keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Suklaadieetti

Itsenäisyyspäivänä tapahtui se, mikä oli jo marraskuun puolivälistä saakka leijunut ilmassa, mutta olin pystynyt taistelemaan sitä vastaan. Nyt en enää pystynyt. Antauduin jouluherkutteluille. Se sai alkunsa Citymarketin joulunavajaisista, josta ostin "lahjaksi" konvehtirasioita kaksi yhden hinnalla. Samalla viikolla tarjoukseen tulivat Fazerin makeisboxit, kolme kympillä. Pitihän tarjous hyväksikäyttää, lahjaksi tai yllätysvieraiden varalta. Vaikka suljin lahjasuklaat työhuoneen komeroon, niin ne suorastaan huusivat nimeäni. No, ehkä avaan yhden rasian ja vain maistan. Se oli virhe. Naurattaisi, jos ei hävettäisi.

Sanokaa Fazer, kun haluatte hyvää. (En ole saanut ilmaisia konvehteja enkä muitakaan lahjuksia kyseisestä firmasta)
Vielä, kun suklaan syöntiin lisätään se, että viikonloppu meni lähes kokonaan sohvalla löhöillen ja Bonesia katsellen, niin hiukan pelotti astua tänään vaa'alle. Pakko tähän väliin mainita, että kävin sentään viikonlopun aikana laatuseurassa katsomassa Autolla Nepaliin. No niin no. Ei se kyllä noin niin kuin liikunnan tai liikkumattomuuden kannalta kauheasti eroa sohvalla löhöilystä. Mutta oli kyllä vaikuttava elokuva! Siihen vaakaan. Joko se on rikki tai sitten olen keksinyt uuden loistodieetin. Syö suklaata ja paino putoaa! Ehkä ne vaan on ne lihakset, jotka surkastuvat ja siksi vaaka näyttää iloisesti pienempiä lukemia. Oli, miten oli. Olo ei ainakaan ole kovin hyvä suklaata mussuttaessa, joten ei tästä tapaa tule. Viimeistään uuden vuoden aattona on kaapit tyhjennettävä viimeisistäkin sokeriherkuista, niin eipähän sitten enää huutele sieltä. Niin ja tammikuussa alan myös valmistautumaan uuteen juoksukauteen. Ehkä sielläkin on jotain uusia tavoitteita...


Ennen kuin hypätään tammikuuhun ja aletaan odottaa kevättä, nautitaan joulusta! Vaikka olo on ollut viime päivinä aika laiska, niin parin viikon lepo rasittavasta liikunnasta tuskin tekee vielä mainittavaa tuhoa kunnolle. Päin vastoin. Ja herkuttelu, kohtuuden rajoissa pysyen, tekee ihan hyvää pääkopalle välillä. Vuoden vaihtuessa vedetään taas tiukempaa linjaa ja aletaan valmistautumaan kohti bikinikautta. Melko harvoin tosin tulee kuljeskeltua bikeissä, mutta kuvaannollisesti tarkoittaen kautta, jolloin pukeudutaan kokovartalotoppa-asua kevyemmin.

Koska blogi on minulle myös motivaattori toteuttaa ne asiat, joista täällä kirjoittelen eli elää terveellisesti ja huolehtia itsestäni ja kunnostani, niin tammikuusta lähtien laitan taas kuukausittain kokovartalokuvan itsestäni. Pysyy joku roti jouluherkutteluissa, kun on "vastuussa" joillekin ja haluaa edelleen olla esimerkkinä siitä, että jokainen pystyy elämänmuutokseen, jos vain haluaa!

maanantai 1. joulukuuta 2014

Avokado-suklaamousse

Yksi lempiraaka-aineistani on avokado. Saattaa olla, että olen asiasta jo aiemmin maininnut, mutta varmuuden vuoksi kerron uudelleen. Hedelmä, joka sopii kuin nenä päähän niin makeaisiin herkkuihin kuin suolaisiin ruokiin. Kana- tai tonnikalasalaatin avokado nostaa aivan uudelle tasolle. Käy myös sellaisenaan halkaistuna suoraan lusikoitavaksi pikaruuaksi. :)

Kun ensimmäisen kerran itse ostin avokadoa kotiini vuosia sitten, olin hiukan epäluuloinen. En ollut tottunut avokadon makuun, mutta olin lukenut sen terveellisyydestä. Niinpä mietin helpointa keinoa saada alas moinen terveyspommi, ja tulin siihen tulokseen, että smoothie on vastaus ongelmaan. Banaania, avokadoa sekä loraus sitruunamehua ja tuloksena oli uskomattoman kermainen ja hyvänmakuinen smoothie. Pikkuhiljaa totuin avokadon makuun jopa niinkin hyvin, että minusta tuli oikea avokadojen suurkuluttaja.
Avokado-suklaamousse näppärästi pilttipurkista tarjoiltuna.
Olin lähes unohtanut avokadon käyttökelpoisuuden kerman korvaajana makeissa herkuissa, kunnes törmäsin useissa blogeissa avokado-suklaamousseen. Ohjeissa on monenlaisia variaatioita. Kokeilin viime kesänä ensimmäisen kerran jotain reseptiä, mutta en ollut ollenkaan vakuuttunut moussen mausta. Ei se pahaa ollut, mutta sanotaanko niin, että on pikkuisen parempiakin mousseja tullut maistettua. Tämä versio oli kuitenkin sellainen, että kehtaan sen tänne laittaa. Mielestäni oli oikein hyvää! Ja superterveellistäkin vielä. Hiukan eri sarjassa painii tämä kuin kaupan lisäainevanukkaat. En kerennyt testaamaan valmista tuotetta lasten makunystyröihin, koska se katosi tuosta purkista hyvin nopeasti kuvan ottamisen jälkeen.

Välihuomautuksena on mainittava, että tähän käytettävien avokadon ja banaanin on oltava täysin kypsiä. Mausta tulee kitkerä, jos nämä ainekset ovat puolikypsiä.

Avokado-suklaamousse
1 kypsä avokado
puolikas banaani
(pari kuivattua kivetöntä taatelia)
2-3 rkl raakakaakaojauhetta tai tavallista sokeritonta kaakaojauhetta
1 rkl kookosöljyä
loraus mantelimaitoa tai kookosmaitoa (itse käytin ihan tavallista luomukevytmaitoa, toimi)
ripaus suolaa
vaniljauutetta tai jauhetta

Kaikki ainekset maitoa lukuunottamatta blenderiin ja surautetaan sileäksi. Seoksen paksuutta voi  säätellä maidon avulla. Jos haluaa lisämakeutta (banaanista ja taatelista tulee mielestäni riittävästi) voi lisätä hunajaa. Laitetaan jääkaappiin ja annetaan jäähtyä viileäksi ennen tarjoilua.