Mä tykkään musta (en sentään niin paljon, että halkeen)!

Juuri kun olin ajatellut kirjoittaa itsetunnosta, niin huomasin, että samaa aihetta on käsitelty monessa muussakin blogissa. Kirjoitan silti joitain omia ajatuksia asiasta.

Itsetunto sisältää aina ajatuksen siitä, millaisina muut näkee meidät. Usein tämä ajatus on aivan muuta kuin todellisuus. Katseletko itse muita ihmisiä kadulla sillä silmällä, että onpas tuo tyyppi ruma? En minä ainakaan näe ympärilläni rumia ihmisiä vaan näen jokaisessa jotain kaunista. Sen sijaan sen huomaa äkkiä, jos ihminen ei pidä itse itsestään ja häpeää itseään.

Olen myös itse kuulunut tuohon porukkaan, joka ei tunne oloaan omassa kropassaan hyväksi. Varsinkin nuorempana näin itseni lihavana, vaikka painoin saman verran kuin nyt. En siis mitenkään voinut olla lihava, mutta itse tunsin niin. Epäilin myös silmieni olevan harvinaisen rumat. Ja hampaat. Ja liian paksut reidet ja liian leveä takamus. Mitähän vielä? Hiuksetkin olisi voineet olla tuuheammat ja iho kauniimman sävyinen. :D

Raskauksien myötä lihoin ihan hirvittävästi. Olin silloin kuitenkin niin keskittynyt äitinä olemiseen, ettei se edes kauheasti haitannut. Paitsi sitten, kun näin itsestäni otettuja valokuvia. Peilistä onnistuin näkemään itseni paljon hoikempana, mutta valokuvat paljasti karun totuuden. Ryhtikin oli painunut kumaraan joka kuvassa. Kieltämättä olo oli siinä vaiheessa vähän sellainen, että en ikinä pysty enää vartaloani muuttamaan sellaiseksi, että olisin itse tyytyväinen. Pystyin kuitenkin! Eikä se edes vaatinut mitään kamalaa ponnistelua ja kärsimystä. Kyllä, ihan rehellisesti sanottuna, se vaikutti paljon itsetuntoon positiivisesti. Ei niinkään se, miltä näytin vaan se tunne siitä, että pystyi tekemään muutoksen. Hyvä minä!

Voisin löytää (ja löydän) näistä kuvista monta asiaa, mistä en itsessäni pidä. Löydän kuitenkin myös aika monta hyvää puolta. :)

 Sen jälkeen on tapahtunut monia asioita, jotka ovat parantaneet itsetuntoa. Mutta myös tapahtumia, jotka olisi voineet tehdä todellista tuhoa itsetunnolle. Kärjistetysti ilmaistuna eihän se kovin mieltä ylentävää ollut tulla vaihdetuksi toiseen. En kuitenkaan jäänyt pyöriskelemään siihen ajatukseen, vaan päätin päin vastoin näyttää (lähinnä itselleni), että pystyn mihin vaan! Itsensä voittaminen asioissa, joita ei ikinä uskonut pystyvänsä tekemään, on opettanut arvostamaan omaa kroppaansa. Kuinka hyvin se oikeastaan toimii ja mihin kaikkeen se venyy! Juostessa tuntee itsensä vahvaksi ja hyväksi. Tunne siitä, että jaksaa ja pystyy on jotain todella hienoa.

Olen huomannut, että kiinnitän nykyään paljon vähemmän huomiota siihen, mitä kuvittelen muiden ajattelevan minusta. Yhtenä isona tekijänä on varmasti se, että TUNNEN oloni hyväksi. Huomaan kuitenkin myös sen, että jos jää monta päivää väliin liikunnasta ja tulee syötyä huonosti, niin oma olo ei ole yhtä hyvä. En tarkoita, että itsetunto olisi niin pienestä kiinni, mutta sillä on vaikutusta. Sillä, että pitää hyvää huolta itsestään, on vaikutusta.

Jos pystyisi joka aamu peilistä katsoessaan näkemään itsessään jotain nättiä sen sijaan, että miettisi niitä huonoja puolia. Luultavasti kukaan muu kuin itse ei kiinnitä niihin "huonoihin" puoliin pienintäkään huomiota. Ei siis kannattaisi itsekään kiinnittää. :) 

Ulkonäkö ja tyytyväisyys omaan vartaloonsa ei tee ihmistä onnelliseksi, mutta on toki osa sitä. Asia on ehkä niin, että kun on tyytyväinen itseensä, voi keskittyä nauttimaan elämän olennaisista jutuista. Laitan taas loppuun yhden biisin, joka on itselleni merkityksellinen. It's a wonderful life!