torstai 4. helmikuuta 2016

Hyväksi havaittuja maidottomia tuotteita

Kolmas viikko maidotonta ruokavaliota on takana. Jännä juttu, mutta en kaipaa yhtään maidollisia tuotteita. Epäilin eniten jugurtteja. Arvelin, että soijajugurtti ei voi olla hyvää. Olen joskus aiemmin maistanut kaura- ja soijapohjaisia jugurtteja ja ne maistuivat silloin mielestäni ihan kuralta. Jotenkin valjuilta. Tänään tein itselleni evääksi tuorepuuron soijajugurtista, siemenistä, kaurahiutaleista ja marjoista. Mietin sitä syödessäni, että en enää huomaa mitään eroa "tavalliseen".

Hyväksi havaittuja tuotteita ovat Alpron ja Plantin soijajugurtit ja Oatlyn kauramaidot. Myös Plantin kaurapohjaiset "ruokakermat" ovat hyviä, jos jotain herkumpaa ruokaa tekee. Niitä saa myös maustettuna.
Näitä tuotteita löytyi tällä hetkellä kaapista. Kuvaan ilmestyi myös joku kissa.
Alpron Lime-sitruunajugurtti on aivan ihanan makuista. Sopivan kirpeä ja vahva sitruksinen maku, joka ei ole kuitenkaan teennäinen. Tästä pidän, mutta siinä on aika paljon sokeria, joten sopii herkkuhetkiin. Olen myös sekoittanut sitä maustamattomaan jugurttiin, jossa itseasiassa myös on hieman sokeria. Alprolla on myös täysin sokeriton maustamaton soijajugurtti, jota myydään ainakin tuollaisessa kannellisessa pikarissa. Sitä konsulentti suositteli kokeilemaan esim. suolaisten piirakoiden täytteisiin. Se myös hyytyy ilman kananmunaa uunissa. Alpron Natural With Coconut ei nimensä mukaisesti ole kovin makea, mutta siinä on joku jännä sivumaku, jonka kanssa en aivan ole päässyt sinuiksi. Kookosta rakastan, joten siitä se ei johdu. Hedelmien kanssa kuitenkin ihan ok tuokin. Plantin vaniljan makuinen jugurtti on myös tosi herkkua. Enemmän siis jälkiruokamainen minun makuuni kuin päivittäin syötävä. Sitä voisin käyttää leivonnassa esim. mustikkapiirakan täytteessä. Hyytyy myös ilman munaa paistettaessa.

Maidon sijasta olen jo ennen täyttä maidottomuutta käyttänyt kauramaitoa. Se on ihanaa! Oatlyn kauramaito on minun makuuni parasta. Saattaa myös johtua siitä, että kyseisen firman purkit ovat hauskimman näköiset. :D

Ainoa maitotuote, jonka kanssa minulla tulee ehkä jossain vaiheessa haastetta, on juusto. Arkena selviän ilman juustoa, mutta joihinkin hetkiin se ehdottomasti kuuluu.

On ollut ihan hauskaa kokeilla tehdä ruokia ja leivonnaisia ilman maitoa. Ja huomata, että ei se niin vaikeaa ole. Olo on edelleen hyvä eikä suolisto ole oireillut. Mitään mullistavaa olon muutosta muuten en ole havainnut eli jos minulla ei olisi ollut jatkuvia vatsavaivoja ennen tätä, niin en varmaan huomaisi mitään eroa entiseen. Mutta vatsavaivat on aika pätevä syy ruokavalion muutokseen. Ihan riittävän mullistavaa minulle. :)

Alpron ihanan kirpsakka Lime-sitruunajugurtti innoitti pieneen "juustokakku"-kokeiluun. Toimi!

maanantai 18. tammikuuta 2016

Ensimmäinen maidoton viikko takana

Kuten viime tekstissäni totesin, en kannata ruokavalion rajoittamista vain, koska joku sattuu olemaan muodissa. Päätin kokeilla maidotonta ruokavaliota pitkällisen pohdinnan ja epäilyn jälkeen, koska oikeastaan koko syksyn ja talven ajan olin kärsinyt erinäisistä varsin ikävistä vatsavaivoista. Olen aiemmin kokeillut gluteenitonta ruokavaliota ja hetkellisesti se tuntuikin helpottavan oireita. Totesin kuitenkin, että gluteeni ei ole syyllinen vatsaongelmiini. Esimerkiksi vehnää pystyn pienissä määrin syömään sen aiheuttamatta mitään. Ruis taas ei sovi edes vähäisinä annoksina. En näe syytä vältellä pilkun tarkasti kotimaisia viljatuotteita, joskaan en niitä normaalisti kotioloissani käytä.

Maidottoman ruokavalion noudattaminen on tuntunut tähän saakka helpolta. Välipalarahkan/jogurtin olen korvannut soija- tai kaurapohjaisilla jogurteilla ja hedelmillä tai marjoilla. Iltapalaksi söin ennen myös rahkaa. Iltapala onkin yllättäen melkein haastavin osuus, koska soijapohjaiset jogurtit eivät pidä nälkää niin hyvin kuin rahka. Olenkin lisännyt reilusti pähkinöitä jugurtin sekaan, jotta siitä tulisi täyttävämpää. Tiedän, että saan varmasti edelleen proteiinia ihan riittävästi, mutta tuo nälänpitämättömyys on ongelmana myös aamiaisella. Aamupala on perinteisesti ollut kaurapuuro raejuuston kera. Nyt kun raejuustoa ei voi syödä, olen yrittänyt korvata sitä jollain muulla proteiinipitoisella. Riisiproteiinia olen joinain aamuina sekoittanut puurooni. Valitettavasti se maistuu edelleen melko kamalalta. Jos raejuusto ikään kuin kruunasi puuron maun, niin samaa ei voi sanoa riisiproteiinista. Päinvastoin. Kananmunan valkuainen on yksi hyväksi havaittu tapa lisätä proteiinia puuroon. Ongelma tulee vaan siinä, että teen arkiaamuina puuron mikrossa ja valkuainen menee lähinnä munakokkeliksi siellä. Olenkin päätynyt syömään puuroni puurona ja sen lisäksi tehnyt pienen munakkaan tai smoothien, jossa proteiinia.
Maidottomat ja gluteenittomat letut. Maidon sijasta käytin kauramaitoa ja jauhoina kookosjauhoja.

Tärkein osuus eli miten maidottomuus on vaikuttanut olooni. Melkein harmikseni joudun myöntämään, että vatsa ei ole kuplinut eikä turvonnut ilmapalloksi kertaakaan tämän viikon aikana, vaikka olen syönyt jopa kikherneitä. Yhtenä päivänä söin avokadoa, joka kuuluu FODMAP-ruokiin. Silloin vatsa oli illalla vähän kipristelevä, mutta ei kuitenkaan mitään verrattuna aiempien viikkojen jatkuvaan turvotukseen ja huonoon oloon. On tietysti ihanaa, että vatsa tuntuu toimivan normaalisti, mutta se on harmillista, että ilmeisesti joudun jatkossakin kieltäytymään maitotuotteista. Ei minulla niitä ikävä ole. Rahkattomuuteen ja raejuustottomuuteen alan jo tottumaan ja olo on kevyempi ja jotenkin "raikkaampi" ilman maitotuotteita. Mutta entäs sitten kesällä jäätelö tai juhlissa ihanat juustokakut ym. herkut?? Pitääkö niistä kaikista kieltäytyä? Nyt olen toistaiseksi ainakin sillä kannalla, että en ala juhlissa nirsoilemaan ja kesällä voin halutessani ihan tavallista jätskiä syödä sen kerran, kun sitä syön. Kärsin sitten seuraukset, jos vatsa siitä reagoi. Oleellisempaa on mielestäni kuitenkin kokonaisuus ja omat tuntemukset. Koska kyse ei ole esim. keliakiasta tai todetusta maitoallergiasta, niin voin omien tuntemusten mukaan kokeilla, mikä hyvältä tuntuu.

Moni kehuu myös maidottoman ruokavalion vaikutusta ihoon. En ole vielä huomannut mitään dramaattista muutosta. Yhtään sen hehkuvammalta ei naama aamulla ainakaan näyttänyt. Sama pikku flussa jatkuu edelleen, joten siihenkään maidon jättäminen ei mikään ihmelääke ollut. Jotkut sanovat maidon jättämisen vaikuttavan painoon alentavasti. Minulla ei varsinaisesti ole syytä pudottaa painoa ja suht samoja lukemia vaaka näyttää. Tosin viikko on turhan lyhyt aika sanoa mitään tästä aiheesta. Mietin kuitenkin, että syy painon alenemiseen maidottoman ruokavalion yhteydessä voi hyvinkin olla se, että tulee katsottua entistä tarkemmin, mitä suuhunsa laittaa. Maitoa sisältäviä välipaloja (ja herkkuja) on myös helpommin saatavilla, joten kun niitä ei voi syödä, niin alenee paino väkisin. Joka tapauksessa olo on kevyempi, koska turvotus on poissa. Vaatteet ei tunnu kiristävän, kun vatsa on suht litteä eikä sellainen "onnittelut raskaudesta"-tyyppinen pallo. Kokeilu siis jatkuu toistaiseksi voimassaolevana.

lauantai 9. tammikuuta 2016

Ongelma nimeltä ruuansulatus

Olen niin kauan kuin muistan kärsinyt vatsavaivoista. Nuorempana ajattelin vain vatsani reagoivan herkästi jännitykseen tai stressiin, mutta parikymppisenä ongelma alkoi saada isommat mittasuhteet. Joka aamu kärsin kauheista vatsan kouristeluista ja sain juosta vessassa. Heräsin sen vuoksi aina kahta tuntia ennen kuin piti lähteä, koska siinä parissa tunnissa vatsan toiminta ehti yleensä tasoittumaan. Vaihdoin tuolloin käyttämäni maitotuotteet laktoosittomiksi ja jotain apua siitä olikin. Ennen lasteni syntymiä vatsavaivat olivat pahimmillaan ja häiritsivät toden teolla normaalia elämää. Pahimmillani en meinannut uskaltaa mennä kauppaan, kun pelkäsin vatsakramppien alkavan kesken ostosreissun.

Raskaudet helpottivat oireita ja olo palautuikin suht normaaliksi. Vatsa oireili aika ajoin, mutta söin aivan normaalisti kaikkea. Tai oikeastaan söin tosi epäterveellisesti siihen aikaan, mutta vatsan toiminta oli silti suhteellisen normaalia. Ehkä elämä muuten oli silloin tasaisen mukavaa, joten vatsakin pysyi menossa mukana.

Jossain vaiheessa kuvioon ilmestyi kuitenkin uusi ongelma. Turvotus. Eikä mikään pieni pönötys, vaan vatsa turposi ilmapallon lailla ja olo oli todella tukala. Paikansin ongelman lähteeksi aika pian ruisleivän ja vähensin sen syöntiä. Taas helpotti. 2010 tein elämäntaparemontin, jonka yhteydessä painoni putosi 10 kiloa. Söin monipuolisemmin ja terveellisemmin kuin aiemmin eikä vatsavaivoja pahemmin ollut.

Sitten tuli nämä elämäni shokkivuodet. Puskista tullut avioero ja kun siitä syntynyt tunteiden vuoristorata alkoi olla ohitse, niin seuraava shokki iski päälle. Olin jo aiemmin ymmärtänyt kärsiväni ärtyvän suolen oireyhtymästä. Kaikki merkit täsmäsivät siihen. Vuosi sitten talvella olin tilanteessa, että enää tiennyt, mitä uskaltaisin suuhuni laittaa. Mitä tahansa söin, seurauksena oli kauhea kuplinta vatsassa, turvotus, paha olo, vatsakivut. Aloin noudattaa FODMAP-ruokavaliota eli välttelin mm. kotimaisia viljoja, kivellisiä hedelmiä, tavallisia maitotuotteita, pähkinöitä, palkokasveja, herneitä jne. Se helpottikin taas ruuansulatuksen toimintaa.

Kunnes sitten tämä talvi on ollut yhtä tuskaa. Jos aiemmin oli tuntunut, että vatsani toimii vähän liiankin tehokkaasti, niin nyt ongelma on ollut päinvastainen. Vatsa ei meinaa toimia ollenkaan ja se tekee olon ihan kauheaksi. Tuntuu, että mikään ruoka ei sula vaan jää vellomaan vatsalaukkuun. Ei ole enää edes nälkä, kun ruoka ei tunnu liikkuvan sieltä mihinkään suuntaan. Olo on turvonnut ja kaikin tavoin ikävä. Sellainen, että ei ole huvittanut lähteä oikein mihinkään pakollisia menoja enempää.

Ja kyllä. Olen syönyt probiootteja ja ruuansulatusentyymeitä ja olen vältellyt lähes kaikkea mahdollista vähänkään uhkaavan oloista ruoka-ainetta. Silti iltaa kohti pahenevat vatsavaivat pyrkivät viemään ilon elämästä. Lisäksi piinaavat iho-ongelmat ja jo pitkään jatkunut "pikku flunssa". Ei ole flunssaa varsinaisesti, mutta varsinkin öisin kertyy nieluun limaa, jota sitten aamuisin yritän köhiä ja niistellä pois. Selittämättömät tulehdukset, mm. silmätulehdukset ilman mitään muuta oiretta saivat miettimään, onko syynä kuitenkin maito. Olen viime aikoina myös saanut esimerkiksi sitrushedelmistä allergisia reaktioita, joista en ennen ole kärsinyt. Ei siis enää appelsiiniakaan.

En innostu siitä, että ollaan milloin milläkin ruokavaliolla ihan vaan muodin vuoksi. Jos pystyy syömään ruisleipää ja tavallista maitoa ja olo on hyvä, niin miksi ryhtyä rajoittamaan ruokavaliotaan. En minäkään niin mielelläni tee. Ja kaikkein viimeisimpänä haluisin luopua kokonaan maitotuotteista. Maitoa en ole enää aikoihin juonut enkä edes kahviin lisännyt, mutta rahkaa, maustamatonta jugurttia ja raejuustoa olen syönyt. Juustosta myös pidän valtavasti. Olen monilta ystäviltäni kuullut tarinoita maidottoman ruokavalion hyödyistä, mutta olen ajatellut sen olevan tosi vaikeaa, kun jo muutenkin ruokavalio on ollut rajoittunut.

Nyt kuitenkin päätin aloittaa kokeilun. Aamupalani on perinteisesti ollut kaurapuuro raejuustolla, kookosöljyllä ja kauramaidolla. Tänään sekoitin puuroon riisiproteiinia raejuuston sijaan. Voin kertoa, että maku ei ole paras, mutta ehkä siihen tottuu. Iltapalaksi tein eilen kookosjauhoista, kananmunanvalkuaisista ja kookosmaidosta puuroa. Se oli ihan syötävää, jos nyt ei suorastaan mitään ihan herkkua. Välipalaksi söin soijajugurttia, johon lisäsin banaania ja saksanpähkinöitä. Oikeastaan se oli aika hyvää. Onneksi nykyään on kaupoissa monipuolisesti maidottomia vaihtoehtoja, joten kyllähän tämä kätevästi kotona onnistuu.

Kookospuuroa

Soijajugurttia, banaania, saksanpähkinää ja kookoshiutaleita. Nam!

Niin. Kotona maidottoman ruokavalion noudattaminen on suhteellisen helppoa. Eniten ahdistaa kyläilyt. En haluaisi olla sellainen hankala vieras, joka ei syö mitään normaalia! On jotenkin eri asia, jos on todettu keliakia tms., jonka takia ei voi syödä kaikkea, mutta minulla ei ole. Kehtaanko olla syömättä juhlissa herkkuja tai ruokavieraaksi mennessä pyytää maidottomia ruokia. Minusta se tuntuu jotenkin nololta. Oman ikäluokkani ihmiset varmasti ymmärtävät asian, mutta eivät kaikki. Ehkä yritän maidottoman kokeiluni ajan vältellä kyläilyjä. :D

Ajattelin nyt alkuun kokeilla kuukautta ilman maitotuotteita ja jos tästä on apua, niin homma jatkuu. Jos ei, niin palataan normaaliin. Raportoin tänne kokemuksistani.

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kukaan ei pärjää yksin

Vuosi sitten ajattelin, että raskaimmat vaiheet on nyt koettu ja suunta on ylöspäin. Kuinka helpolla olenkaan elämässäni tähän saakka selvinnyt! On ollut sellaista "yleismukavaa", vaikka toki vaikeita asioita on elämään mahtunut. Olenko osannut nauttia siitä, että kaikki on aika hyvin? En. Olen odottanut tapahtuvaksi aina jotain uutta ja jännää, jotta tuntuisi elämältä. En ole ymmärtänyt, että elämää on juuri se, mikä tapahtuu siinä välissä. Vaikeudet auttavat näkemään paljon selkeämmin, mikä on oleellista ja mikä turhaa. Kun elämän rajallisuus tulee konkreettiseksi, tulee kiire elää. Maailmassa on niin paljon nähtävää, koettavaa ja rakastettavaa, että ei kannata hukata päivääkään elämättömyyteen.

Olen hirmu vahva ihminen. Vahvuuteen sairastunut. Tottunut selviämään yksin ja pärjäämään. Toisia on helppo auttaa, mutta apua on vaikea ottaa vastaan. Kai se on jonkinlaista ylpeyttä. Tai tunnetta siitä, että ihmisarvo riippuu suorituksesta tai etten voi olla rakastettu ansaitsematta sitä. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni tilanteessa, että apua on välillä pyydettävä ja otettava vastaan. Onneksi on ystäviä, kavereita ja muuten vaan merkityksellisiä ihmisiä!

Ystävät ovat niitä, jotka tulevat käymään silloinkin, kun menee huonosti. He jaksavat kuunnella, kun on rankkaa ja tukevat myös silloin, kun olen tehnyt saman virheen viidettä kertaa (enkä luultavasti vieläkään ottanut opikseni). Kavereita voi olla satoja, mutta ystäviä vain muutamia. Kaveritkin ovat silti tärkeitä. Elämä olisi tylsää ilman kavereita. Sitten on ne muuten vaan merkitykselliset ihmiset. Heiltä saa näkökulmia asioihin. Joku viisas on joskus todennut, (enkä tarkoita tässä kohtaa itseäni), että kukaan ihminen ei tule elämääsi sattumalta. Jokaiselta oppii jotain, niin hyvässä kuin pahassa.

Tärkeintä elämässä on ympärillä olevat ihmiset. Pidä heistä huolta ja anna myös heidän pitää huolta sinusta! Kukaan ei pärjää yksin.


Vaikka elämä juuri nyt on raskasta, se on silti elämää. En halua elää puoliteholla ja varmistellen. Paljon mieluummin otan välillä vähän siipeeni, mutta silti elän. Virheistä oppii tai sitten ei, mutta elämätön elämä kaduttaa varmasti vielä enemmän kuin ne tehdyt virheet.
Voi kun osaisi asennoitua elämään samalla tavalla kuin lapset osaavat. Tehdä asioita täysillä ja täydestä sydämestä. Tehdä juuri sitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat. Tuntea ja näyttää tunteensa välittämättä siitä, mitä toinen tuntee sinua kohtaan. Ihmetellä luontoa ja hymyillä vieraille. Olla huolehtimatta asioista, joihin ei itse voi vaikuttaa.

Tässä biisissä kiteytyy aika hyvin se, mitä olen yrittänyt sanoa: Haloo Helsinki, Huuda!







tiistai 14. huhtikuuta 2015

Päivä, joka muutti elämäni



Viikko sitten minusta taisi tulla aikuinen. Päivälleen viikko sitten istuin puhelin kädessä peläten, itkien ja odottaen tietoa isäni voinnista. Vielä edellisenä päivänä kaikki oli hyvin. Aamulla lähdin töihin tietämättä, että minun ja läheisteni elämä ei enää koskaan olisi ennallaan. Töistä kotiin päin ajaessani sain äidiltäni puhelun, jonka jälkeen kaikki on ollut epätodellisen tuntuista painajaista. Isäni sai kesken työpäivän vakavan aivoverenvuodon ja taistelee elämästään tälläkin hetkellä.

Olen muuttanut yksin asumaan 19-vuotiaana. Olen mennyt naimisiin 22-vuotiaana. Olen tullut äidiksi 23-vuotiaana ja toisen kerran 25-vuotiaana. Olen kokenut vaikeat raskaudet ja lapsen keskosuuden. Minulla on ollut 10 vuotta asuntolainaa. Pari vuotta sitten avioliittoni yllättäen päättyi. Silti en ole koskaan tuntenut olevani aikuinen. En ole koskaan ollut yksin. Minulla on aina ollut äiti ja isä turvana. Isoissa päätöksissä olen voinut kysyä isän mielipidettä ja jos olen ollut jostain epävarma, olen voinut kysyä neuvoa. Kotona yksin lasten kanssa ollessani olen tuntenut oloni turvalliseksi, koska olen tiennyt, että iskä ajaisi vaikka keskellä yötä apuun, jos sellaista tarvittaisiin. Kun varaston lukko kuukausi sitten jumittui, iskä tuli sen avaamaan. Iskä auttoi talvella lumitöissä ja kantoi puita sisään. Jos auton kanssa tuli pulmia, iskä hoiti nekin. Kuka minua nyt auttaa? Kenelle minä nyt soitan, kun tulee pulma? Tiedän, että ympärilläni on ihania ihmisiä, jotka auttavat. Mutta ei kukaan korvaa mun iskää.

Olen silti kiitollinen joka hetkestä, jotka olen saanut iskän kanssa olla. Toivon, että niitä tulee vielä lisää. Yksi ihminen totesi pari päivää sitten: "Sulla on huippuiskä". Olen samaa mieltä.

Elämä on silti muuttunut. Tähän asti se on ollut melko tasaista, vaikka vastoinkäymisiä on ollut ennenkin. Viimeisen vuoden aikana on ympärilläni tapahtunut monia menetyksiä. Olen tiennyt, että ne kuuluvat osaksi elämää, mutta en ole silti sitä todella ymmärtänyt. Nyt alan vähitellen sen ymmärtämään. Juuri, kun yhdestä kriisistä on selvinnyt, tarjoillaan toista. Elämä ei ole jotain, mitä odottaa tapahtuvan tulevaisuudessa, vaan elämä on juuri nyt. Se on Afrikan tähteä lasten kanssa ja kiukuttelua väärin voidellusta leivästä. Se on naurua ja itkua, iloa ja surua. Se on myös luopumista. Ehkä jonkin muun tilalle saamista. Juuri nyt elämä tuntuu melko raskaalta, mutta kaiken keskellä niistä pienistä iloin hetkistä osaa nauttia ja saa voimaa kestää ne vaikeammat hetket. Miten hauras elämä onkaan ja kuinka pienessä hetkessä kaikki voi muuttua?

Rukoilen voimia iskälle taistella, selviytyä ja toipua, ja äidille voimia jaksaa kaikki tämä. Ja myös meille kaikille läheisille.









lauantai 4. huhtikuuta 2015

Kärsimysviikon viettoa teemaan sopivalla tavalla

Viime postauksesta on kulunut tovi, koska elämä on joskus melko kiireistä. Kiireen keskellä pitäisi kuitenkin muistaa huolehtia kropastaan, ettei käy näin:
Laihat ovat eväät olleet viime päivinä. Yli viikon kestänyt yläselkäjumitus, päänsärky ja näiden seurauksena pahoinvointi saivat lääkkeitä (ja lääkäreitä) viimeiseen saakka välttelevän naisen antautumaan. Ravinnon ollessa lähinnä kipulääkkeitä ja pääsiäisherkkuja, ei ole tehnyt mieli liikahtaa sohvalta minnekään. Sen huomaa välittömästi olotilassa. Motivaatio liikkumiseen on ollut aika lailla vähissä, kun joka paikkaan särkee ja olo on surkea. Mikähän siinä on, että silloin myös kaapissa olevat suklaat ja lakut vetävät magneetin lailla puoleensa? No eipä sillä, muun ruokahalun ollessa tasoa nolla, paino on laskenut herkutteluista huolimatta.

Tänään otin itseäni niskasta kiinni. Oikeastaan jo aika paljon teki tänään mieli lenkille. Juoksemaan! Ei se juoksu mitenkään hirmu mukavalta tuntunut enää loppumatkasta, mutta juoksin silti. Mutta se voittajafiilis perillä! Se on jotain, mikä saa kerta toisensa jälkeen vetämään lenkkarit jalkaan. Kunnon hikilenkki, lämmin suihku ja sen jälkeen villasukat ja rennot vaatteet päälle. Parhautta!

Tein toissa viikolla löytöjä Luhdan outletista. Ostin tuulitakin (lasten kokoa) hintaan 19.90, bikinit 2 euroa ja kivan collegepaidan 15,00.



Kivaa uutta kevääksi ja kesäksi. Ja ehkä ensi talveksi? ;) Pientä matkakuumetta taitaa olla.



Olen ollut kahden vaiheilla Pullukka Runille ilmoittautumisen suhteen. Hieman pelottaa polven kestävyys. Tänä vuonna lyhyempi reitti on 10 km. Tapahtuma oli viime vuonna niin mukava, että mieli kyllä tekisi osallistua. Täytyy kuulostella tuon oikean polven kestävyyttä juoksun suhteen. Joka tapauksessa syksyllä on tarkoitus osallistua Lopella järjestettävälle Poronpolulle. Matkana kuulemma 24 km. Valittavana tuolla on 5 km, 13 km, 18 km, 24 km ja 30 km reitit. Päätös reitistä tehtiin puolestani ja minä hullu suostuin sen kummempia miettimättä! No, jos toiset juoksee maratonin, niin kai minäkin nyt yhden 24 km selvitän.

Vaikka tämä viikko on mennyt hiukan alavireisesti kipuilujen takia, on hyvä fiilis! On tavoitteita, haaveita ja kaikenlaista muutakin uutta elämässä.


Ja loppuun hyvän mielen biisi yhdeltä mun suosikkiartistilta. :)

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Valkuaispuuro, snickerspuuro, piña colada-puuro ja porkkanakakkupuuro

Entinen vakioaamupalani kaurapuuro raejuustolla joutui nyt väistymään, koska en enää raejuustoa voi syödä. Mietin, millä korvaisin proteiinilisän puurossani ja ensimmäisenä mieleen tuli kananmunan valkuainen. Olen joskus aiemmin kokeillut valkuaispuuroa, mutta tuloksena oli puuroa munakokkelilla. Ei mikään houkuttava ajatus. Onneksi annoin kuitenkin toisen mahdollisuuden valkuaispuurolle! Tällä kertaa perehdyin asiaan lukemalla puuron oikeaoppisesta valmistustavasta.

Oleellista valkuaispuuron valmistuksessa on tehdä puuro kattilassa. Minä ainakaan en onnistunut mikrossa saamaan samaa lopputulosta kuin kattilassa. Toinen oleellinen asia on nopeus valkuaisten lisäämisessä. Ne pitää sekoittaa lähes valmiiseen puuroon vauhdilla, ennen kuin valkuainen kypsyy. Lopputuloksesta tulee ilmava ja täyteläinen, ehkä jopa kermaisen oloinen. Olen totaalisen ihastunut! Voittaa tavallisen puuron (joka sekin on herkkua) 100-0. Kun kerran on valkuaispuuroa maistanut, ei ole paluuta entiseen. :)
Täyteläisen pehmeä valkuaispuuro
Valkuaispuuro (1 annos)

1 dl kaurahiutaleita
3 dl vettä/manteli- tai kookosmaitoa (Allpron Kookos-riisi-maito on mun suosikki)
hyppysellinen suolaa
2 kananmunan valkuaista

Laita kaurahiutaleet kylmään veteen ja kuumenna kiehuvaksi. Anna hautua miedolla lämmöllä, kunnes hiutaleet ovat kypsiä ja puuro sopivan paksuista. Jos tuntuu liian paksulta tässä vaiheessa, voi lisätä hiukan vettä. Erottele kananmunan valkuaiset esim. lasiin. Ota puurokattila liedeltä ja lisää valkuaiset voimakkaasti sekoittaen. Laita uudelleen liedelle ja anna kiehua vielä sen verran, että puuro paksuuntuu. Tarjoile esim. marjojen, hedelmien, kanelin tai maapähkinävoin ja kookosmaidon kera.

Tuo siis perusresepti yksinkertaisuudessaan. Sitten noihin tuunattuihin herkkupuuroihin, jotka sopivat vaikka jälkkäriksi. Puuron ei tarvitse olla tylsää. Vähän mielikuvitusta peliin ja kokeilemaan makuyhdistelmiä!

Snickerspuuroa saa perusohjeella lisäämällä puolikkaan banaanin (toimii makeuttajana), ripauksen vaniljaa, ruokalusikallisen kaakaojauhetta ja maapähkinävoita. Banaani paloitellaan hiutaleiden ja maidon/veden joukkoon heti aluksi, jolloin se ehtii pehmentyä ja soseutua puuron sekaan. Loput aineet sekoitetaan puuron joukkoon ennen valkuaisten lisäämistä.
Snickers-puuro
Piña colada-puuro syntyy keittämällä puuro kookosmaitoon. Laitoin myös tähän puolikkaan banaanin makuttamaan puuroa. Lisäsin vielä kookoshiutaleita ja vaniljajauhetta ja keitin puuron valmiiksi. Valmiiseen annokseen päälle tuoretta ananasta, kookoshiutaleita ja ripaus kookossokeria (ei välttämätön). Nam!

Ananasta ja kookosta eli herkkua!
Porkkanakakkupuuro valmistetaan raastamalla pieni porkkana, puolikas banaani ja hiukan mantelirouhetta hiutaleiden ja maidon/veden sekaan ja keitellään puuroa sen aikaa, että porkkana pehmenee. Lisätään sekaan ripaus kanelia, vaniljaa ja kardemummaa. Päälle ripsautin kookossokeria, jossa on karamellimainen maku ja hieman luomusitruunan kuorta raastettuna.

Porkkanakakkupuuro
Selaillessani ulkomaalaisia blogeja löytyi monia herkullisen oloisia puurovaihtoehtoja, joita en vielä ole kokeillut. Mustikka ja kardemumma voisivat sopia yhdistelmänä puuroon, jolloin tulosta voisi ehkä kutsua mustikkapiirakkapuuroksi ja omenasta ja kanelista voisi syntyä ihana omenapiirakkapuuro. :) Englanninkielisissä blogeissa on tapana nimetä puurot jonkin herkun mukaan.

Sain lapsiltani eilen heidän itse kirjoittamansa runon, joka meni näin.
Lapsetkin tietävät, mitä äiti, "pieni aikuinen", syö. :)