuoksi, vaan lasteni. Lapset ovat tärkeintä elämässä ja olisin heille suonut ehjän perheen. Luottamus. Voikohan sitä enää ikinä saada takaisin, kun sen kerran on kovalla työllä rakentanut ja se on mitä karvaimmalla tavalla menetetty? Ainakin se on kovin vaikeaa, vaikka kuinka yrittäisi suuntautua menneen sijasta tulevaisuuteen.

Viime päivinä nämä asiat ovat painaneet mieltä myös siksi, että läheiset ihmiset ovat huomautelleet lasteni käytöksestä. "Katso nyt, miten ne reagoivat eroon." "Eivät ne ennen tuolla tavalla käyttäytyneet." Tekisi mieli huutaa ja kiljua, että enkö mä ole jo tarpeeksi kärsinyt tapahtuneesta?? Täytyykö siitä vielä erikseen huomautella ja muistuttaa??? En mä tätä halunnut ja mä olisin ollut valmis tekemään kaikkeni sen eteen, että lapsilla olisi edelleen yhtenäinen perhe!!! Olen kyllä nähnyt ihan itse, miten lapset iltaisin itkevät ikäväänsä. Mikään ei elämässä ehkä ole tuntunut vielä yhtä pahalle.

Kaija Koon uudella levyllä on biisi, joka sanoittaa melko hyvin mun tuntemukset:

Kiihkeän kauniin jumalan minä muistan sen
Köyhän ja nuoren minä tunsin kerran sellaisen
Räiskyvän hullun rohkean toki muistan sen
Nauravan miehen joka kaiken sai mut rikkoi sen

Viimeisen lauluni laulan tuolle miehelle
Viimeisen lauluni ihmisten typeryydelle
Vihalla raivolla lämmöllä kaiholla
laulan meidän muistolle
Vihalla raivolla lämmöllä kaiholla
raukkaudelle suurista suurimmalle

Kylmän ja vieraan ihmisen toki muistan sen
Muuttuneen miehen minä tunsin kerran sellaisen
Vaikenin hiljaa itkien sillä tiesin sen
Ihmiset muuttuu mutta rakkaus se on ikuinen


Syyttely on turhaa ja sen tiedän. Eroon liittyy aina kaksi, vaikka se yksin toisen päätös olikin. Siihen liittyvät tunteet on kuitenkin käytävä läpi. Koettava ja tunnettava. Se, mikä ei tapa, vahvistaa ja mitä näitä kliseisiä sanontoja nyt olikaan? Kai se sitten pitää paikkansa, vaikka aina ei kovin vahva olo olekaan. Ainakin olen voittanut itseni monessa asiassa, joita tuskin olisin edes yrittänyt ilman tapahtunutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti