Oikaisuja ja avautumista

On aina yhtä mieltä ylentävää kuulla, että selän takana on puhuttu asioista, joista ei kunnolla tiedetä. Kiitos vaan kyseisille ihmisille. Ehkä tunnistatte itsenne. Kiitos siis siitä, että jatkossa mietin vieläkin tarkemmin sanavalintojani.

Sain tänään kuulla, että blogikirjoitusteni perusteella on puhuttu, etten jaksaisi olla lasteni kanssa. Tai että olen väittänyt olevani väsynyt hoitamaan lapsia yksin ja ettei lasten isä ottaisi vastuuta ollenkaan. Näyttäkää toki teksti, jossa näin lukee!

Mahtavaa, että kaiken vuoden aikana koetun jälkeen löytyy ihmisiä, jotka syyllistää siitä, että hiukan on voimat lopussa. Vuoden 2013 keväällä olin naimisissa, yksi omakotitalo oli myynnissä, tytär oli aloittamassa seuraavana syksynä koulun, oli suunnitelmat seuraavan omakotitalon rakentamisesta rakennuslupia myöden valmiina, opinnot täydessä vauhdissa ja kuvittelin kaiken olevan kunnossa. Oli suunnitelmia perheen yhteisistä lomista ja tulevista vuosista. Yhtäkkiä olin tilanteessa, että kaikki menikin uusiksi. Koko elämältä vietiin yhdellä lauseella pohja. Voin kertoa, etten ikinä uskonut kokevani mitään näin rankkaa. Kaikki ne tunteet, jotka jouduin käsittelemään, olivat välillä niin voimakkaita, että ajattelin, etten jaksa tuntea niitä. Että en kestä.

Kirjoitan toki asiat niin kuin olen ne itse kokenut ja tuntenut. Toisella osapuolella luultavasti on eri näkemys asioista, mutta ei kukaan voi silti tulla arvioimaan sitä, mitä minä olen kokenut. Se on todellista minulle.

Väännetään siis rautalangasta. Blogi käsittelee pääasiassa liikuntaa, mutta minulla on myös muuta elämää. Liikkumisen ohella ehdin kyllä esimerkiksi huolehtimaan lapsistani. Ja tekemään aika paljon kaikkea muutakin. Jos peräti yhdessä blogitekstissä kerron minulla olleen huono päivä, niin eikö muilla koskaan ole? Eikö muut äidit ikinä ole väsyneitä kuuntelemaan lasten jatkuvaa kiukuttelua turhista asioista?
En ole väsynyt olemaan lasteni kanssa, vaan olen väsynyt kaikesta vuoden aikana tapahtuneesta. Pää on käsitellyt melko isoja asioita. Onko ihme, jos hieman on energiat vähissä? Yritän itse olla itselleni armollinen eikä sekään ole ihan helppoa. Muita en enää tarvitse arvostelemaan elämääni.