tiistai 8. maaliskuuta 2016

Maidoton feikkijuustokastike tex mex-ruualle ja jälkkäriksi taivaallista kookossuklaamoussea

En olisi uskonut tekeväni perunasta ja porkkanasta "juusto"kastiketta. Tai ainakaan sanovani lopputulosta herkulliseksi. Kovin olin skeptinen, mutta Pinterestistä bongaamani ohje houkutti kokeilemaan. Siinä ylistettiin kastikkeen olevan jopa herkullisempaa kuin aito tuote. No en aivan menisi vannomaan, mutta herkullista tämä joka tapauksessa oli! Ajattelin kokeilla myös esim. kukkakaalin tai parsakaalin päälle. Maitotuotteista juusto on hankalin korvattava maidottomilla tuotteilla. Tätä voin kuitenkin suositella kokeilemaan!


Maidoton "cheddarjuusto"-dippi tai juustokastike.
Maidoton cheddarjuustotyyppinen juustokastike

1 iso peruna
1 porkkana
(keitätään pehmeiksi)
1/2 tl valkosipulijauhetta
1/2 tl sipulijauhetta
1/2 tl paprikajauhetta
pieni pala paprikaa
1 rkl  mietoa sinappia
2 rkl oliiviöljyä
1/2 dl kauraruokakermaa (tms. ruuanlaittoon sopivaa maidotonta "kermaa")
1 tl sitruunamehua
1 rkl soijakastiketta
(cayennepippuria tai jalapeno-maustetta)
(suolaa maun mukaan)
(vettä, jos liian paksua)

Keitettyjen perunan ja porkkanan sekaan lisätään muut ainekset ja surautetaan tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella sileäksi. Kannattaa maistella välissä ja lisätä koostumuksen mukaan nestettä ja maun mukaan mausteita. Riippuu toki porkkanan ja perunan koosta, kuinka paljon esim. soijakastiketta laittaa. Nuo määrät ovat siis suuntaa-antavia. Lopputuloksen ei pitäisi maistua perunalta ja porkkanalta. :)

Kastike sopii mainiosti tortillojen täytteeseen tai kasvisten ja nachojen dippailuun. Miksei myös kastikkeeksi mille tahansa lihalle, vaikka itsessään kastike sopii vegaaniruokavalioon.

Jälkkäriksi voi tarjoilla ihanan täyteläistä kookos-suklaamoussea, joka maistuu taivaalliselta esimerkiksi makean appelsiinin, banaanin tai mangopalojen kera. Tai suoraan purkista lusikoituna.

Maidoton kookossuklaamousse
Kookossuklaamousse on todella helppo jälkkäri ja maistuu varmasti kaikille. Kookos ei ainakaan minun mielestäni puske kovin paljon läpi, joten uskoisin maistuvan myös sellaisille, jotka eivät kookoksen mausta niin välitä. Yksinkertaisuudessaan se valmistuu kookoskermasta ja suklaasta. Itse lisäsin vielä hieman raakakaakaota ja vaniljajauhetta, mutta ne eivät ole pakollisia. Ideana on käyttää jääkaappikylmää kookoskermaa. Kookoskerma jähmettyy kylmässä, joten vain se jähmettynyt osuus lusikoidaan purkista vatkauskulhoon. Paketin pohjalla on myös nestettä, jonka voi käyttää esim. ruuanlaitossa.

Kookosuklaamousse (kahdelle)

1 prk kookoskermaa
1/3 levyä maidotonta suklaata (esim. Pandan tumma)
(vaniljajauhetta)
(2 tl raakakaakaota)

Vaahdota sähkövatkaimella kookoskermaa hetki. Sulata suklaa mikrossa 15 sekunnin erissä, ja sekoita välillä, ettei suklaa pääse palamaan. Lisää suklaa (ja halutessasi kaakao ja vaniljajauhe) kerman joukkoon koko ajan vatkaten. Laita hetkeksi kylmään jähmettymään. Sekä suklaa että kookoskerma jähmettyvät kylmässä, joten lopputulos on sellainen, että siitä voi esim. jäätelökauhalla ottaa kauniita palloja. On todella tuhtia tavaraa, joten kannattaa annostella säästeliäästi!

Kookossuklaamoussea voisi hyvin käyttää myös maidottoman kakun täytteenä.



tiistai 9. helmikuuta 2016

Hammaslääkärihäpeää ja muita häpeän hetkiä

Vein tänään poikani parturiin ja huomasin sitä ennen murehtivani omia hiuksiani. Hävettää mennä parturiin, kun oma pää näyttää siltä, ettei pariin vuoteen ole kampaajalla käyty. Mikä vielä kaiken lisäksi on totta.

Sama tunne valtaa hammaslääkärissä. Tarve selitellä sitä, ettei ole käyttänyt läheskään joka ilta hammaslankaa, vaikka aivan hyvin tiedän, että pitäisi. Hävettää oma laiskuus. Vielä enemmän hävettää, jos kyseessä on lapsen hampaat. Silloin häpeään kietoutuu myös syyllisyys. Toisella lapsistani on helposti reikiintyvät hampaat ja voi sitä häpeän ja syyllisyyden määrää, jonka olen kokenut hammaslääkärissä! Olen epäonnistunut.

Häpeä on tunne, joka kurkkii kulman takaa monessa tilanteessa. Häpeään liittyy aina vuorovaikutus toisen ihmisen kanssa ja pelko siitä, että ei saa hyväksyntää toiselta. Kuinka vaikeaa onkaan esimerkiksi kertoa tunteistaan toiselle, jos ei ole ollenkaan varma saako tunteilleen vastakaikua. Häpeään liittyy myös tunne epäonnistumisesta. Kun liukastun kadulla ja kaadun vesilammikkoon, ei ensimmäisenä mieleen tule harmitus märistä vaatteista vaan häpeä siitä, että joku näki tilanteen. Saattoi jopa nauraa minulle. Häpeää tutkineet Pentti Ikonen ja Eero Rechardt määrittelevät häpeän olevan se voimakas mielipaha, jota koetaan, kun tavoiteltu tai jo toteutuneeksi oletettu vastavuoroisuuspyrkimys jää toteutumatta.

Miksi kulutan niin paljon energiaa sen ajattelemiseen, mitä muut minusta ajattelee ja miten he reagoivat toimintaani tai tunteisiini? Koska olen ihminen ja ihmisyyteen kuuluu tarve olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Yhtenä päivänä olin harmistunut lapseni käytöksestä. Kuulin hänen kehuskelevan kaverilleen, mitä kaikkea tavaraa hänellä onkaan. Mieleeni tuli ensimmäisenä, että onpas ärsyttävää hyväksynnän hakemista. Mutta sitä me tehdään kaikki, tavalla tai toisella. Haemme paikkaamme suhteessa muihin ja haluamme, että meidät hyväksytään. Lapsi vielä opettelee sosiaalisia sääntöjä ja aikuisen näkökulmasta moni toimintatapa vaikuttaa kömpelöltä.

Teen parhaillani gradua hengellisestä yhteisöstä lähteneistä. Usko on monelle voimavara, mutta pahimmillaan ihminen voi tuntea monesta asiasta häpeää myös suhteessa Jumalaan. Ei riitä, että häpeää itseään ihmisten edessä. Syyllisyys ja häpeä painavat, jos kokee epäonnistuneensa suhteessa Jumalaan. Häpeä ei välttämättä liity siihen, mitä ihminen on tehnyt, vaan se voi olla tunne arvottomuudesta ja kelpaamattomuudesta ihmisten tai Jumalan edessä. Häpeä on ihmisen sisäinen kokemus eikä sitä helpota häpeän tunteen vähättely.


Palatakseni parturikäyntiin poikani kanssa. Mikä sai minut tuntemaan häpeää omista hiuksistani? Varmaankin ajatus siitä, että alan ammattilaisena hän näkee ensisilmäyksellä, että "tuolle kuontalolle pitäisi tehdä jotain" ja miettii, että eikö tuo itse tajua tulla leikkauttamaan hiuksiaan. Ennakoin siis toisen ajatuksia ja sitä, että minuun kohdistuu kritiikkiä eikä hyväksyntää. Kuulostaa siis erittäin epäloogiselta ja naurettavalta, mutta näin sosiaalinen ihminen toimii. Ihminen luo itse päässään häpeän tunteen. Jo häpeän tunnistaminen auttaa sen hallinnassa. Menin lopulta ihan häpeilemättä parturiin ja lähdin sieltä hyvillä mielin pois. 

Häpeästä ei tarvitse päästä eroon. Sehän tarkoittaisi sitä, että tuntisin itseni täydelliseksi ja itseriittoiseksi ihmiseksi ja voisin käyttäytyä muita kohtaan miten vain. Häpeä ei ole pelkästään negatiivinen tunne, vaan se myös ohjaa meitä toimimaan oikein ja muut huomioiden. Voisin silti harjoitella paremmin tunnistamaan oman häpeäni laadun. Milloin on ihan tervettä hävetä ja milloin häpeään ei oikeasti ole aihetta. Monesti asian ääneen sanominen vie häpeältä voiman.

Ehkä ensi kerralla hammaslääkärissä kerron ihan ensitöikseni, että minua hävettää, enkä kaipaa syyllistämistä hammaslangan laiskasta käytöstä. :)

torstai 4. helmikuuta 2016

Hyväksi havaittuja maidottomia tuotteita

Kolmas viikko maidotonta ruokavaliota on takana. Jännä juttu, mutta en kaipaa yhtään maidollisia tuotteita. Epäilin eniten jugurtteja. Arvelin, että soijajugurtti ei voi olla hyvää. Olen joskus aiemmin maistanut kaura- ja soijapohjaisia jugurtteja ja ne maistuivat silloin mielestäni ihan kuralta. Jotenkin valjuilta. Tänään tein itselleni evääksi tuorepuuron soijajugurtista, siemenistä, kaurahiutaleista ja marjoista. Mietin sitä syödessäni, että en enää huomaa mitään eroa "tavalliseen".

Hyväksi havaittuja tuotteita ovat Alpron ja Plantin soijajugurtit ja Oatlyn kauramaidot. Myös Plantin kaurapohjaiset "ruokakermat" ovat hyviä, jos jotain herkumpaa ruokaa tekee. Niitä saa myös maustettuna.
Näitä tuotteita löytyi tällä hetkellä kaapista. Kuvaan ilmestyi myös joku kissa.
Alpron Lime-sitruunajugurtti on aivan ihanan makuista. Sopivan kirpeä ja vahva sitruksinen maku, joka ei ole kuitenkaan teennäinen. Tästä pidän, mutta siinä on aika paljon sokeria, joten sopii herkkuhetkiin. Olen myös sekoittanut sitä maustamattomaan jugurttiin, jossa itseasiassa myös on hieman sokeria. Alprolla on myös täysin sokeriton maustamaton soijajugurtti, jota myydään ainakin tuollaisessa kannellisessa pikarissa. Sitä konsulentti suositteli kokeilemaan esim. suolaisten piirakoiden täytteisiin. Se myös hyytyy ilman kananmunaa uunissa. Alpron Natural With Coconut ei nimensä mukaisesti ole kovin makea, mutta siinä on joku jännä sivumaku, jonka kanssa en aivan ole päässyt sinuiksi. Kookosta rakastan, joten siitä se ei johdu. Hedelmien kanssa kuitenkin ihan ok tuokin. Plantin vaniljan makuinen jugurtti on myös tosi herkkua. Enemmän siis jälkiruokamainen minun makuuni kuin päivittäin syötävä. Sitä voisin käyttää leivonnassa esim. mustikkapiirakan täytteessä. Hyytyy myös ilman munaa paistettaessa.

Maidon sijasta olen jo ennen täyttä maidottomuutta käyttänyt kauramaitoa. Se on ihanaa! Oatlyn kauramaito on minun makuuni parasta. Saattaa myös johtua siitä, että kyseisen firman purkit ovat hauskimman näköiset. :D

Ainoa maitotuote, jonka kanssa minulla tulee ehkä jossain vaiheessa haastetta, on juusto. Arkena selviän ilman juustoa, mutta joihinkin hetkiin se ehdottomasti kuuluu.

On ollut ihan hauskaa kokeilla tehdä ruokia ja leivonnaisia ilman maitoa. Ja huomata, että ei se niin vaikeaa ole. Olo on edelleen hyvä eikä suolisto ole oireillut. Mitään mullistavaa olon muutosta muuten en ole havainnut eli jos minulla ei olisi ollut jatkuvia vatsavaivoja ennen tätä, niin en varmaan huomaisi mitään eroa entiseen. Mutta vatsavaivat on aika pätevä syy ruokavalion muutokseen. Ihan riittävän mullistavaa minulle. :)

Alpron ihanan kirpsakka Lime-sitruunajugurtti innoitti pieneen "juustokakku"-kokeiluun. Toimi!

maanantai 18. tammikuuta 2016

Ensimmäinen maidoton viikko takana

Kuten viime tekstissäni totesin, en kannata ruokavalion rajoittamista vain, koska joku sattuu olemaan muodissa. Päätin kokeilla maidotonta ruokavaliota pitkällisen pohdinnan ja epäilyn jälkeen, koska oikeastaan koko syksyn ja talven ajan olin kärsinyt erinäisistä varsin ikävistä vatsavaivoista. Olen aiemmin kokeillut gluteenitonta ruokavaliota ja hetkellisesti se tuntuikin helpottavan oireita. Totesin kuitenkin, että gluteeni ei ole syyllinen vatsaongelmiini. Esimerkiksi vehnää pystyn pienissä määrin syömään sen aiheuttamatta mitään. Ruis taas ei sovi edes vähäisinä annoksina. En näe syytä vältellä pilkun tarkasti kotimaisia viljatuotteita, joskaan en niitä normaalisti kotioloissani käytä.

Maidottoman ruokavalion noudattaminen on tuntunut tähän saakka helpolta. Välipalarahkan/jogurtin olen korvannut soija- tai kaurapohjaisilla jogurteilla ja hedelmillä tai marjoilla. Iltapalaksi söin ennen myös rahkaa. Iltapala onkin yllättäen melkein haastavin osuus, koska soijapohjaiset jogurtit eivät pidä nälkää niin hyvin kuin rahka. Olenkin lisännyt reilusti pähkinöitä jugurtin sekaan, jotta siitä tulisi täyttävämpää. Tiedän, että saan varmasti edelleen proteiinia ihan riittävästi, mutta tuo nälänpitämättömyys on ongelmana myös aamiaisella. Aamupala on perinteisesti ollut kaurapuuro raejuuston kera. Nyt kun raejuustoa ei voi syödä, olen yrittänyt korvata sitä jollain muulla proteiinipitoisella. Riisiproteiinia olen joinain aamuina sekoittanut puurooni. Valitettavasti se maistuu edelleen melko kamalalta. Jos raejuusto ikään kuin kruunasi puuron maun, niin samaa ei voi sanoa riisiproteiinista. Päinvastoin. Kananmunan valkuainen on yksi hyväksi havaittu tapa lisätä proteiinia puuroon. Ongelma tulee vaan siinä, että teen arkiaamuina puuron mikrossa ja valkuainen menee lähinnä munakokkeliksi siellä. Olenkin päätynyt syömään puuroni puurona ja sen lisäksi tehnyt pienen munakkaan tai smoothien, jossa proteiinia.
Maidottomat ja gluteenittomat letut. Maidon sijasta käytin kauramaitoa ja jauhoina kookosjauhoja.

Tärkein osuus eli miten maidottomuus on vaikuttanut olooni. Melkein harmikseni joudun myöntämään, että vatsa ei ole kuplinut eikä turvonnut ilmapalloksi kertaakaan tämän viikon aikana, vaikka olen syönyt jopa kikherneitä. Yhtenä päivänä söin avokadoa, joka kuuluu FODMAP-ruokiin. Silloin vatsa oli illalla vähän kipristelevä, mutta ei kuitenkaan mitään verrattuna aiempien viikkojen jatkuvaan turvotukseen ja huonoon oloon. On tietysti ihanaa, että vatsa tuntuu toimivan normaalisti, mutta se on harmillista, että ilmeisesti joudun jatkossakin kieltäytymään maitotuotteista. Ei minulla niitä ikävä ole. Rahkattomuuteen ja raejuustottomuuteen alan jo tottumaan ja olo on kevyempi ja jotenkin "raikkaampi" ilman maitotuotteita. Mutta entäs sitten kesällä jäätelö tai juhlissa ihanat juustokakut ym. herkut?? Pitääkö niistä kaikista kieltäytyä? Nyt olen toistaiseksi ainakin sillä kannalla, että en ala juhlissa nirsoilemaan ja kesällä voin halutessani ihan tavallista jätskiä syödä sen kerran, kun sitä syön. Kärsin sitten seuraukset, jos vatsa siitä reagoi. Oleellisempaa on mielestäni kuitenkin kokonaisuus ja omat tuntemukset. Koska kyse ei ole esim. keliakiasta tai todetusta maitoallergiasta, niin voin omien tuntemusten mukaan kokeilla, mikä hyvältä tuntuu.

Moni kehuu myös maidottoman ruokavalion vaikutusta ihoon. En ole vielä huomannut mitään dramaattista muutosta. Yhtään sen hehkuvammalta ei naama aamulla ainakaan näyttänyt. Sama pikku flussa jatkuu edelleen, joten siihenkään maidon jättäminen ei mikään ihmelääke ollut. Jotkut sanovat maidon jättämisen vaikuttavan painoon alentavasti. Minulla ei varsinaisesti ole syytä pudottaa painoa ja suht samoja lukemia vaaka näyttää. Tosin viikko on turhan lyhyt aika sanoa mitään tästä aiheesta. Mietin kuitenkin, että syy painon alenemiseen maidottoman ruokavalion yhteydessä voi hyvinkin olla se, että tulee katsottua entistä tarkemmin, mitä suuhunsa laittaa. Maitoa sisältäviä välipaloja (ja herkkuja) on myös helpommin saatavilla, joten kun niitä ei voi syödä, niin alenee paino väkisin. Joka tapauksessa olo on kevyempi, koska turvotus on poissa. Vaatteet ei tunnu kiristävän, kun vatsa on suht litteä eikä sellainen "onnittelut raskaudesta"-tyyppinen pallo. Kokeilu siis jatkuu toistaiseksi voimassaolevana.

lauantai 9. tammikuuta 2016

Ongelma nimeltä ruuansulatus

Olen niin kauan kuin muistan kärsinyt vatsavaivoista. Nuorempana ajattelin vain vatsani reagoivan herkästi jännitykseen tai stressiin, mutta parikymppisenä ongelma alkoi saada isommat mittasuhteet. Joka aamu kärsin kauheista vatsan kouristeluista ja sain juosta vessassa. Heräsin sen vuoksi aina kahta tuntia ennen kuin piti lähteä, koska siinä parissa tunnissa vatsan toiminta ehti yleensä tasoittumaan. Vaihdoin tuolloin käyttämäni maitotuotteet laktoosittomiksi ja jotain apua siitä olikin. Ennen lasteni syntymiä vatsavaivat olivat pahimmillaan ja häiritsivät toden teolla normaalia elämää. Pahimmillani en meinannut uskaltaa mennä kauppaan, kun pelkäsin vatsakramppien alkavan kesken ostosreissun.

Raskaudet helpottivat oireita ja olo palautuikin suht normaaliksi. Vatsa oireili aika ajoin, mutta söin aivan normaalisti kaikkea. Tai oikeastaan söin tosi epäterveellisesti siihen aikaan, mutta vatsan toiminta oli silti suhteellisen normaalia. Ehkä elämä muuten oli silloin tasaisen mukavaa, joten vatsakin pysyi menossa mukana.

Jossain vaiheessa kuvioon ilmestyi kuitenkin uusi ongelma. Turvotus. Eikä mikään pieni pönötys, vaan vatsa turposi ilmapallon lailla ja olo oli todella tukala. Paikansin ongelman lähteeksi aika pian ruisleivän ja vähensin sen syöntiä. Taas helpotti. 2010 tein elämäntaparemontin, jonka yhteydessä painoni putosi 10 kiloa. Söin monipuolisemmin ja terveellisemmin kuin aiemmin eikä vatsavaivoja pahemmin ollut.

Sitten tuli nämä elämäni shokkivuodet. Puskista tullut avioero ja kun siitä syntynyt tunteiden vuoristorata alkoi olla ohitse, niin seuraava shokki iski päälle. Olin jo aiemmin ymmärtänyt kärsiväni ärtyvän suolen oireyhtymästä. Kaikki merkit täsmäsivät siihen. Vuosi sitten talvella olin tilanteessa, että enää tiennyt, mitä uskaltaisin suuhuni laittaa. Mitä tahansa söin, seurauksena oli kauhea kuplinta vatsassa, turvotus, paha olo, vatsakivut. Aloin noudattaa FODMAP-ruokavaliota eli välttelin mm. kotimaisia viljoja, kivellisiä hedelmiä, tavallisia maitotuotteita, pähkinöitä, palkokasveja, herneitä jne. Se helpottikin taas ruuansulatuksen toimintaa.

Kunnes sitten tämä talvi on ollut yhtä tuskaa. Jos aiemmin oli tuntunut, että vatsani toimii vähän liiankin tehokkaasti, niin nyt ongelma on ollut päinvastainen. Vatsa ei meinaa toimia ollenkaan ja se tekee olon ihan kauheaksi. Tuntuu, että mikään ruoka ei sula vaan jää vellomaan vatsalaukkuun. Ei ole enää edes nälkä, kun ruoka ei tunnu liikkuvan sieltä mihinkään suuntaan. Olo on turvonnut ja kaikin tavoin ikävä. Sellainen, että ei ole huvittanut lähteä oikein mihinkään pakollisia menoja enempää.

Ja kyllä. Olen syönyt probiootteja ja ruuansulatusentyymeitä ja olen vältellyt lähes kaikkea mahdollista vähänkään uhkaavan oloista ruoka-ainetta. Silti iltaa kohti pahenevat vatsavaivat pyrkivät viemään ilon elämästä. Lisäksi piinaavat iho-ongelmat ja jo pitkään jatkunut "pikku flunssa". Ei ole flunssaa varsinaisesti, mutta varsinkin öisin kertyy nieluun limaa, jota sitten aamuisin yritän köhiä ja niistellä pois. Selittämättömät tulehdukset, mm. silmätulehdukset ilman mitään muuta oiretta saivat miettimään, onko syynä kuitenkin maito. Olen viime aikoina myös saanut esimerkiksi sitrushedelmistä allergisia reaktioita, joista en ennen ole kärsinyt. Ei siis enää appelsiiniakaan.

En innostu siitä, että ollaan milloin milläkin ruokavaliolla ihan vaan muodin vuoksi. Jos pystyy syömään ruisleipää ja tavallista maitoa ja olo on hyvä, niin miksi ryhtyä rajoittamaan ruokavaliotaan. En minäkään niin mielelläni tee. Ja kaikkein viimeisimpänä haluisin luopua kokonaan maitotuotteista. Maitoa en ole enää aikoihin juonut enkä edes kahviin lisännyt, mutta rahkaa, maustamatonta jugurttia ja raejuustoa olen syönyt. Juustosta myös pidän valtavasti. Olen monilta ystäviltäni kuullut tarinoita maidottoman ruokavalion hyödyistä, mutta olen ajatellut sen olevan tosi vaikeaa, kun jo muutenkin ruokavalio on ollut rajoittunut.

Nyt kuitenkin päätin aloittaa kokeilun. Aamupalani on perinteisesti ollut kaurapuuro raejuustolla, kookosöljyllä ja kauramaidolla. Tänään sekoitin puuroon riisiproteiinia raejuuston sijaan. Voin kertoa, että maku ei ole paras, mutta ehkä siihen tottuu. Iltapalaksi tein eilen kookosjauhoista, kananmunanvalkuaisista ja kookosmaidosta puuroa. Se oli ihan syötävää, jos nyt ei suorastaan mitään ihan herkkua. Välipalaksi söin soijajugurttia, johon lisäsin banaania ja saksanpähkinöitä. Oikeastaan se oli aika hyvää. Onneksi nykyään on kaupoissa monipuolisesti maidottomia vaihtoehtoja, joten kyllähän tämä kätevästi kotona onnistuu.

Kookospuuroa

Soijajugurttia, banaania, saksanpähkinää ja kookoshiutaleita. Nam!

Niin. Kotona maidottoman ruokavalion noudattaminen on suhteellisen helppoa. Eniten ahdistaa kyläilyt. En haluaisi olla sellainen hankala vieras, joka ei syö mitään normaalia! On jotenkin eri asia, jos on todettu keliakia tms., jonka takia ei voi syödä kaikkea, mutta minulla ei ole. Kehtaanko olla syömättä juhlissa herkkuja tai ruokavieraaksi mennessä pyytää maidottomia ruokia. Minusta se tuntuu jotenkin nololta. Oman ikäluokkani ihmiset varmasti ymmärtävät asian, mutta eivät kaikki. Ehkä yritän maidottoman kokeiluni ajan vältellä kyläilyjä. :D

Ajattelin nyt alkuun kokeilla kuukautta ilman maitotuotteita ja jos tästä on apua, niin homma jatkuu. Jos ei, niin palataan normaaliin. Raportoin tänne kokemuksistani.

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kukaan ei pärjää yksin

Vuosi sitten ajattelin, että raskaimmat vaiheet on nyt koettu ja suunta on ylöspäin. Kuinka helpolla olenkaan elämässäni tähän saakka selvinnyt! On ollut sellaista "yleismukavaa", vaikka toki vaikeita asioita on elämään mahtunut. Olenko osannut nauttia siitä, että kaikki on aika hyvin? En. Olen odottanut tapahtuvaksi aina jotain uutta ja jännää, jotta tuntuisi elämältä. En ole ymmärtänyt, että elämää on juuri se, mikä tapahtuu siinä välissä. Vaikeudet auttavat näkemään paljon selkeämmin, mikä on oleellista ja mikä turhaa. Kun elämän rajallisuus tulee konkreettiseksi, tulee kiire elää. Maailmassa on niin paljon nähtävää, koettavaa ja rakastettavaa, että ei kannata hukata päivääkään elämättömyyteen.

Olen hirmu vahva ihminen. Vahvuuteen sairastunut. Tottunut selviämään yksin ja pärjäämään. Toisia on helppo auttaa, mutta apua on vaikea ottaa vastaan. Kai se on jonkinlaista ylpeyttä. Tai tunnetta siitä, että ihmisarvo riippuu suorituksesta tai etten voi olla rakastettu ansaitsematta sitä. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni tilanteessa, että apua on välillä pyydettävä ja otettava vastaan. Onneksi on ystäviä, kavereita ja muuten vaan merkityksellisiä ihmisiä!

Ystävät ovat niitä, jotka tulevat käymään silloinkin, kun menee huonosti. He jaksavat kuunnella, kun on rankkaa ja tukevat myös silloin, kun olen tehnyt saman virheen viidettä kertaa (enkä luultavasti vieläkään ottanut opikseni). Kavereita voi olla satoja, mutta ystäviä vain muutamia. Kaveritkin ovat silti tärkeitä. Elämä olisi tylsää ilman kavereita. Sitten on ne muuten vaan merkitykselliset ihmiset. Heiltä saa näkökulmia asioihin. Joku viisas on joskus todennut, (enkä tarkoita tässä kohtaa itseäni), että kukaan ihminen ei tule elämääsi sattumalta. Jokaiselta oppii jotain, niin hyvässä kuin pahassa.

Tärkeintä elämässä on ympärillä olevat ihmiset. Pidä heistä huolta ja anna myös heidän pitää huolta sinusta! Kukaan ei pärjää yksin.


Vaikka elämä juuri nyt on raskasta, se on silti elämää. En halua elää puoliteholla ja varmistellen. Paljon mieluummin otan välillä vähän siipeeni, mutta silti elän. Virheistä oppii tai sitten ei, mutta elämätön elämä kaduttaa varmasti vielä enemmän kuin ne tehdyt virheet.
Voi kun osaisi asennoitua elämään samalla tavalla kuin lapset osaavat. Tehdä asioita täysillä ja täydestä sydämestä. Tehdä juuri sitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat. Tuntea ja näyttää tunteensa välittämättä siitä, mitä toinen tuntee sinua kohtaan. Ihmetellä luontoa ja hymyillä vieraille. Olla huolehtimatta asioista, joihin ei itse voi vaikuttaa.

Tässä biisissä kiteytyy aika hyvin se, mitä olen yrittänyt sanoa: Haloo Helsinki, Huuda!







tiistai 14. huhtikuuta 2015

Päivä, joka muutti elämäni



Viikko sitten minusta taisi tulla aikuinen. Päivälleen viikko sitten istuin puhelin kädessä peläten, itkien ja odottaen tietoa isäni voinnista. Vielä edellisenä päivänä kaikki oli hyvin. Aamulla lähdin töihin tietämättä, että minun ja läheisteni elämä ei enää koskaan olisi ennallaan. Töistä kotiin päin ajaessani sain äidiltäni puhelun, jonka jälkeen kaikki on ollut epätodellisen tuntuista painajaista. Isäni sai kesken työpäivän vakavan aivoverenvuodon ja taistelee elämästään tälläkin hetkellä.

Olen muuttanut yksin asumaan 19-vuotiaana. Olen mennyt naimisiin 22-vuotiaana. Olen tullut äidiksi 23-vuotiaana ja toisen kerran 25-vuotiaana. Olen kokenut vaikeat raskaudet ja lapsen keskosuuden. Minulla on ollut 10 vuotta asuntolainaa. Pari vuotta sitten avioliittoni yllättäen päättyi. Silti en ole koskaan tuntenut olevani aikuinen. En ole koskaan ollut yksin. Minulla on aina ollut äiti ja isä turvana. Isoissa päätöksissä olen voinut kysyä isän mielipidettä ja jos olen ollut jostain epävarma, olen voinut kysyä neuvoa. Kotona yksin lasten kanssa ollessani olen tuntenut oloni turvalliseksi, koska olen tiennyt, että iskä ajaisi vaikka keskellä yötä apuun, jos sellaista tarvittaisiin. Kun varaston lukko kuukausi sitten jumittui, iskä tuli sen avaamaan. Iskä auttoi talvella lumitöissä ja kantoi puita sisään. Jos auton kanssa tuli pulmia, iskä hoiti nekin. Kuka minua nyt auttaa? Kenelle minä nyt soitan, kun tulee pulma? Tiedän, että ympärilläni on ihania ihmisiä, jotka auttavat. Mutta ei kukaan korvaa mun iskää.

Olen silti kiitollinen joka hetkestä, jotka olen saanut iskän kanssa olla. Toivon, että niitä tulee vielä lisää. Yksi ihminen totesi pari päivää sitten: "Sulla on huippuiskä". Olen samaa mieltä.

Elämä on silti muuttunut. Tähän asti se on ollut melko tasaista, vaikka vastoinkäymisiä on ollut ennenkin. Viimeisen vuoden aikana on ympärilläni tapahtunut monia menetyksiä. Olen tiennyt, että ne kuuluvat osaksi elämää, mutta en ole silti sitä todella ymmärtänyt. Nyt alan vähitellen sen ymmärtämään. Juuri, kun yhdestä kriisistä on selvinnyt, tarjoillaan toista. Elämä ei ole jotain, mitä odottaa tapahtuvan tulevaisuudessa, vaan elämä on juuri nyt. Se on Afrikan tähteä lasten kanssa ja kiukuttelua väärin voidellusta leivästä. Se on naurua ja itkua, iloa ja surua. Se on myös luopumista. Ehkä jonkin muun tilalle saamista. Juuri nyt elämä tuntuu melko raskaalta, mutta kaiken keskellä niistä pienistä iloin hetkistä osaa nauttia ja saa voimaa kestää ne vaikeammat hetket. Miten hauras elämä onkaan ja kuinka pienessä hetkessä kaikki voi muuttua?

Rukoilen voimia iskälle taistella, selviytyä ja toipua, ja äidille voimia jaksaa kaikki tämä. Ja myös meille kaikille läheisille.