maanantai 18. tammikuuta 2016

Ensimmäinen maidoton viikko takana

Kuten viime tekstissäni totesin, en kannata ruokavalion rajoittamista vain, koska joku sattuu olemaan muodissa. Päätin kokeilla maidotonta ruokavaliota pitkällisen pohdinnan ja epäilyn jälkeen, koska oikeastaan koko syksyn ja talven ajan olin kärsinyt erinäisistä varsin ikävistä vatsavaivoista. Olen aiemmin kokeillut gluteenitonta ruokavaliota ja hetkellisesti se tuntuikin helpottavan oireita. Totesin kuitenkin, että gluteeni ei ole syyllinen vatsaongelmiini. Esimerkiksi vehnää pystyn pienissä määrin syömään sen aiheuttamatta mitään. Ruis taas ei sovi edes vähäisinä annoksina. En näe syytä vältellä pilkun tarkasti kotimaisia viljatuotteita, joskaan en niitä normaalisti kotioloissani käytä.

Maidottoman ruokavalion noudattaminen on tuntunut tähän saakka helpolta. Välipalarahkan/jogurtin olen korvannut soija- tai kaurapohjaisilla jogurteilla ja hedelmillä tai marjoilla. Iltapalaksi söin ennen myös rahkaa. Iltapala onkin yllättäen melkein haastavin osuus, koska soijapohjaiset jogurtit eivät pidä nälkää niin hyvin kuin rahka. Olenkin lisännyt reilusti pähkinöitä jugurtin sekaan, jotta siitä tulisi täyttävämpää. Tiedän, että saan varmasti edelleen proteiinia ihan riittävästi, mutta tuo nälänpitämättömyys on ongelmana myös aamiaisella. Aamupala on perinteisesti ollut kaurapuuro raejuuston kera. Nyt kun raejuustoa ei voi syödä, olen yrittänyt korvata sitä jollain muulla proteiinipitoisella. Riisiproteiinia olen joinain aamuina sekoittanut puurooni. Valitettavasti se maistuu edelleen melko kamalalta. Jos raejuusto ikään kuin kruunasi puuron maun, niin samaa ei voi sanoa riisiproteiinista. Päinvastoin. Kananmunan valkuainen on yksi hyväksi havaittu tapa lisätä proteiinia puuroon. Ongelma tulee vaan siinä, että teen arkiaamuina puuron mikrossa ja valkuainen menee lähinnä munakokkeliksi siellä. Olenkin päätynyt syömään puuroni puurona ja sen lisäksi tehnyt pienen munakkaan tai smoothien, jossa proteiinia.
Maidottomat ja gluteenittomat letut. Maidon sijasta käytin kauramaitoa ja jauhoina kookosjauhoja.

Tärkein osuus eli miten maidottomuus on vaikuttanut olooni. Melkein harmikseni joudun myöntämään, että vatsa ei ole kuplinut eikä turvonnut ilmapalloksi kertaakaan tämän viikon aikana, vaikka olen syönyt jopa kikherneitä. Yhtenä päivänä söin avokadoa, joka kuuluu FODMAP-ruokiin. Silloin vatsa oli illalla vähän kipristelevä, mutta ei kuitenkaan mitään verrattuna aiempien viikkojen jatkuvaan turvotukseen ja huonoon oloon. On tietysti ihanaa, että vatsa tuntuu toimivan normaalisti, mutta se on harmillista, että ilmeisesti joudun jatkossakin kieltäytymään maitotuotteista. Ei minulla niitä ikävä ole. Rahkattomuuteen ja raejuustottomuuteen alan jo tottumaan ja olo on kevyempi ja jotenkin "raikkaampi" ilman maitotuotteita. Mutta entäs sitten kesällä jäätelö tai juhlissa ihanat juustokakut ym. herkut?? Pitääkö niistä kaikista kieltäytyä? Nyt olen toistaiseksi ainakin sillä kannalla, että en ala juhlissa nirsoilemaan ja kesällä voin halutessani ihan tavallista jätskiä syödä sen kerran, kun sitä syön. Kärsin sitten seuraukset, jos vatsa siitä reagoi. Oleellisempaa on mielestäni kuitenkin kokonaisuus ja omat tuntemukset. Koska kyse ei ole esim. keliakiasta tai todetusta maitoallergiasta, niin voin omien tuntemusten mukaan kokeilla, mikä hyvältä tuntuu.

Moni kehuu myös maidottoman ruokavalion vaikutusta ihoon. En ole vielä huomannut mitään dramaattista muutosta. Yhtään sen hehkuvammalta ei naama aamulla ainakaan näyttänyt. Sama pikku flussa jatkuu edelleen, joten siihenkään maidon jättäminen ei mikään ihmelääke ollut. Jotkut sanovat maidon jättämisen vaikuttavan painoon alentavasti. Minulla ei varsinaisesti ole syytä pudottaa painoa ja suht samoja lukemia vaaka näyttää. Tosin viikko on turhan lyhyt aika sanoa mitään tästä aiheesta. Mietin kuitenkin, että syy painon alenemiseen maidottoman ruokavalion yhteydessä voi hyvinkin olla se, että tulee katsottua entistä tarkemmin, mitä suuhunsa laittaa. Maitoa sisältäviä välipaloja (ja herkkuja) on myös helpommin saatavilla, joten kun niitä ei voi syödä, niin alenee paino väkisin. Joka tapauksessa olo on kevyempi, koska turvotus on poissa. Vaatteet ei tunnu kiristävän, kun vatsa on suht litteä eikä sellainen "onnittelut raskaudesta"-tyyppinen pallo. Kokeilu siis jatkuu toistaiseksi voimassaolevana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti