Jokaisella on varmasti päiviä, jolloin on hyvin vaikea keksiä mitään positiivista sanottavaa. Tekisi mieli valittaa ihan kaikesta, velloa itsesäälissä ja olla kateellinen muille. Muilla kun selvästi on kaikki kivemmin kuin minulla.
Aloitetaan valitusvirsi siitä, että olen kipeä. Joka lihasta särkee ja keuhkoja painaa. Voi minua raukkaa! Poikanikin on kipeä. Niin kovassa kuumeessa, että höpötteli koko viime yön unissaan kaikenlaista sekavaa ja heräili muutaman kerran juomaan. Kissa oksensi epäilemättä kaikki viime viikon aikana syömänsä ruuat keskelle nukkamattoa. Sekin vielä! Kun on yksin aikuisena talossa, ei vaan voi vetää peittoa korville ja sanoa, ettei jaksa. Pakko on myös tehdä ruokaa (ainakin sille yhdelle terveelle perheenjäsenelle) ja siivoilla keittiö, koska kukaan muu niitä ei tee. Ihana naapuri tarjoutui tuomaan kaupasta jotain, jos on tarvetta. Sanoin kuitenkin käyväni itse, koska tarvetta oli kolmen kauppakassillisen verran. :D Ajattelin ostaa jääkaapiin täyteen siltä varalta, että olen kohta yhtä kipeä kuin poikani. Eikä se itse kaupassakäynti niin rankka juttu ollut, mutta niiden kassien kantaminen sisään...Miten voi arkiset asiat tuntua kipeänä lähes mahdottomilta tehtäviltä?
Kotiin ajellessani mietin, että voisin kuuluttaa koko maailmalle, tai no ainakin fb-kavereille, miten kurjaa ja RANKKAA mun elämä on! Katsokaa nyt, mä kävin kaupassa ja ihan yksin!! Hoidan lapset, kolme kissaa ja kodin, vaikka kuumeessa. Eipä sillä, tottahan tuo on. Mutta auttaako valittaminen siihen tunteeseen, että on rankkaa? Helpottaako se niiden asioiden tekemistä, mitkä on yksinkertaisesti vaan pakko tehdä? Eipä taida helpottaa. Päinvastoin, negatiivisissa tunteissa vellominen syö energiaa. Kauppakassit tuntuvat paljon painavemmilta ja niiden tyhjentäminen jääkaappiin hirmuisen isolta työtä, jos asiaa oikein alkaa vatvomaan.
Päätin suhtautua asiaan niin, että homma on nyt vaan hoidettava. Yksi kassi kerrallaan ja turhia narisematta. Huomasin pian olevani kiitollinen siitä, että minulla ylipäätään on rahaa ostaa ruokaa ja käytössä auto, jolla saan ne toimitettua peräti kotiovelle saakka. Vaikka nyt juuri tällä hetkellä on olo kipeä, niin huomasin myös iloitsevani siitä, että suurimman osan vuodesta olo ei ole näin kurja. Olen siis varsin kiitollinen terveydestä. Jos ei välillä olisi kipeä, ei ehkä osaisi arvostaa terveyttä niin paljon. Ja influenssa sentään menee yleensä parissa viikossa ohi.
Ystäväni kertoi katselleensa kauppareissulla kateellisena vanhempaa pariskuntaa, joka teki ostoksiaan kaikessa rauhassa ja poistui kaupasta yhden pikkukassin kera. Itse mietin tänään aivan samaa, kun kurvailin kaupan käytäviä täysien ostoskärryjen kanssa ja edelläni meni mieshenkilö ostoskorissaan muutama tuote. Hetken tunsin suurta kateutta tuon miehen helppoa (ja halpaa) elämää kohtaan. Sitten ajattelin, että haluisinko oikeasti vaihtaa osia. Vaikka ruokaostoksiin saa helposti kulumaan satasen ja niiden pakkailu ja kotiin kantaminen ovat rutkasti työläämpiä kuin sinkkukoriostosten, niin en mistään hinnasta vaihtaisi elämääni kenenkään toisen elämään.
Olosuhteita on paljon vaikeampi muuttaa kuin suhtautumista niihin. Pienistä asioista kasvaa vuoria, jos käyttää energiansa siihen, että manaa ne isoiksi. Oma olo vaan pahenee sillä, että negatiivisia ajatuksia kierrättää päänsä sisällä. Jos sen sijaan päättää valita positiivisen tai edes neutraalin tavan lähestyä arjen haasteita, voi huomata, etteivät ne niin ylitsepääsemättömiä olleetkaan. Valittamalla ei kertaakaan ole oma olo ainakaan parantunut. Välillä on toki saatava purkaa myös pahaa mieltään, mutta on eri asia tehdä sitä kerta toisensa jälkeen samoista asioista.
Aloitetaan valitusvirsi siitä, että olen kipeä. Joka lihasta särkee ja keuhkoja painaa. Voi minua raukkaa! Poikanikin on kipeä. Niin kovassa kuumeessa, että höpötteli koko viime yön unissaan kaikenlaista sekavaa ja heräili muutaman kerran juomaan. Kissa oksensi epäilemättä kaikki viime viikon aikana syömänsä ruuat keskelle nukkamattoa. Sekin vielä! Kun on yksin aikuisena talossa, ei vaan voi vetää peittoa korville ja sanoa, ettei jaksa. Pakko on myös tehdä ruokaa (ainakin sille yhdelle terveelle perheenjäsenelle) ja siivoilla keittiö, koska kukaan muu niitä ei tee. Ihana naapuri tarjoutui tuomaan kaupasta jotain, jos on tarvetta. Sanoin kuitenkin käyväni itse, koska tarvetta oli kolmen kauppakassillisen verran. :D Ajattelin ostaa jääkaapiin täyteen siltä varalta, että olen kohta yhtä kipeä kuin poikani. Eikä se itse kaupassakäynti niin rankka juttu ollut, mutta niiden kassien kantaminen sisään...Miten voi arkiset asiat tuntua kipeänä lähes mahdottomilta tehtäviltä?
 | |
| Epätoivon hetki kaupan liukuportaissa. Millä saan siirtymään nämä autoon ja autosta jääkaappiin? |
Päätin suhtautua asiaan niin, että homma on nyt vaan hoidettava. Yksi kassi kerrallaan ja turhia narisematta. Huomasin pian olevani kiitollinen siitä, että minulla ylipäätään on rahaa ostaa ruokaa ja käytössä auto, jolla saan ne toimitettua peräti kotiovelle saakka. Vaikka nyt juuri tällä hetkellä on olo kipeä, niin huomasin myös iloitsevani siitä, että suurimman osan vuodesta olo ei ole näin kurja. Olen siis varsin kiitollinen terveydestä. Jos ei välillä olisi kipeä, ei ehkä osaisi arvostaa terveyttä niin paljon. Ja influenssa sentään menee yleensä parissa viikossa ohi.
Ystäväni kertoi katselleensa kauppareissulla kateellisena vanhempaa pariskuntaa, joka teki ostoksiaan kaikessa rauhassa ja poistui kaupasta yhden pikkukassin kera. Itse mietin tänään aivan samaa, kun kurvailin kaupan käytäviä täysien ostoskärryjen kanssa ja edelläni meni mieshenkilö ostoskorissaan muutama tuote. Hetken tunsin suurta kateutta tuon miehen helppoa (ja halpaa) elämää kohtaan. Sitten ajattelin, että haluisinko oikeasti vaihtaa osia. Vaikka ruokaostoksiin saa helposti kulumaan satasen ja niiden pakkailu ja kotiin kantaminen ovat rutkasti työläämpiä kuin sinkkukoriostosten, niin en mistään hinnasta vaihtaisi elämääni kenenkään toisen elämään.
Olosuhteita on paljon vaikeampi muuttaa kuin suhtautumista niihin. Pienistä asioista kasvaa vuoria, jos käyttää energiansa siihen, että manaa ne isoiksi. Oma olo vaan pahenee sillä, että negatiivisia ajatuksia kierrättää päänsä sisällä. Jos sen sijaan päättää valita positiivisen tai edes neutraalin tavan lähestyä arjen haasteita, voi huomata, etteivät ne niin ylitsepääsemättömiä olleetkaan. Valittamalla ei kertaakaan ole oma olo ainakaan parantunut. Välillä on toki saatava purkaa myös pahaa mieltään, mutta on eri asia tehdä sitä kerta toisensa jälkeen samoista asioista.
 |
| Ystävää ei jätetä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti