Viime päivät ovat olleet taas vaihteeksi täynnä stressiä. Tuntuu, että kaikki kaatuu päälle yhtäaikaa ja pitäisi olla joku superihminen hallitakseen tätä kaikkea. Jos jotain hyvää, niin ainakin vihdoin saan jotkut paperit taskuun teologisesta tiedekunnasta!
Stressi saa aikaan sen, etten pysty syömään. Syömättömyys taas saa aikaan sen, että olen väsynyt ja viluinen koko ajan. Olen tehnyt viime päivien aikana isoja päätöksiä, kun olen joutunut toteamaan, että kaikkea en vaan mitenkään pysty tekemään yhtäaikaa. En jaksa, en pysty enkä kykene! Opinnot saa nyt jäädä toistaiseksi tauolle ja keskityn yhteen asiaan kerrallaan. Ihan ensimmäinen tavoite on saada kokopäiväinen työ. Siinä sitä onkin tavoitetta tämmöisenä aikana.
Jostain syystä päässäni alkoi tänä aamuna soimaan Pekka Simojoen biisi, jonka sanat menevät näin:
Kaikki menneet murheelliset päivät,
itkut, jotka itkemättä jäivät,
suru, jota lievitä ei kukaan,
kipu, joka aina tulee mukaan.
Tuska, joka yhä tulee kohti,
murhe, joka epätoivoon johti,
kyynel yksikään ei turhaan juokse,
kaikki, kaikki kootaan Isän luokse!
Kerran vielä merkityksen saavat
kaikki itkut, kaikki lyödyt haavat!
Aika kutoo suurta salaisuutta:
kivun kautta Jumala luo uutta.
Mikään vaihe ei voi mennä hukkaan,
kyyneleetkin puhkeavat kukkaan.
Vaikkei silmä vielä nähdä saata:
tuskakin on toivon kasvumaata.
Uskon vakaasti, että kaikki vastoinkäymiset kääntyvät vielä voitoksi. Välillä kuitenkin tuntuu, että eikö niitä vastoinkäymisiäkin olisi ollut jo tarpeeksi yhdelle ihmiselle. Jos kerran kivun kautta Jumala luo uutta, niin sopii toivoa, että siitä tulee jotain hirmu hyvää!! Sen verran paljon noita kipuja on tähän vuoteen mahtunut.
Oli pakko kuunnella tuo ylläoleva biisi YouTubesta, kun se niin kovasti mielessä pyöri. Samalla löysin toisen Pekka Simojoen tutun biisin, jossa on aika lohdulliset sanat. Särkyneiden majatalo. Mistäs mä sellaisen löytäisin?
Stressi saa aikaan sen, etten pysty syömään. Syömättömyys taas saa aikaan sen, että olen väsynyt ja viluinen koko ajan. Olen tehnyt viime päivien aikana isoja päätöksiä, kun olen joutunut toteamaan, että kaikkea en vaan mitenkään pysty tekemään yhtäaikaa. En jaksa, en pysty enkä kykene! Opinnot saa nyt jäädä toistaiseksi tauolle ja keskityn yhteen asiaan kerrallaan. Ihan ensimmäinen tavoite on saada kokopäiväinen työ. Siinä sitä onkin tavoitetta tämmöisenä aikana.
Kaikki menneet murheelliset päivät,
itkut, jotka itkemättä jäivät,
suru, jota lievitä ei kukaan,
kipu, joka aina tulee mukaan.
Tuska, joka yhä tulee kohti,
murhe, joka epätoivoon johti,
kyynel yksikään ei turhaan juokse,
kaikki, kaikki kootaan Isän luokse!
Kerran vielä merkityksen saavat
kaikki itkut, kaikki lyödyt haavat!
Aika kutoo suurta salaisuutta:
kivun kautta Jumala luo uutta.
Mikään vaihe ei voi mennä hukkaan,
kyyneleetkin puhkeavat kukkaan.
Vaikkei silmä vielä nähdä saata:
tuskakin on toivon kasvumaata.
Uskon vakaasti, että kaikki vastoinkäymiset kääntyvät vielä voitoksi. Välillä kuitenkin tuntuu, että eikö niitä vastoinkäymisiäkin olisi ollut jo tarpeeksi yhdelle ihmiselle. Jos kerran kivun kautta Jumala luo uutta, niin sopii toivoa, että siitä tulee jotain hirmu hyvää!! Sen verran paljon noita kipuja on tähän vuoteen mahtunut.
Oli pakko kuunnella tuo ylläoleva biisi YouTubesta, kun se niin kovasti mielessä pyöri. Samalla löysin toisen Pekka Simojoen tutun biisin, jossa on aika lohdulliset sanat. Särkyneiden majatalo. Mistäs mä sellaisen löytäisin?
Elämä on todella valoa ja varjoja. Onnea Sanja elämän suunnasta ja ihana kappale <3 liikutuin.
VastaaPoistaNiinpä. Ilman varjoja ei osaisi valoistakaan nauttia. Elämänkoulu taitaa olla se kaikkein rankin ja vaativin koulu. Eikä sieltä edes valmistu koskaan! :) Kiitos!
VastaaPoista