Testailin vähän kesävaatteita, vaikka parina viime päivänä niillä ei paljoa tekoa ole ollutkaan. Aika hurjaa, kun lämpötila laskee yhden vuorokauden aikana hellelukemista alle kymmeneen asteeseen. Oli aika rapsakka keli tehdä eilen lenkki. En tiedä johtuiko kylmästä säästä vai siitepölystä, mutta nenä vuosi koko lenkin ajan ihan kamalasti! Muuten 5 km meni aika kevyen oloisesti ja voimia jäikin vielä. Huomenna ajattelin kokeilla vähän pidempää matkaa. Meniskö 7 km??
Siihen ongelmaan. On tietysti ihan positiivinen ongelma, että vaatteet ei ole jääneet pieniksi vaan suuriksi. Silti aika ikävää, että monet lempivaatteet ovat kyllä auttamatta käyttökelvottomia ja kaapissa on ehkä viisi vaatekappaletta, jotka ovat sopivia. Mitä mä puen päälleni ensi kesänä?? Näitä mä viime kesänä käytin!
Toinen samaan asiaan liittyvä ongelma on urheiluvaatteiden koot! Olen parin viikon sisällä käynyt varmaan viidessä eri urheiluliikkeessä ja yrityksenä on ollut ostaa mm. t-paitoja ja toppeja juoksua varten. Kuinka on mahdollista, että joka paikassa koot ovat jotain 38-44 väliltä?? Oma koko olisi 34 ja sellaista kokoa näyttäisi olevan mahdoton löytää mistään. Mietin vaan, että kuinka moni 44 kokoa käyttävä harrastaa juoksua? En siis halua arvostella ketään koon perusteella ja mielestäni monet isot naiset ovat todella näyttäviä ja upeita. Mutta se harmittaa, että pienille naisille on näköjään hurjan vaikea löytää mitään sopivaa. Kyllä muita vaatteita löytyy myös pienessä koossa, mutta ei urheiluvaatteita?!
Löysin vahingossa uudelleen bändin, jota olin joskus nuoruudessa kuunnellut ja tykännyt kovasti. Keane - Everybody's Changing.